Miten ja miksi juuri näin?

Yksi suurimpia ongelmiani bloggaamisessa on aloittaa postaukset. Miten aloittaa hyvin ja ytimekkäästi jotta lukija tempautuu mukaan.. Tässä tilanteessa, näissä mielensopukoissa ei sitä juurikaan tule miteittyä, varsinkaan kun puhutaan ystävän pois menosta ja päätöksistä joihin päädyttiin Superin suhteen.

Miten?
Pakko myöntää, että minulla oli ollut mielessä jo pidemmän aikaa Superin lopetus. Vain sen takia, että olin valmistautunut siihen päivään jo etukäteen. Koskaan ei tiedä milloin joutuu ystävästään luopumaan ja sentakia se järkyttää. En väitä etteikö minua järkyttänyt vaikka olinkin ns. varautunut siihen. Se iski kuin tuhat tikaria ja en voinut tehdä muutamaan viikkoon yhtään mitään. Istuin ja tuijotin seiniä, nukuin kaiket päivät. Käytin koiraakin vain kerran ulkona ja en huomioinut sitä sen enempää vaikka se tuhisi ja murisi kainalossani en vaan voinut tehdä muuta kun katsoa tyhjyyteen ja olla ajattelematta mitään. En itkenyt ensimmäisenä viikkona yhtään. Sitten se iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. Mieleni oli jo parempaan päin, mutta sitten se taas halkesi..

Olin miettinyt Superin kohdalla hautausta tai ehkä jopa tuhkausta. Mutta kumosin nekin ajatukset melko pian. Päätin että hyötykäyttö on paras vaihtoehto ja sekin onnistui kun kyseessä ei ollut euthanasia vaan ampuminen ja hevosta ei oltu lääkitty. Olimme aseen ja pulttipyssyn kanssa kiipelissä mutta en pulttipyssyä halunnut. Liikaa kauhutarinoita.
Miksei euthanasia? Koska kauhutarinat ja omat kokemukset hevosesta joka tajuaa mitä sille tehdään ja lähtee vielä ylös, riuhtaisee itsensä irti ihmisten käsistä ja puolikuolleena yrittää lähteä karkuun. Ei näin. Olen nähnyt rumaa jälkeä. Sitä en halunnut Superille vaan nopean lopun. Äkkiä. Ja päätös oli mitä parhain.

Parhain? Miksi?
Koska Superi oli sairas. Edellisessä jäähyväis postauksessa kerroin hevosen syömättömyydestä ja kaviokuumeesta sekä pään sekoamisesta. Superi olisi kuihtunut parissa viikossa, kituen. Sain helpotusta tuskaani kun kuulin, että hevosellani oli pitkä pätkä suolta kuoliossa ja peräsuolessa iso tukos. Ihmekkään kun ulostaminen veti sen kasaan ja hevosen takapään puolella seisoessa oli kamala lemu. Helpotusta!? Niin, sain tietää, että tein oikein. Ystävä hyvä ei enää kärsi. Tässä on muutama kuva verrata Superia viikkoa ennen kun se lähti Suonenjoelta ja päivää ennen lopetusta. Alla on kuva pari viikkoa ennen lopetusta ja päivää ennen kärsimyksen loppua.

Itse, hevosen varsasta asti tunteneena huomasin heti että tämä hevonen on sairas. En tarvinnut vertauskuvia, mutta ne ovat teille. 2.päivä lauantaina.. n.24h ennen Superin lopetusta sain nämä kuvat ja en voinut tehdä muuta kun itkeä. Näin että komea, punaturkkinen herrani kärsi.
Pirteä, luimisteleva aasin takapuoli oli väsyneen näköinen ja silmät huusivat kivusta. Silloin hyväksyin päätökseni. Seuraavana päivänä totesin sen oikeaksi uutiset kuultuani. Kaksi viikkoa meni kun pystyin puhumaan hevosesta positiivisesti.
Jokainen suree tavallaan, minä mietin ensin ''huonoja'' aikoja. Muistelin miten herra S heitti minut selästään ja potkaisi minua kerran. Hetkinen, nehän olivatkin minun virheitäni. Minä en tajunnut satulan sopimattomuutta kun se heitti minut alas. Minä en osannut arvata että ystäväni säikähtäisi häntä sprayta. Hymähdin, hymyilin jopa ääneen. Siitä se lähti, aloin muistelemaan kaikkea hyvää. Tämä hevonen opetti minulle paljon ja olin kiitollisuuden sille velassa. Päästää se joskus kärsimyksestä. Tehdä oikea päätös. Kiitos ystävä hyvä, toivottavasti olin mielstäsi armollinen.

