Lämppäri kesä

Pitkästä aikaa blogiin ilmenee omia hevos kuulumisia, jee!

Olemme poikaystäväni kanssa muuttaneet täksi kesäksi Valkeakoskelle ja olen päässyt harrastamaan hevosten kanssa oikein urakalla. Kyselin facebookin lämminveristen ryhmässä liikutus hevosta ja löysinkin paikan missä on neljä ihanaa hevosta ja poni. Parastahan tässä on se, että kaikki hevoset ovat lämminverisiä! Poni on nuori shetlanninponi ori ja yksi lämminverisistä on myös nuori ori poika.

Nämä seuraavat herrat ovat kaksi tämän kesän ratsuani, molemmat hyvin erilaisia. Minulla on tänä kesänä kaikkiaan kolme saman rotuista mutta hyvin erilaisia jätkää joiden kanssa on ilo harrastaa. Kolmannesta herrasta kerron seuraavassa postauksessa enemmän.
Olen iloinen, että löysin todella mukavan ihmisen, hevosten omistajan jonka kanssa pääsen näitä hienoja hevosia käsittelemään ja viemään jopa eteenpäin. Pääsen tunneille oppimaan ja tiedä mitä päähänpistoja meille vielä tuleekaan!

Holy on 15 vuotias ruuna joka on tästä porukasta pisimmälle viety ja todella mukava ratsastaa vaikka pienen kokonsa vuoksi askellajit ovat melko ponimaiset. Yksi suurimmista 'ongelmista' on kuolaimen takana kulkeminen.
Holy ei tee mitään ilmaiseksi ja vaatii todella tarkat avut, sekä määrätietoisen ratsastajan että poni tikitys muuttuu miellyttävämmäksi ratsastaa.
Ruuna osaa kulkea oikein päin kaikissa askellajeissa, jopa laukassa. Holy osaa etu- ja takaosakäännökset sekä väistää käynnissä ja ravissa. Tämä suloinen hörökorva omistaa ihanan, nöyrän ja kultaisen luonteen!

Seuraavaksi esittelen toisen herran, oriin nimeltä Make joka on vielä todella raaka nuoren ikänsä takia, mutta sitä viedään kokoajan eteenpäin. Hänestä yritettiin tehdä ravuria, mutta niin ei kuitenkaan käynyt ja hän toimittaa nyt ratsun virkaa. Ori on laukka herkkä ja omistaa todella lennokkaat mutta tasaiset askeleet.
Make kaipaa paljon treeniä ja massaa, varsinkin takapäähän. Luonne on upea, hoidettaessa seisoo melko nätisti paikallaan ja ratsastaessa hän on ehkä jopa laiska, ei ollenkaan orimainen vaan pikemminkin 20 vuotias ruuna. Haemme hänen kanssaan treeniin rentoutta ja hyvää mieltä, pikkuhiljaa hyvä tulee.

Eipä unohdeta ponia! Pate on nuori ori poika jota on ajettu ja ratsastettu mutta sopivan ratsastajan puutteessa hän on päässyt lihoamaan ja ehkä vähän unohtamaan opittuja asioita. Tämä kaveri on mukava maastakäsiteltävä ja olen myös häntä muutaman kerran ratsastanut hyvin lyhyen aikaa sillä minäkin olen liian pitkä ja painorajan plussa puolella.
Ponilla on nuoren ikänsä takia oma tahto ja tietysti toinen syy siihen on pallit. Ensimmäisen kerran kun touhusin ponin kanssa, hän kukkoili ja yritti jyrätä, hyppi takajaloilleen ja kävi päälle. Onneksi pienellä muistutuksella käytös loppui ja sitten oltiinkin todella nätisti ja väistettiin, peruutettiin ja seurattiin kuin koira. Odotan innolla sitä päivää kun pääsen ajamaan tätä ponia, jos vain kesän aikana löytyisi hyvät poni valjaat niin pääsisi pullukka vähän töihin.
Pian hänestäkin parempia kuvia tulossa! Super suloinen poniini.

Miten ja miksi juuri näin?

Yksi suurimpia ongelmiani bloggaamisessa on aloittaa postaukset. Miten aloittaa hyvin ja ytimekkäästi jotta lukija tempautuu mukaan.. Tässä tilanteessa, näissä mielensopukoissa ei sitä juurikaan tule miteittyä, varsinkaan kun puhutaan ystävän pois menosta ja päätöksistä joihin päädyttiin Superin suhteen.

Miten?
Pakko myöntää, että minulla oli ollut mielessä jo pidemmän aikaa Superin lopetus. Vain sen takia, että olin valmistautunut siihen päivään jo etukäteen. Koskaan ei tiedä milloin joutuu ystävästään luopumaan ja sentakia se järkyttää. En väitä etteikö minua järkyttänyt vaikka olinkin ns. varautunut siihen. Se iski kuin tuhat tikaria ja en voinut tehdä muutamaan viikkoon yhtään mitään. Istuin ja tuijotin seiniä, nukuin kaiket päivät. Käytin koiraakin vain kerran ulkona ja en huomioinut sitä sen enempää vaikka se tuhisi ja murisi kainalossani en vaan voinut tehdä muuta kun katsoa tyhjyyteen ja olla ajattelematta mitään. En itkenyt ensimmäisenä viikkona yhtään. Sitten se iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. Mieleni oli jo parempaan päin, mutta sitten se taas halkesi..

