Muistetaan toisiamme hyvällä ja ei unohdeta mitä yhdessä koettiin

Tämä postaus on hankala aloittaa järkevästi ja niin että se olisi viimeisen päälle hyvä.. Kyseessä on  raskasta ajateltavaa.

Elämäntilanteeni on muuttunut nyt niin radikaalisti että minun on pakko ajatella omaa- sekä hevosten parasta. Täten joudun sanomaan elämäni hevosille sen, mitä raskain sydämin ja itkuisin silmin voi vaan sanoa...

Turo lähti takaisin omistajalleen 05.11. ja se päivä oli haikea. Aamulla talliin mentäessä hevoset käyttäytyivät normaalisti ja ihmettelivät kun hypin niiden vieressä kokoajan tuoden niille herkkuja ja heinää tarhaan.
Kunnon hörinä-pörinä ja juoksu show alkoi kun traileri kurvautti pihaan ja pojat tajusivat että nyt on jotain tapahtumassa. Turo valmisteltiin lähtöön ja lastattiin koppiin. Superi jäi vinkumaan aitaan kaverin perään ennen kuin sen oma kyyti tulisi sen hakemaan.

Mietin vielä muutama viikko ennen hevosten lähtöä todella raskaita päätöksiä Supermiehen suhteen. En halua elämäni hevosta myydä ettei se joudu kiertoon tai huonoon paikkaan. Haluan olla tietoinen kuka tekee ja mitä tekee herran kanssa, Superi lähtee jo tutun ihmisen luokse ja tähän ihmiseen minä luotan täysin. Herra lähtee Sonjan perheen luokse missä se oli hoidossa aiemmin, vaikka perhe on muuttanut tulee Santtu viihtymään hyvissä käsissä ja hienossa paikassa hevoskavereineen.
Kyytiä pojalle oli mahdoton saada, kukaan ei lainaa autojaan tai lähde ajamaan edes korvausta vastaan ja kunnon kuljetus olisi maksanut oman elämiseni verran joten täytyi alkaa miettiä jo jokaisen kiven alta.
Onneksi äitini sai ihmeen kaupalla kyydin pojalle ja matkapäivänä toimi 12.11. En saanut unta kun vasta aamuyöllä, sillä unirytmini on täysin sekaisin. Nukuin muutaman tunnin kunnes oli aika nousta ja lähteä pakkaamaan hevonen traileriin. Superi hirnui laitumella trailerin ajaessa pihaan, pakattiin tavarat autoon ja hain sitten pojan tarhasta, vaihdoin märän loimen kuivaan sillä ilma oli sateinen ja kostea. Harjauksen kautta loimi selkään, pumpulit korviin ja suojat jalkaan, viimeiset rapsutukset ja syleilyt ja koppiin kävely. Huoh..

Supermies käveli koppiin hyvin niinkuin se on aina tehnytkin ja takapuomi lysähti kiinni, laitoin rakkaan ystäväni kiinni trailerin naruun ja kyynel silmässä sille sanoin ja lupasin, että tavataan taas pian. Se katsoi minua kauniilla ruskeilla silmillänsä levollisesti, ihankuin tietäen että tämä on sille nyt parasta. Suljin trailerin katsoen hevostani silmiin, toivottaen sille hyvää matkaa.

Blogi ei lopeta ja sitä ei poisteta. Tulen vielä jatkamaan ratsastusta vaikkakin en varmaan hetkeen. Alan käymään luultavimmin taas tunneilla kunhan saan raha-asiani sille mallille ja kaikki riippuu nyt täysin siitä kun hevoset lähtivät on minulla maailma avoinna. Aion muuttaa Kuopioon nyt ainakin hetkeksi kun sieltä kämpän saan ja katsoa miten asiat kehittyy. Kun käyn tervehtimässä Superia, hevostelen ja teille on informointia löydätte minut täältä ja facebook sivuiltamme. Blogin nimi ei vaihdu, mutta sisältö kyllä. Pikkuhiljaa muokkaantuu omanlaiseksensa mutta veikkaan että blogin pääteemana onkin sitten vain kehittyä ratsastajana ja harrastaa aina kun voi. Supermiestä unohtamatta joka on lähellä minua ja jota pääsen katsomaan kun haluan. :)

Näkyillään taas!