Suuntana taivas

Olen joutunut tekemään raskaan päätöksen. Se tuntuu niin väärälle kuin oikealle. Olen päästänyt Santun, elämäni hevosen, ystäväni, pois kärsimyksestä. Jotain olisi voinut tehdä toisin, mutta tämä oli paras päätös.
Hevonen, 14vuotias. Selkä, maha sekä jalkavikoja. Näki täysin että ulostaminenkin sattui, koko hevonen veti itsensä kasaan. Riippuvainen omistajastaan ettei päänuppi kestä olla ilman häntä. Hilluu ja on vaaraksi täten muille. Ei syö tai juo kunnolla. Kaviokuumeen oireet etukaviossa. Herkkä muutoksille, joita sen elämässä on ollut jo tarpeeksi. Uuteen talliin muutto olisi ollut jo liikaa ja kaviokuumeen hoito olisi kallista ja riskipeliä näinkin ''vanhalta'' hevoselta. Hienot, loistokkaat käyttövuodet takana. Oloneuvoksena ei kestä. Tarvitsee liikuntaa. Hikilenkkiä. Päästelyä. Mutta sitä sen kanssa ei voinut enää tehdä.
Päätin päästää pojan kärsimyksestä, sillä minuun sattui nähdä ja tietää, että ystävälläni ei ole kaikki hyvin. Sain kuulla kauhutarinoita miten hevonen rynni taluttajien päältä, luimi, potki ja rikkoi tallin seiniä. Ei se ole hevosen elämää.
Onneksi viimeisinä päivinään herra oli rauhallinen. Näin ystäväni viimeisen kerran, hymyillen ja sitä hoitaen. En unohda sinua, ystäväni. Näin minä haluan sinut muistaa, pirteänä, energisenä herrasmiehenä. Rakkaani, toivotan sinulle nyt hyvää matkaa ikiuneen..

It will be the past

and we'll live here together.

Not as it was to live

but as it is remembered.

It will be the past.

We'll all go back together.

Everyone we ever loved,

and lost, and must remember.

It will be the past.

And it will last forever.

Lepää rauhassa, rakkain Supermies

12.07.2001 - 03.01.2016

Tyytyväisyys, tätäkö se on?

Palasin Supermiehen luokse kahden viikon jälkeen ja rinnassani riipi ikävä oman, rakkaan hevoseni luokse joka varmasti odottaisi myös minua. On ollut kamalaa vain olla kotona miettien, että mitä Superille kuuluu ja miten se voi, kuunnellen vain toisten sanoista:
''Hyvin se on pärjännyt''
Kävellessäni talliin koirien saattamana tiirailin Santun pihattoon ja kun näin herran se katseli kaukaisuuteen kunnes korva kääntyi suuntaani ja pian iloinen katse kohtasi omani, hevonen kierähti ympäri hörähtäen ja ravaten luokseni aitauksen laidalle maiskutellen suutaan. Silittelin herraa ja kerroin sille miksi en ollut käynyt sen luona hetkeen, tämä on joko minun outo tapani, mutta se on jotenkin ihanaa kertoa hörisevälle hevoselle asioita mitä se ei ehkä ymmärtäisikään. Hymy nousi kasvoilleni kun juttelin Santulle ja menin sen luokse aitaukseen ja halasin sitä taputellen sen lämmintä kaulaa. Onnea on oma hevonen!