Olin miettinyt Superin kohdalla hautausta tai ehkä jopa tuhkausta. Mutta kumosin nekin ajatukset melko pian. Päätin että hyötykäyttö on paras vaihtoehto ja sekin onnistui kun kyseessä ei ollut euthanasia vaan ampuminen ja hevosta ei oltu lääkitty. Olimme aseen ja pulttipyssyn kanssa kiipelissä mutta en pulttipyssyä halunnut. Liikaa kauhutarinoita.
Miksei euthanasia? Koska kauhutarinat ja omat kokemukset hevosesta joka tajuaa mitä sille tehdään ja lähtee vielä ylös, riuhtaisee itsensä irti ihmisten käsistä ja puolikuolleena yrittää lähteä karkuun. Ei näin. Olen nähnyt rumaa jälkeä. Sitä en halunnut Superille vaan nopean lopun. Äkkiä. Ja päätös oli mitä parhain.

Parhain? Miksi?
Koska Superi oli sairas. Edellisessä jäähyväis postauksessa kerroin hevosen syömättömyydestä ja kaviokuumeesta sekä pään sekoamisesta. Superi olisi kuihtunut parissa viikossa, kituen. Sain helpotusta tuskaani kun kuulin, että hevosellani oli pitkä pätkä suolta kuoliossa ja peräsuolessa iso tukos. Ihmekkään kun ulostaminen veti sen kasaan ja hevosen takapään puolella seisoessa oli kamala lemu. Helpotusta!? Niin, sain tietää, että tein oikein. Ystävä hyvä ei enää kärsi. Tässä on muutama kuva verrata Superia viikkoa ennen kun se lähti Suonenjoelta ja päivää ennen lopetusta. Alla on kuva pari viikkoa ennen lopetusta ja päivää ennen kärsimyksen loppua.

Itse, hevosen varsasta asti tunteneena huomasin heti että tämä hevonen on sairas. En tarvinnut vertauskuvia, mutta ne ovat teille. 2.päivä lauantaina.. n.24h ennen Superin lopetusta sain nämä kuvat ja en voinut tehdä muuta kun itkeä. Näin että komea, punaturkkinen herrani kärsi.
Pirteä, luimisteleva aasin takapuoli oli väsyneen näköinen ja silmät huusivat kivusta. Silloin hyväksyin päätökseni. Seuraavana päivänä totesin sen oikeaksi uutiset kuultuani. Kaksi viikkoa meni kun pystyin puhumaan hevosesta positiivisesti.
Jokainen suree tavallaan, minä mietin ensin ''huonoja'' aikoja. Muistelin miten herra S heitti minut selästään ja potkaisi minua kerran. Hetkinen, nehän olivatkin minun virheitäni. Minä en tajunnut satulan sopimattomuutta kun se heitti minut alas. Minä en osannut arvata että ystäväni säikähtäisi häntä sprayta. Hymähdin, hymyilin jopa ääneen. Siitä se lähti, aloin muistelemaan kaikkea hyvää. Tämä hevonen opetti minulle paljon ja olin kiitollisuuden sille velassa. Päästää se joskus kärsimyksestä. Tehdä oikea päätös. Kiitos ystävä hyvä, toivottavasti olin mielstäsi armollinen.

Suuntana taivas

Olen joutunut tekemään raskaan päätöksen. Se tuntuu niin väärälle kuin oikealle. Olen päästänyt Santun, elämäni hevosen, ystäväni, pois kärsimyksestä. Jotain olisi voinut tehdä toisin, mutta tämä oli paras päätös.
Hevonen, 14vuotias. Selkä, maha sekä jalkavikoja. Näki täysin että ulostaminenkin sattui, koko hevonen veti itsensä kasaan. Riippuvainen omistajastaan ettei päänuppi kestä olla ilman häntä. Hilluu ja on vaaraksi täten muille. Ei syö tai juo kunnolla. Kaviokuumeen oireet etukaviossa. Herkkä muutoksille, joita sen elämässä on ollut jo tarpeeksi. Uuteen talliin muutto olisi ollut jo liikaa ja kaviokuumeen hoito olisi kallista ja riskipeliä näinkin ''vanhalta'' hevoselta. Hienot, loistokkaat käyttövuodet takana. Oloneuvoksena ei kestä. Tarvitsee liikuntaa. Hikilenkkiä. Päästelyä. Mutta sitä sen kanssa ei voinut enää tehdä.
Päätin päästää pojan kärsimyksestä, sillä minuun sattui nähdä ja tietää, että ystävälläni ei ole kaikki hyvin. Sain kuulla kauhutarinoita miten hevonen rynni taluttajien päältä, luimi, potki ja rikkoi tallin seiniä. Ei se ole hevosen elämää.
Onneksi viimeisinä päivinään herra oli rauhallinen. Näin ystäväni viimeisen kerran, hymyillen ja sitä hoitaen. En unohda sinua, ystäväni. Näin minä haluan sinut muistaa, pirteänä, energisenä herrasmiehenä. Rakkaani, toivotan sinulle nyt hyvää matkaa ikiuneen..

