9. tammikuuta 2018

Rohkeempaa on luovuttaa


Taidampa myöntää vihdoin, että tämän blogin arvo ja siitä kiinnostuneisuus laski kun Superi lähti vihreille laitumille. Creditin kautta puhallettiin tulta sammuvaan hiileen, mutta nyt takaisin Kuopioon muutto on aiheuttanut totaallisen alamäen. Minua ei enää niinkään kiinnosta tänne kirjoittaminen, enemmänkin harmittaa kun ei kykene aloittamaan minkäänlaista postausta. Tämänhän piti olla kivaa?

En lopeta blogia, en poista sitä tai vastaavaa vaan jatkan vähin äänin postausten kirjoittamista. Tavoitteena on päästä taas kisaamaan ja treenaamaan enemmän kuin omatoimisesti, ehkä sen kautta saan taas blogikärpäsen pureman ja jatketaan aktiivisesti, mutta tällähetkellä mielenkiinto sekä aktiivinen kirjoittaminen on koirablogini puolella.

Saatan jatkaa blogia ehkä enemmänkin valokuvaus- sekä yleisesti hevosharrastus pohjaisena. Olen tullut siihen tulokseen että annan tämän blogin olla mitä on, mutta panostan tekstien sisältöön sekä ulkonäköön samalla tavalla kuin ennenkin.


Vaikka blogin otsikko onkin melko radikaali mitä tämä teksti sisältää, en kuitenkaan luovuta. Tämä blogi on minulle tärkeä vaikka se onkin hiljainen ja viimeiaikoina ollut täynnä tylsää, perus tekstiä.
Elämä ilman Superia teki minusta erilaisen ihmisen ja kun näitä vuosia on kertynyt kaksi, olen huomannut että alan tasoittua. Tämä harrastus tuo hymyn huulilleni vaikka olisi miten vaikeaa päästä eteenpäin. Muistelen miten hankalaa Superin kanssa oli ja varsinkin niitä hyvä päiviä, onnistumisen tunteita punaturkin kanssa ja siirrän fiiliksen siihen hetkeen kun tuntuu, ettei mikään onnistu.

Teema, nykyinen ratsuni on ollut todella palkitseva treenikaveri jonka kautta olen tutustunut omaan ratsastukseeni täysin uudella tavalla. Tajusin myös että en osannut enää ratsastaa haastavammalla hevosella melkein ollenkaan. Lämminveriset ovat herkempiä kun taas tämä nykyinen metsänpeikko on edestä vahva ja vaikka se on herkkä, tämä herkkyys on täysin erilaista.
Pakko myöntää että vaikka Teema on tullut tutuksi ja hyvinkin tärkeäksi, kaipaan lämminverisiä. Omalla tavallaan kun on ollut pitkään jonkun rodun kanssa tekemisissä, kiintyy niihin piirteisiin, olosuhteisiin. Suomenhevoset olivat pikkutyttönä tärkeitä, se hiipui kun lähdin enemmän raviurheilun puolelle lämppäreiden kautta ja Superi kun oli lv, rakastuin, koukutuin kyseiseen rotuun.


Teema on näyttänyt minulle tämän harrastuksen rikkaudet ja antanut minulle paljon jotta voisin kehittyä paremmaksi ratsastajaksi sekä käsittelijäksi. Arvostan muita rotuja nyt enemmän. En sano ettenkö olisi ennenkin arvostanut, näen kaiken vain uudessa valossa. Superi avasi maailmani lämminverisiin, niihin hurjiin, tulisiin juoksijoihin. Voisin sanoa, että kaikki hevoset ovat yhtä tulisia sekä arvaamattomia, niitä täytyy vain katsoa oikealla, rodunomaisella tavalla.

Näillä fiiliksillä on hyvä jatkaa blogia, kirjoittelen taas kun on jotain kerrottavaa.