Super hevosen selässä hymyilyttää ketävaan

Seuraavana päivänä päätin nousta Superin selkään jos se asian hyväksyisi ottamatta hernettä nenäänsä. Tiia oli taas sopivasti paikanpäällä ja auttoi minut selkään ja ladosta ulos. Luin herran vuokraajan kirjoituksen vihosta ja siellä luki että he olivat kiitolaukalla lähteneet ladosta viimeksi joten en haunnut ottaa sitä riskiä ja pyysin Tiian taluttamaan meidät ulos. Kaikki meni hyvin ja lähdimme köpöttelemään tallin ympäri vievää n.1km pituista lenkkiä.
Ratsastin tunnin, nostin ravit, laukat ja loppuun otimme vielä kiitolaukkaa herran mieliksi kun se oli käyttäytynyt niin hienosti eikä lähtenyt viemään minua vaikka olikin takana parin viikon lomapäivät ja odotin kunnollista tykkilaukkaa ja ravia muttei sellaisesta ollut tietoakaan.

Viimeisen ratsastuksen myötä korkkasimme uuden sivun heti seuraavalle päivälle tarinassamme, nimittäin Superi vihdoin muuti Suonenjoelle, lähelle minua. Santtu köpötteli jotenkin innoissaan traileriin ja hörisi kokoajan kun valmistelimme traileria tallin edessä lähtökuntoon. Ehkä Santtu tiesi pääsevänsä uuteen paikkaan?
Matka meni hyvin ja Santtu oli innoissaan kun avasin matkan päätteeksi trailerin etuluukun ja herra pääsi tiirailemaan uutta kotiaan höristen kyselevästi korvat tiukasti törröttäen eteenpäin. Oli aika ottaa hevonen ulos ja viedä tarhaan tutkiskelemaan paikkoja ja haistelemaan uusia hajuja mitä tuuli toi tullessaan. Talutin hevosen tallin katokseen ja otin kuljetussuojat pois ja kerroin Santun olevan kotona johon se hörähti ja maiskutteli suutaan. Nappasin herran irti ja vein sen laitumelleen jonne se meni innoissaan ja käveli ympäriinsä välillä maistellen vihreää.

Sillävälin kun Santtu totutteli uusiin maisemiin purin tavaramme trailerista, kiitin kyydistä ja aloin järjestelemään tavaroitamme varustehuoneeseen ja saamamme 10pikkupaalia heinää vein talliin maitokärrien voimin. Välillä katselin ulos ovesta kuullessani Santun ravailevan kun pelkäsin sen tulevan aidoista läpi mitä se harrasti viime kesänä. Onneksi herra pysyi aidoissa vaikka välillä urkkikin uhkailevasti aitojen ylitse.
Kun olin asetellut tavaramme mielestäni(näin aluksi) hyvin menin Santun luokse aitaan ja nappasin kameran tietysti mukaani jotta saadaan muistoja kasaan. Olen kertonut aiemmin, että tallin vierestä kulkee junarata mikä on mietityttänyt Santun sopeutumista talliin. Superi kun on stressaavaa tyyppiä ja aikamoinen pelkuri joissain asioissa pelkäsin, että sillä menisi puput pöksyyn ja juoksisi aidoista läpi tai hyppäisi ylitse, ihan mitä vain mutta kauhuissani ajattelin että kohta juoksen irti olevan pelokkaan hevosen perässä.
Kaksi junaa meni tallin ohitse ja ensimmäisen kerran Santtu nosti päänsä, kuunteli tarkkaan ja tiiraili puiden taakse odottaen mitä kamalaa sieltä tulisi. Yllätykseksi hevonen vain hieman säpsähti kun juna tuli esiin ja otti muutaman raviaskeleen. Toisen junan lähestyessä Santtu vain söi rauhassa hieman ehkä hermostuneen näköisenä korvat osoittaen sivuun silmät välillä muljahtaen junan suuntaan, mutta kaikki meni aika hyvin.

Olen tyytyväinen!