It will be the past

and we'll live here together.

Not as it was to live

but as it is remembered.

It will be the past.

We'll all go back together.

Everyone we ever loved,

and lost, and must remember.

It will be the past.

And it will last forever.

Lepää rauhassa, rakkain Supermies

12.07.2001 - 03.01.2016

Kun ravi leikkii kuurupiiloa ja ratsastaja vaan heiluu

Santun muuton yhteydessä olemme saaneet peltojen paljouden kautta aidattua itsellemme ratsastus alueen mikä on n. 36x25m kokoinen eli aika hyvä kenttä, pohjassa olisi tietysti parannettavaa jos tässä meinasi kokonaisen kesän ratsastaa. Ehkäpä saan eräitä tahoja suostuteltua jos tekisimme ihan hiekkakentän jonnekkinpäin tallin tonttia. Talli on ollut enimmäkseen ravitallin kun se oli vielä käytössä, mutta nytpä se on muuttumassa hyvinkin ratsupuoleiseksi jonka takia olisi kyllä aivan mahtavaa saada parempi kenttä kuin multainen ja ruohoinen pellon pohja jota on myllätty ehkä jo monien vuosien ajan.

Leppävirralla ollessamme meillä ei ollut Santun kanssa kentää käytössä vaan peltoa jota ei saanut aidata koska hevosten ja lehmien piti päästä laiduntamaan kesäksi pelloille ja ratsastamisessa pelto olisi mennyt pilalle eikä ruoho enää kasvaisi jos kovasti maata tallustelisi. Ravitalli kun oli niin onneksi löytyi hyvät maastolenkit joita sitten kulutettiin ja välillä väännettiin pellolla ja yritettiin avuttomasti saada hevonen kulkemaan niinkuin viime kesänä Outokummussa missä miellä oli kenttä käytössä ja saimme ravin lyhyeksi ja laukat nousemaan.
Laukka on löytynyt myös Leppävirralla ja nyt vähän liian innokkaasti täällä Suonenjoella, johtunee pienemmästä tilasta missä teemme töitä ja Santtu on unohtanut miten kentällä liikutaan. Ravi on aivan kamalaa, jos sitä edes voisi osittain raviksi sanoa. Kiitoravi olisi parempi sana ja hevonen kulkee lapa edellä eikä taivu, joka johtuu Santun muutto stressistä joka vetää lihakset takapäästä jumiin ja siitäkin, että ollaan ratsastettu maastossa puolisen vuotta.
Näinä ensimmäisinä ratsastuskertoina pyrin vain rauhallisuuteen ja siihen että jos edes hitusen saisi ravia molempiin suuntiin eikä vain peitsaamista ja laukkaa. Tuntuu jotenkin kamalan vaikealta saada Santtu ratsastettua läpi aina jokakerta kun sen selkään nousen, siis nyt viimekertoina mitä olen sillä ratsastanut. Ehkä olen kadottamassa oman ratsastustaitoni? Santtuhan ei kulje vielä täysin runkonsa lävitse, mutta olen aina saanut sen kuitenkin ratsastettua kaikkien askellajien kanssa niin että askel on puhdas, rytmikäs ja saanut sitä lyhennettyä ja pidennettyäkin.

linkki videoon

Katsokaa nyt tuota räpellystä. Hevonen yrittää kaikkensa miellyttää, mutta itse ratsastaja taitaa tyriä puolet hommasta. Pakko vaan sanoa että taidamme kaivata apua mistä olen täälläkin aiemmin kirjoittanut. Toivonmukaan saadaan jollain hyvällä diilillä meille ohjaaja ja pian, sillä minä nauran täällä omalle ratsastukselleni mitä voisi pikemminkin sanoa hyväksi yritykseksi.

Pakkaspäivä ja punaturkkinen otus

Nyt hypätään vähän ajassa taaksepäin ja palataan päivään, jolloin pakkaslukemat hipoivat -20astetta. Tuonapäivänä pakkauduin itse monen, monen, monen, monen vaatekerroksen alle ja hipsin pellon poikki talliin katsomaan rakasta karvakorvaani. Kyseinen karvakorva oli tallissa popsimassa viimeisiä korsia aamuheinistään kunnes nappasin sen ladon puolelle hoidettavaksi. Tarkistin ensin ystäväni jalat ja totesin takasissa olevan taas nestettä joka on ilmeisesti oire kauran saannista, sillä neste ''poistuu'' liikutuksessa.
Hetkenpäästä saimme seuraamme Tiian joka oli tullut meidän menoa kuvaamaan. Rupattelimme niitä ja näitä samalla kun hoidin karvaista otusta kuntoon. Otus ei ollut kovin kiinnostunut töihin lähdöstä ja osoitte mieltään kauhomalla välillä etujalkojaan ilmassa. Pienen ärähdyksen myötä hölmöily loppui ja kun karvakorva oli saanut työvälineet päällensä lähdimme pellolle päin.