Selkärangatonta menoa

Olen aina ollut etukenoinen ratsastaja ja saanut siitä palautetta ratsastusta seuraavilta opettajilta tai muilta katsojilta. Aloitin tämän harrastuksen 5vuotiaana ja silloin istuin etukenossa koska käteni olivat satulan etukaaressa, pikkuhiljaa aloin oppia istumaan ilman käsieni tukea ja istuin takapuoleni päällä.
Hartiani tuottivat kuitenkin ongelmia ja löysin itseni aina etukenosta kun vauhti kiihtyi käynnistä raviin tai laukkaan. Tutuin lausahdus kaikilta ratsastuksenopettajiltani taisi olla tämä:
''Ja Jessika muistaa taas hartiat pyöräyttää sinne taakse''
Monivuotinen ongelma oli hartiat ja kun ratsastus jäi vähäisemmälle taloudellisen tilanteen vuoksi unohdin melkein kaiken kun pääsin sillointällöinen hevosen selkään. Hartiani olivat edessä, selkä pyöreä ja istuntani muutenkin kammottava, aivankuin minulla ei olisi ollut selkärankaa ja olisin vain löllynyt hyytelönä hevosen selässä.

Kammotus vuosien takaa. Kuvassa Suomenhevos tamma Papina

Pikkuhiljaa opin kuitenkin pitämään istuntani kurissa ratsastusten myötä kun sain hienoja vinkkejä mitä käytän edelleen.
Käännä pääsi ja katso hevosen häntää 2-3sekuntia ja anna selkäsi venyä suoraksi ja käännä sitten pääsi eteen ja pidä asento. Tätä ehdotan teillekkin joilla on sama ongelma kuin minulla eli etukenoinen istunta, sillä mulla on toiminut aivan mahtavan hyvin ja hartiat muistaa pyöräyttää aina taakse samalla. Minulla meni monta vuotta saada hyvä istunta ja sitten ratsastustauon vuoksi se lysähti taas alkupisteisiin. Laukassa istun kevyessä istunnassa eli etukenossa tai jos pitää pitää pylly penkissä olen selkä kumarassa ja se on kamalaa nähtävää!
Olin 1-2vuotta ratsastamatta kunnes aloin etsiä sitä omaa hevosta ja kävin ratsastamassa muutamaa eri hevosta. Juuri siloin sitä oikeaa ei löytynyt joten aloitin taas käymään epäsäännöllisesti ratsastustunneilla.

Toinen suuri ongelma minulla on sitten vinous joka tuli Santun mukana kun hevonenkin on vino. Aiemminkin olin vino aina menevämmillä hevosilla kun jouduin etsiä hevoselta oikeat napit ratsastukseen jotta saisin sen pelittämään.
Kun ratsastin koulun hevosilla, Hingunniemessä istuntani oli mielestäni hyvä ja sain siitä kehujakin ja en ollut ollenkaan vino joten luulen että vinouteni johtuu jännityksestä kun en keskity istuntaan vaan nimenomaan siihen jännittämiseen. Suurimmiten vinous tulee esiin uusien hevostuttavuuksien kanssa ja jos hevonen on itsestäänkin vino ja kaipaa apuja siihen.

Vinous. Kuvassa lämminverinen tamma Netta

Nykyään istuntani vaihtelee ihan ratsastuskertojen määrästä ja siitä miten jaksan keskittyä siihen, varmaan ihan ymmärrettävää. Jos olen ollut hetken ilman hevosta jalkojeni alla on istuntani etukenoinen ja kammottava hevosenkin mielestä. Santtu ilmoittaa heti jos nojaan liikaa eteen lisäämällä vauhtia tai nostamlla niskansa ylös. Laukassa olen huomanut että Santtu liikkuu paremmin kun olen kevyessä istunnassa, mutta joskus laukkaamme kyllä pylly penkissäkin. Santun ravissa on jotenkin hankala ratsastaa selkä suorassa koska se on niin vino ja kevennyts tuntuu joskus mahdottomalta, mutta kun sitä on pyöritelty tarpeeksi voimme rentoutua hiljaisempaan raviin ja itsekkin pääsen suoristamaan selkäni.

Yrittäkää kestää

Ohjausta olemme saaneet hyvin vähän ja olen ajatellut että nyt olisi hyvä hankkia meille kunnon treenari joka teettää töitä hikeen asti. Haluan saada istuntani kuntoon ja hevosen suoraksi sekä rennoksi. Ratsuttajahan on Santulla käynyt ratsastamassa kerran jonka jälkeen ratsastettavuus oli parempi hänen ohjeita noudatettuna, mutta oma istuntani taitaa olle meille molemmille se suuri este tähän kehittymiseen. Santtu kulkee paremmin kun ratsastaja on rento ja tietää mitä tekee ja ratsastan herralla paremmin ilman satulaa, mutten ole päässyt harrastamaan satulatonta rallittelua juurikin herran liikkumattomuuden takia koska en aina ole sen luona vaan kotona ja minua hirvittää nousta energiapaukun selkään. Onneksi herran liikunta asia paranee kunhan se siirtyy kotikunnalleni ja lähemmäs minua joten pääsen touhuamaan senkanssa päivittäin.

Saa heittää vinkkejä miten saan virheet korjattua, istuntani paremmaksi ja hevosen suoraksi