Kun junia ei tullut hetkeen Santtu sai hengähtää ja ottaa aurinkoa rauhassa aitauksen nurkassa kunnes se alkoi näyttämään lennokkaita liikkeitään ja vinkui innosta kun sillä oli niin paljon liikkumatilaa. Onneton raukka on joutunut olemaan pienessä hiekkapohjaisessa pihatossa aina välillä päästen isompaan aitaan, mutta nyt se pääsee juoksemaan vapaasti isommassa aidassa jokapäivä sekä nauttimaan auringosta ja vihreästä heinästä. Santulta puuttuu vielä kaviokas ystävä joka toivottavasti ilmaantuu jonkun ilmoituksen myötä luoksemme mahdollisimman nopeasti.

Näyttääkö Santtu tyytyväiseltä?
Haluatteko tallin esittelypostauksen kuvina vai videona?

Katkennutta nahkaa

Taas maalaismaisemissa, rakkaan punaturkin luona. Ensimmäisenä kun lähdin talliin nappasin BEMERin matkaan ja lähdin antamaan herralle hoitoa samalla kun otan siltä kengät pois. Siinä tuli vähänniinkuin kaksi kärpästä yhdellä iskulla, mutta hoito ei tietysti kestänyt koko kenkien irroittamisen tai kavioiden vuolun ajan ja nappasin BEMERin hevosen selästä pois ja jatkoin kavioiden vuolemista. Tälläkertaa tein vain pientä hienosäätöä kavioihin koska kunnon kaviopihtejä ei ollut joilla oisin saanut kunnolla kaviota lyhennettyä joten otin vain vuolupuukolla ja raspilla mitä nyt vaan jaksoin.

Kaviosession jälkeen nakkasin Superille varusteet niskaan ja kun olin nousemassa satulaan napsahti jalustinhihna rikki. Vaihdoin sitten molemmat remmit satulaan ennen uutta nousu yritystä. Tässä muistutan kaikkia että tarkistakaa remminne jokapuolelta säännöllisesti!
Onneksi minulla oli poikaystäväni apuna sillä Superi olisi halunnut hypähtää jo ulos ladosta kun nappasin satulasta kiinni. Tämä johtunee siitä kun herra ei ole taas liikkunut kunnolla ja viimekerta oli maanantaina Netan kanssa.

Aloitimme treenimme kävelyllä pidemmin ohjin ja pikkuhiljaa hain hevosta kuulolle voltein sekä pysähdyksin ja kun ne sujuivat aloitin peruuttelun. Santtu oli aluksi hyvin mukana hommassa, mutta sitten alkoi homma menemään jo liian pitkälle muutaman kerran jälkeen.
Superi alkoi peruuttamaan hyvin, mutta sitten se kiepsahti ympäri ja yritti livahtaa raville mutta sain sen aina kiinni ja palautin pysähdykseen aina samaan kohtaan missä se yritti karata tehtävästä. Saattoi se pienesti nousta pystyynkin välillä, mitä nyt epäselvistä kuvista näkyy joita en julkaissut tähän mukaan, mutta ei herra korkealle ainakaan hyppinyt. Puhuin Superille paljon tämän ratsastuksen aikana ja hain rentoa hevosta, mutta tämä oli kyllä kaukana rennosta meiningistä. Herra notkotteli niska taivaassa ja yritti juosta altani pois, mutta osasi käyttäytyäkkin aina välillä kun mieli teki ja huvitti.

Aina kun herra sai heiteltyä minua selässään se jatkoi pyydetysti eteenpäin ja käveli todella ylpeän näköisenä eteenpäin. Välillä minua nauratti herran temppuilut, mutta sitten kun jalustin karkasi jalasta oli leikki kaukana, mutten kuitenkaan hätääntynyt koskaan vaan pysyin positiivisena kokoajan ja pyrin saada hevosen toimimaan. Olisimme jatkaneet ravilla eteenpäin kun homma toimi, mutta pelto oli niin märkä ja upottava ettei siinä olisi uskaltanut ottaa ravia vaikka Santtu yrittikin kovasti ravata ja näytin sille sitten, ettei siinä voi ravata. Näyttämällä tarkoitan sitä, että annoin sen ravata hetken kunnes se nosti laukan ja hiljensi itse kun näki ettei tässä voinut mennä kovaa.