Menimme alkukäynnit keskenämme herran kanssa, sillä kuvaajamme kävi toisaalla ja kun Tiia tuli takaisin olimme kerenneet mennä muutaman pätkän jo ravissa. Energinen otus köpötteli välillä rauhallisesti ja välillä taas niska pilvissä, menohalu päällä, mutta osasi käyttäytyä herrasmiesmäisesti heti hieman muistuteltuani sille, ettei se ole pellolla yksin tekemässä päivän duunia.
Kun käynti alkoi pikkuhiljaa toimimaan paremmin ja Santtu oli kuulolla niin pohkeista kuten ohjista oli aika siirtyä ravityöskentelyyn joka oli pätkittäistä lumen, sekä hevosen mielipiteestä, että missä mennään. Vaihtoehtoina oli lumipenkka taikka kelkan tekemät urat ja arvaatte varmaan missä herra halusi kulkea?
Sieltä missä aita on matalin oli tietysti otuksen mieleen kulkea, mutta teimme voltteja ja työskentelimme myöskin paljon umpihangessam vaikkakin hankeen kääntyminen oli aina tahmeaa ja välillä jopa pysähdyimme kun herra tiedusteli, että onko sinne hankeen oikeasti pakko mennä. Pohkeella eteenpäin ja homma alkoi sujua. Välillä hankeen kääntyessämme ravissa Santtu varmaan luuli, että hanki syö sen koivet, sillä jalka nousi aika korkealle. Tai sitten se luuli olevansa hieno kouluhevonen.

Ravi tuntui välillä todella hyvälle ja tahdikkaalle mistä saa olla iloinen, mutta on hieman vaikeaa saada välillä kontaktia herraan kun se viilettää niska pilvissä. Jotenkin täytyy keksiä, että miten saisin sen tajuamaan, että pää voi olla myös alhaalla, vaikka mennäänkin astetta kovempaa askellajia kuin käynti.
Aina kun Santtu meni hyvää, lyhyttä ja tahdikasta ravia hyvän pätkän annoin sen sitten kaahottaakkin välillä ja varsinkin pitkällä pellon suoralla josta se välillä innostui liikaakin eikä meinannut pysähtyä, mutta kaikki meni kuitenkin hyvin eikä laastareita tarvittu.

Jaffat tulloo~!

En muuten varmana pysähdy!

Kun ravailut oli ravailtu rauhoituimme hieman käynnissä ja haimme taipuvaa runkoa. Teimme voltteja hangessa ja kävelimme hetken myöskin pitkin ohjin. Karvainen otus käveli rentona kaula pitkällä, pärski ja maiskutteli suutaan. Teimme muutaman pysähdyksenkin, mutta en hakenut niiltä enempää kuin sen pysähdyksen ja paikallaan seisomisen. Samalla kun pysähtelimme rupattelin kuvaajamme kanssa ja Santtu kuunteli meitä tarkasti. Otus varmaan ihmetteli, että mille ihmeelle nauroimme ja mistä puhuimme, välillä se halusi lähteä omine nokkinensa liikkeelle, mutta pysähtyi taas kun pyysin.

Levähdystauon jälkeen kokosin taas ohjat ja teimme käynnissä muutamia kontrolli tarkastuksia jonka jälkeen lähdimme taas ravaamaan. Ja vaikka ajattelin, että me vain ravailisimme nosti Santtu laukan aina tietystä kurvista ja annoin sen sitten laukata kun intoa vielä oli. Aiemminkin ravaillessamme se tarjosi laukkaa muutamiin kurveihin ja paikkoihin, mutta pyrin pysymään ravissa. Nyt oli loppuviilennyksen aika ja päätin antaa herran laukata ja otimme ihan laukannostotkin molempiin suuntiin muutamaan otteeseen niin, että nosto oli hyvä ja laukka rullasi hyvin.

Taisi olla viimeisiä laukkapätkiä jonka otimme kun tämä punaruskea herra otti ja lähti pellon kaukaisimmalta nurkalta, kurvissa tallille päin. Pieni inahdus vain kuului ja takapuolikin taisi lentää, tai siltä se ainakin selässä tuntui. Kesti hetken tajuta mitä oli tapahtunut kunnes hoksasin, että hei, mehän mennään ja aika kovaa. Taisin huutaakkin jotain epämääräistä tämän laukkaavan otuksen selästä kun me kaahotime kohti pellon reunaa ja viimehetkellä tajusin laittaa jarrut toimintaan. Kertaakaan ei ollut ongelmana, että olisin tippunut sillä automaattisesti nousin kevyeeseen istuntaan ja nappasin herran harjasta tukea. Taisin vain vähän pelästyä, että kerkeämmekö me hidastaa ennen aitaan törmäämistä ja kääntää portista pois ettemme kohta löytäisi itseämme tallin pihasta. Hyvin herra vastasi jarruihin vaikkakin kääntyminen oli aika tahmeaa, mutta pääsimme ehjin nahoin kääntymään ja hidastamaan ravin kautta käyntiin. Tämä pätkä taitaa olla ikuistettuna videolle, mutten ole sitä vielä Tiialta saanut, mutta ehkäpä myöhemmissä postauksissa laitan videon näkyviin, sillä tapaus oli varmasti aika hauskan näköistä!