Kun Santtu rauhoittui annoin sille pitkät ohjat ja kävelimme hetken ihan iisisti ympyrää ja pienempiä voltteja kunnes siirryimme tielle ja otimme ravia sekä laukkaa ihan vain Superin mieliksi ja tietysti oman pääni tuulettamisen vuoksi. Oli ihana tuntea taas oma hevonen allansa ja antaa sen laukata omaa tahtiaan. Ravia otimme muutaman pätkänkin hieman kovempaa tahtia, muttemme sen enempää koska Santtu hikeentyi todella nopeatsi laukkaamisesta ja kevyestä ravailusta, etten viitsinyt sitten väsyttää sitä enempää.
Oli hyvä lopettaa siihen kun Santtu ravasi pitkin ohjin todella rennosti ja kiirehtimättä minnekkään.

Puffe leikki linssiludetta

Kun olimme lopetelleet ratsastusta mennimme tallipihaan ja nousin Superin selästä alas löysäsin satulavyötä, nostin jalustimet ylös ja avasin suitsien lenkit sitä varten että päästäisin herran isoon tarhaan vetreyttämään itseään treenin jälkeen. Talutin Santun tarhaan ja pidin ohjia kädessäni kun yritin laittaa porttia kiinni, ohjat tippuivat ja kun Santtu tajusi olevansa 'vapaa' se lähti kävelemään pois ja kun tajusin sen kauhuissani lähdin perän ja pyysin herraa pysähtymään.
''Santu seis. Hei hölmö, odota''
Näin yritin saada sen pysähtymään kun törppönen käveli ohjat jaloissa ja pahin pelkohan tässä on se, että hevonen astuu ohjan päälle ja repii itseltään supielen rikki. Näin siinä kävi, ainakin osittain eli Santtu astui ohjien päälle, mutta onneksi ohja katkesi(luoja kiitos kumiohjille) ja se jatkoi tyytyväisenä karkumatkaansa ja kiersi tarhan ympäri, minä sen perässä. Santtu pysähtyi viimein tarhan portille ja sain sen purettua varusteista ja sitten päästin sen menemään, mutta jätin suojat jalkaan jos se halusi vielä juosta.

Päivän saldo: Katkenneet jalustinhihnat ja ohja

Kun olin vienyt varusteet paikalleen, siivonnut karsinan ja laittanut iltaruoan karsinaan kävin hakemassa Superin, hoidin sen jalat ja päästin sen talliin syöpöttelemään rehujaan. Olisi voinut tämä päivä pahemminkin mennä jos jalustinhihnat olisivat katkenneet ratsastaessa josta jalustimet olisivat paukahtaneet Santun kylkiin ja se olisi voinut juosta täyttäpahkaa jonnekkin jättäen minut jälkeensä. Onneksi hihna katkesi liitoksistaan kun olin nousemassa selkään, mutta tästälähtien tarkistan remmit aina ennen ratsastusta. Normaalisti tarkistan varusteemme kuukauden välein, tai silloin kun niitä käsittelen.

Sivupolkkaa

''Oisko sulla namia mulle?''
Tuumasi punaturkkinen otus tallinpihassa jonka ratsastaja yritti saada hevosen huomion hieman itseensä. Tämä kaksikko oli käynyt treenaamassa heidän takana näkyvällä aidatulla pellolla ilman satulaa, ystävä mukanaan ja liinan päässä. Kaikki askellajit käytiin kohtuudella ja nopeasti läpi, hyisen ja sateisien sään takia ja otuksella oli tietytsti lämmikettä päällään.
Treenin alkuvaiheessa harrastettiin hieman piruetteja ja sivupolkkaa, sillä herra punaturkki oli energinen jonka seurauksena tapahtui jotain odottamattoman odotettua.