Laukkailut oli sitten laukkailtu ja treenit treenattu. Santtu herrakin oli kevyessä pintahiessä lopetettuamme hankitreenimme. Pakkasenkaan puolesta emme olisi voineet enempää tehdä vaikka kummallakaan ei tainnut kylmä olla, mutta ajattelen herran hengitysteitä ja kovemmat treenit saadaan hoitaa lämpimämmällä säällä. Köpöttelimme hetken taas pellolla uria pitkin kunnes lähdimme kurvaamaan tallin pihaan. Pysähdyimme tallin taakse ottamaan vielä loppukuvia hyvästä treenistä, ihanassa auringon valossa.

Hyvästä treenistä? Mulla oli aikeina heittää sut hankeen, mutta epäonnistuin..

Löysitkö suosikkikuvan tästä postauksesta?
Mikset kertoisi mikä ja miksi juuri kyseinen kuva?
Kaikki tämän postauksen kuvat © Tiia Paananen

Uusinta uutta ja hieman muutakin

Nytpä onkin käynyt niin, että meille on tullut paljon uutta tavaraa lyhyessä ajassa ja en ole kerennyt niistä teille vielä höpöttämään. Osa on ostettu ihan kasvokkain kauppatätien kanssa ja toiset ovat ilmaantuneet sitten postin kautta meidän luukkuumme. Joku tarkkanäköinen on saattanut jo nähdäkkin jotkut varusteemme kuvista/videoista, mutta eipä kukaan ole jaksanut ainakaan suutaan aukaista asiasta.

Ensimmäisenä haluan teille kertoa suurimmasta ja kalleimmasta hankinnastamme, nimittäin satulasta joka oli hankintana ns. joululahja itselleni. Olen valittanut blogissa monesti satulastamme joka saattaa jo ärsyttää monia lukijoita, mutta asiaan on nyt tullut muutos(toivottavasti pitäksi aikaa). Muutama viikko sitten löysin facebookkia selaillessani myynti ilmoituksen missä oli kuva ruskeasta satulasta ja jonka malliin ihastuin heti. Siinä hetken miettiessäni ja lukiessani myynti tekstiä päätin kokeilla tikulla jäätä ja varata penkin. Sain hyvin tietoa myyjältä ja vieläpä kuvan minkälaisella hevosella kyseinen penkki on ollut käytössä ja selkä oli täysi kopio Superin iso säkäisestä ja kuoppaisesta 'ongelma' selästä. Hieroimme sitten kauppoja ja sovimme, että saan maksaa penkin kahdessa osassa mikä oli aivan mahtava asia ja kiitän myyjää.

Sitten alkoi tuskaisuus, että noh, onko se penkki kuitenkaan sopiva ja kerkeäisikö se joululoman aikana perille testattavaksi. Edellinen satulamme on todella vanha ja se ei sovi enää aktiiviseen käyttöön runkonsa puolesta, siivekkeet ovat kuluneet ja muutenkin toppaukset ovat kovat joten on parempi mennä sitten ilman satulaa jos uusi ei olisi sopiva.
Luin internetin syövereistä kyseisestä satula merkistä ja sain itselleni hyvinkin positiivisen vaikutelman joten yritin olla stressaamatta liikaa.

Sitten koitti se päivä kun satula oli perillä ja olisi aika käydä tallissa sitä sovittamassa. Kerkesimme hakea penkin vasta iltahämärässä joten ratsastus taikka juoksutus satulan kanssa saisi jäädä seuraavalle päivälle, mutta olihan se kuitenkin hyvä käydä testaamassa Superin selkään ilman ylimääräisiä painoja, eikö? Santtu oli hieman märkä päiväisestä lumisateesta joten näkisin hyvin miten satula istuisi sen selässä. Hymyssä suin, kannoin satulan pellon poikki talliin ja hain Santtuseni ladon puolelle kiinni, että saisimme tutustua yhdessä tähän uuteen työvälineeseen. Annoin herran haistella ensin satulaa ja tietysti se näytti nyrpeää nokkaansa, mutta ei näykkinyt ilmaan kun asettelin penkin sen selkään. Hieman korvat luimussa herra seisoskeli paikoillaan ja kuunteli kun juttelin sille uudesta penkistä.
Astuin pari askelta taakse ja katselin satulaa hetken herran selässä. Menin takaisin Superin viereen ja katsoin satulan sopivaksi, se ei painanut säkää, lapatilaa oli riittämiin ja selkärangantila oli mainio. Kokeilin vielä laittaa satulavyön kiinni ja katsoin satulan istuvuuden pienen paineen alla ja katselin samalla hevosenkin reaktiota. Ennen niin inhottava vyön kiristys ei ollutkaan niin inhottavaa ja herra vain hieman luimi korviaan ja katseli ympärilleen.

Eroavaisuutta kenties?

Muutama riemun kyynel vierähti poskelleni kun tajusin satulan olevan kuin Santulle luotu ja taputtelin rakasta kauramoottoriani kaulalle kertoen miten hieno asia tämä oli. Se taisi jokseenkin ymmärtää mistä oli kyse, mutta herkkujen hamuaminen alkoi heti kun menin lähemmäksi herran päänuppia. Muutama herkku tippuikin herran huulille ja senjälkeen kun olin ottanut satulan pois selästä se pääsi takaisin karsinaansa popsimaan heiniään. Laitoin uuteen satulaan jalustimemme ja ihan vertailun vuoksi otin kuvan kun uusi ja vanha penkki olivat vierekkäin.


Seuraavana päivänä pääsimme sitten kokeilemaan tätä uutta ja ihanaa penkkiämme tositoimissa. Ensin oli juoksutus ja siinä katselin mitenkä hevonen uuden penkin alla liikkuukaan. Samat toilailut tuli molempiin suuntiin niinkuin aina eli pukkia ja vinkaisuja innostuneelta ruunan rupsukalta. Kun oli alkuun vedetty kovaa olikin loppujenlopuksi aika letkeää menoa jonka jälkeen päätin itse heittäytyä vietäväksi ja kiipesin Santun selkään. Jo ensimmäisellä minuutilla rakastuin tähän satulaan, siinä oli niin mukava istua. Edellinenkin penkki oli mukava istua, mutta tämä oli jotain aivan taivaallista. Pehmeä istuin ja itse melkein sulin penkkiin kuin se olisi osa minua. Penkin istuinkoko on itselleni liian iso yhdellä heitolla, mutta se on todella miellyttävä istua silti ja ei kyllä haittaa yhtään vaikka sitä ylimääräistä tilaa onkin.

Ratsastuksemme sujui hyvin ja pääsimme isommalle aidatulle alueelle tekemään pientä hankitreeniä kun toiset ruunat oli ajettu kärryillä aamusta ja ne seisoivat tallissa loimet yllään. Santtu oli innoissaan isosta alueesta ja meinasi heti lähteä ravailemaan ympäri aitaa, mutta malttoi silti hyvin odottaa pyyntöjäni. Pienen treenin jälkeen kävimme vielä maastossa ottamassa muutaman laukkaspurtin ja suuntasimme talliin. Huomasi että kyllä Superikin oli tyytyväinen tähän satulaan ja teitty päivään kun sai antaa taas mammalle kyytiä ihan urakalla!

Hippolan joulukalenterista osui arpaonni meidänkin luukkuun ja kuvassa komeilee siis meidän uudet BOT pintelit. Nämä tuli kyllä ihan oikeaan osoitteeseen ja niille löytyy käyttöä! Nämä kerkesivät ennen jouluakin jo talliin ja Superin kanssa avattiin yhdessä postipaketti. Innoissani katselin pakettia ja Santtu nuuhki sitä korvat hörössä sitten hörähtäenkin aika kiitolliseen sävyyn, eli KIITOS Hippola! :)

Muutama kuva hienon ruusukkeemme kanssa

Osallistuin Instagramissa Ystäväni hevonen kilpailuun jossa piti kertoa heppatytön/pojan parhaita puolia ja niin siinä sitten kävi, että meille postitettiin tämä ihana ruusuke. Santtu ainakin oli ihan onnessaan ja poseerasi kameralle kun näpsäytin muutaman kuvan muistoksi.

Nämä seuraavat kuvat yrittivät olla hyviäkin rakennekuvia herrasta, mutta eipä niistä kamalan hyviä sitten tullutkaan joten esitelläämpä näistä kuvista sitten uudet putsimme ja hieman Santun omaa luonnetta.
Hankin Santulle Hööks'stä etujalkoihin punaisen väriset putsit sillä niitä nyt aina tarvitaan varalle ja kuviin eli näyttöön ja käyttöön. Merkkinä Equi-Guard eli saman merkkiset kuin meidän ruskea hivari setti mitkä taisin ostaa viime talvena. Neopreen putsit on siis kyseessä ja nämä eivät olleet niinkään hyvä hankinta sillä ovat liian isot, mutta pienempi koko olisi ollut sitten taas liian pieni. Ajattelin hankkia näihin sisäpuolelle lampaantaljaa että olisivat pehmeät ja sitten pienentäisivät hieman kokoakin ja istuisivat paremmin. Muuten ovat olleet ratsastaessakin ihan hyvät.

Rönöttävä pömppömaha papparainen

En millään jaksais just nyt. Lopetattaisko jo?