Herra punaturkki päätti tanssahdella lumihangessa ja veti sivupolkkaa oikeaan suuntaan hieman askelpituutta ja vauhtia lisäten ja täten siinä samassa punahousuinen ratsastaja löysi itsensä puoliksi maasta ja puoliksi hevosen selästä. Mitenkä tämä olikaan mahdollista?
Ratsastajalla oli vasen jalka maassa, kädet hevosen kaulassa ja oikea jalka otuksen selänpäällä kun punaturkki pysähtyi ihmeissään katsomaan tapahtuman kulkua. Ratsastaja nauroi maha kipeänä ystävänsä kanssa ja putsasi hieman märkää polveaan. Myöhemmin saattoi tytöille tulla mieleen miten tässä olisi voinut käydä jos ratsastajan ystävä ei olisi ollutkaan pitelemässä heitä liinassa, ympyrällä.

Loppuhyvin, kaikkihyvin ja treeni jatkui vielä parisenkymmentä minuuttia vaikka loskaa tulikin niskaan hetkisen aikaa ennen treenin lopettamista. Ratsukko kävi tipahtamisen jälkeen vielä hyvin käynnin, ravin sekä laukan molempiin suuntiin lävitse jonkajälkeen he kävelivät aitausta ympäri, irti ystävän kultaisista käsistä ja ilman liinan ohjausta. Kaikki meni todella mallikkaasti niinkuin punaturkkiselta otukselta voi vaan odottaa ja ratsukko pääsi turvallisesti tallin uumeniin pienen kuvaus hetken jälkeen.

Jalat mahansa alla

1.

 Lauantaina 21.Maaliskuuta päätimme Tiian kanssa ottaa Superista kuvia kun aamulla sää oli kaunis vaikkakin hyinen ja hieman pilvinen. Illemmasta sitten tartuimme toimeen kun minulla oli aiemmin menoja joten emme kerenneet ehkä siihen parhaimpaan 'aurinkokylpyyn'.
Kuvissa huomaatte Santulla testissä D-kuolaimet, jotka olivat liian pitkät, mutten suitsien pukemisen jälkeen malttanut niitä sitten enää vaihdella kun pelkäsin auringon menettämistä joka meni juuri pilveen kun astuimme tallista ulos. Hetken siinä tuumailimme paikkaa, missä kuvata ja päädyimmekin aika lähelle, nimittäin tallin risteykseen ja jäimme odottamaan aurinkoa, mutta kun se ei meinannut tulla esiin aloitimme kuvaukset etukäteen toivoen, että aurinko pilkistäisi edes jossainvälissä pilven takaa meitä moikaten.

2. Missä se aurinko on?

3.

4.

5.

6.

7.

8.

 Alkukuvat ja seisomisharjoitukset otimme pienessä mäessä josta siirryimme sitten itse tielle, hieman tasaisemmalle alustalle ja Superi alkoi heti protestoida asiaa ilmeilemällä ja katselemalla kavereihin päin sekä kävelemällä kokoajan kohti minua. Malttoi se sitten seistäkkin, vaikkakin tosi rumasti ja sitäpä jouduin korjailemaan niin peruutuksilla, eteenpäin astumisella ja omilla käsillä kävin herran jalkoja asettelemassa.

9. Mua lapsettas nyt ihan hirveesti

10. Miitä sää mamma teet??

11. En ymmärrä. Mähän seisoin äskenkin hyvin

12. Jospa mää tässä hetken sulle poseeraan sit et päästään syömään

13.

 Hetken levähdys ja taas auringon odottelua onnistuneiden rakennekuvien jälkeen. Santulle annoin välilä muutaman (pienen) porkkananpalasen jonka se pystyi popsimaan vaikka kuolain olikin suussa. Turparemmithän meillä ei olleet kireällä joten ne eivät haitanneet herkkujen etenemistä huulilta vatsaan.
Kun aurinko tuli VIHDOIN esiin, iloitsimme ja asettelin heti Santun seisomaan, jossa meni hetki aikaa että sain sen seisomaan edes hieman edustavammin kuin normaalisti, takajalat mahan alla.

14.

15.

16.

17.

18.

19.

20.

 Kun olimme pyörittäneet Santtua rakennekuvien parissa ja viereisessä tarhassa olevat kaverit oli viety talliin, menimme mekin tallin puolelle ja kokeilimme studio kuvailua, mutta kerron siitä seuraavassa postauksessa lisää

Löysitkö kuvan mikä on selvästi suosikkisi? Kerro se meille :)