Tähän loppuun haluan vielä kertoa, että tänään Santtu sai supermerkin taas takalistoonsa jonka kävin klippailemassa Prego merkkisellä koiratrimmerillä. Trimmeri ostettiin viime kesänä meidän kleinspitz rotuiselle koiralle ja tämän tuuheaan turkkiin pienitehoinen kone ei sitten purrut joten halusin ottaa seen nyt meille hevos käyttöön tai ainakin lainaan välillä. Viimevuonnahan minä tein merkin herran pyllyyn pelkillä saksilla ja nekin olivat tylsempääkin tylsemmät ja väkresin merkkiä varmaan toista tuntia kun nyt tänään siihen ei mennyt kuin m. 30min. Hurruteltiin trimmerin kanssa Santun karvoja tallin lattialle sillävälin kun Santtu otti pienet tirsat. Ihmettelin kun Santtu ei ottanut sydänkohtausta trimmerin hurinasta, kovaa ääntä se ei pitänyt, mutta kuitenkin herraa on aina mietityttänyt tuommoiset pienet ääntelevät laitteet. Ennenkuin aloin venkslaamaan laitteella herran herkkää takapuolta näytin sille tietty ensin laitteen, miltä se kuulostaa ja mitä se tekee. Pieni pörähdys vain kuului kunnes kiinnostus lipui unten maille. Uniterapiaa?

Kun merkki oli trimmailtu otin sabluunan pois ja kohentelin sitä vielä saksilla hienommaksi ja tarkemmaksi. Nyt menee ehkä viikko kun pylly näyttää paremmalle kun karva kasvaa merkin sisäpuolellekkin hieman pidemmäksi. Olisi pitänyt ajella merkki jo aikaisemmin tuohon, mutta sabluuna jäi aina pois vermeistä ja trimmerinkin hoksasin vasta äskettäin, että sillä homma kävisi helpommin.

Mitä mieltä olit tästä postauksesta, jätä jälkesi kommentoimalla!

Superin riemukas aamu

Terveppäterve taas. Hiljaiselo alkaa jo pänniä minuakin kun ei vain ole mitään mitä julkaista ja mistä kirjoittaa. Päätin sitten että jospa olisi aika taas näyttää teille surkealaatuista videota joten sen sitten teen. Allaolevassa videosta löytyy Santun ilakointia kun pääsi taas pitkästäaikaa isompaan tarhaan jaloittelemaan. Tallipiha on ollut niin ankkajäässä että herraa on pidetty pihatossa, tai niin minä ainakin äidiltäni kuulin ja kyllä riemu oli niin katossa, että huomaa herran olleen muutaman extra päivän pienemmässä aidassa. :)
Jos joku ei pidä videon musiikista missä esiintyy mm. muutama kirosana(englanniksi) voi laittaa äänet pois ja vaikka muualta laittaa musiikkia taustalle soimaan.

(linkki videoon)

Seuraavassa postauksessa yritän kertoa hieman pidemmin mitenkä meidän viimekertainen ratsastus meni. Silloin yritin saada herraa taipuisammaksi, epäonnistuen ja laukannostojakin harjoiteltiin mikä ei sekään sujunut niin hyvin, mutta annettakoon anteeksi väsyneelle kuskille sekä ylienergiselle kauramoottorille. :)

Kyllä vielä puhtia löytyy tästäkin herrasta!

1 viikko, 4 videota, 8 kuvaa

Viime postauksessa kerroin, että olen menossa viikoksi Leppävirralle ja samalla lupasin paljon kuva materiaalia ja pakko pyyttä pienesti anteeksi niille jota odottivat kuvapäljäystä. Tälläkertaa otimme vähän kuvia ja enemmän videota.
Meidän piti kuvata jouluisia tonttukuvia Superin kanssa, mutta lumet kerkesivät sulaa ja tausta olisi ollut ruma eikä jouluinen joten jätimme sen homman seuraavaan kertaan(jos kerkeämme ennen joulua). Otin kyllä Santusta muutaman kuvan tonttulakki päässä, mutta ilman senkummempia tavoitteita hyvästä kuvasta. Tässä paras:

Äiskä hei, tää on oikeesti noloa.. 

Ensimmäisinä päivinä hoidin vain tallin hevosia  ja seurailin hieman Santun käytöstapoja sillä kuulin, että se on alkanut hieman sikailla. Mitään moittimista en sitten löytänyt ja se voikin johtua siitä, että se tietää ettei kanssani kannata tapella. Tai sitten Superilla oli vain hyvä päivä.

26. päivä eli keskiviikkona päätin sitten aloittaa liikutukset ja pyysin poikaystäväni mukaan kärrylenkille. Hän ei ole kuullemma ikinä ollut hevosen kyydissä näin joten kokemus se sellainenkin on vaikka hieman tahmaisesti lähtikin mukaan oli herralla hymy huulilla kärryyn istuessaan.
Pahoittelen videossa esiintyvää kiroilua. Musiikkia en jaksanut tähän liittää ja saattepahan kuunnella hauskan keskustelun, minut komentamassa Superin lennokasta lähtöä sekä muuta mukavaa.



Torstaina eli seuraavana päivänä olikin sitten ratsastuksen vuoro ja aiheena oli ravi. Vaikka Santun niska olikin pilvissä, kuunteli se hyvin apuja ja oli hyvin saatavilla vaikka se taisi enemmän keskittyä ympäristöön. Myöskin huomasi, että herralla on virtaa, mutta meno oli hyvin hallinnassa. Askellajirikkeitä löytyy, mutta annettakoot ne anteeksi. Eihän Superi liiku nyt niin aktiivisesti kuin esim. kesällä, lihasta ei ole vielä kunnolla että hiljaisempi ravi pysyisi kokoajan yllä.

Videon laatu huononi kun ne latasin youtubeen, mutta jospa seuraaviin clippeihin oppisin jotenkin parantamaan laatua. Poikaystäväni oli kuvaamassa ja sen huomaa hieman heiluvasta kuvasta ja sen, että kohde(eli me) on niin kaukana. Värimaailmaa yritin hieman parantaa sillä kuva oli todella harmaata ja tummaa sään vuoksi.



Ja perjantaina oli taas kärryilyn vuoro, poikaystävä tietty messissä. Tälläkertaa teimme pidemmän lenkin missä Santtu sai päästellä enemmän ja nauttia hommasta missä se on hyvä.

Tässä kuvassa näette kärrylenkin jonka teimme. Lenkki on n.3km pitkä yhteen suuntaan ja molempiin tietty 6km. Aikaa emme ottaneet, että kauanko meillä meni, mutta poikaystäväni puhelin taltioi reittimme, pituuden ja nopeudet. Hitaimmillaan etenimme 12km/h ja nopeimmillaan 35km/h jos oikein muistan mihä hän oikein höpötteli. Aika nopeaa tahtia menimme, mutta kyllä Superista löytyy parempikin nopeus kunhan olisi parempi pohja sekä piiiiiiitkä suora jossa saisi kiihdytellä. Nyt oli painavat koppakärrytkin perässä enkä uskaltanut kauheammin sitä päästä menemään, mutta kyllä tuokin nopeus oli jo aika huimaa. :)
Videopätkän lopettamisen jälkeen saavuimme todella jyrkän mäen alapuolelle ja huomasin Santusta, että hän haluaisi juosta sen ylös, Yritin suostutella herran kävelemään mäen, muttat urhaan sillä herra repäisi ohjista ja ampaisi huomaan vauhtiin ja ravasi tiensä ylös vauhkopäänä, mutta rauhoittui hölkälle mäen yläpäässä. Tajusin, että tämä on voinut olla kasvattajan tapa, ajaa mäki ylös kovaa vauhtia aina lenkeillä jonkatakia Santtukin meni täysin vauhkoksi jos vaikka muisteli vanhoja, tai sitten sen ajatteli, ettei jaksa kävellä mäkeä ylös ja vetää painavia kärryjä perässään. Naarmuitta kuitenkin selvittiin seuraavaan, vähän pidempään ylämäkeen joka lähti samallatavalla liikkeelle, Santtu ampaisi täyteen vauhtiin, mutta sain sen pidettyä aika rauhallisella tahdilla loppupeleissä ylämäen huipulle asti ja siitä kävelimme rauhallisesti tallipihaan.

Hikinen hevonen, kurainen kuontalo ja Santtu joka ei vähääkään välitä kuvissa seisomisesta

Sittempä olikin viimeinen päivä Leppävirralla, nimittäin lauantai 29.11 jolloin päätin lähteä kokeilemaan tikulla jäätä Santun kanssa. Ilman satulaa ratsastusta siis ja sentakia 'tikulla jäätä' koska herralla ei olla ratsastettu täysin ilman satulaa vähään aikaan ja ratsastus alueemme vieressä hyrräsi kaksi traktoria joita Santtu pelkää kuollakseen. Mutta turhaan pelkäsin. En tippunut, Santtu ei pelännyt ja kaikki meni hyvin! Päävehkeinä meillä oli hackamore vaikka ensin meinasin lähteä pelkillä narupäitsillä liikenteeseen, mutta kun herra ampaisi ladosta muutamalla isolla hypähdyksellä ihmetellen tilannetta ja en saanut sitä ensin pysähtymään, päätin hypätä alas ja laittaa hackamoren ihan näin turvallisuuden vuoksi ja sittenhän homma toimi vaikka tietysti herra ihmetteli että mitä siellä selässä tapahtuu. Video onkin sitten tuossa alempana ja siitä näkee hyvinkin paljon askellajirikkoja jotka johtuvat siitä kun roikuin ohjassa tasapainottomuuden vuoksi vaikka meillä olikin kaulanaru ja tietty Santtua ihmetytti selässä pompottava apina. :D



Viikko oli nopeasti ohitse ja se harmittaa sillä loppupeleissä Santtu kulki todella nätisti niin selästä kuin kärryiltä ja tästä olisi ollut hyvä jatkaa treenejä, mutta koulu kutsuu taas. Yritän päästä herran luokse ennen joulua ja toivon isoja lumikinoksia, että saamme niitä joulukuvia kasaan!

*Hörrhör* Toivotan sinulle erikoisen hyvää joulukuun alkua!

Ps. Blogiin ei tule joulukalenteria postaus ideoiden ollessa nollassa. Katsotaan uudestaan sitten ensivuonna, jooko? :)