Miten ja miksi juuri näin?

Yksi suurimpia ongelmiani bloggaamisessa on aloittaa postaukset. Miten aloittaa hyvin ja ytimekkäästi jotta lukija tempautuu mukaan.. Tässä tilanteessa, näissä mielensopukoissa ei sitä juurikaan tule miteittyä, varsinkaan kun puhutaan ystävän pois menosta ja päätöksistä joihin päädyttiin Superin suhteen.

Miten?
Pakko myöntää, että minulla oli ollut mielessä jo pidemmän aikaa Superin lopetus. Vain sen takia, että olin valmistautunut siihen päivään jo etukäteen. Koskaan ei tiedä milloin joutuu ystävästään luopumaan ja sentakia se järkyttää. En väitä etteikö minua järkyttänyt vaikka olinkin ns. varautunut siihen. Se iski kuin tuhat tikaria ja en voinut tehdä muutamaan viikkoon yhtään mitään. Istuin ja tuijotin seiniä, nukuin kaiket päivät. Käytin koiraakin vain kerran ulkona ja en huomioinut sitä sen enempää vaikka se tuhisi ja murisi kainalossani en vaan voinut tehdä muuta kun katsoa tyhjyyteen ja olla ajattelematta mitään. En itkenyt ensimmäisenä viikkona yhtään. Sitten se iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. Mieleni oli jo parempaan päin, mutta sitten se taas halkesi..

Olin miettinyt Superin kohdalla hautausta tai ehkä jopa tuhkausta. Mutta kumosin nekin ajatukset melko pian. Päätin että hyötykäyttö on paras vaihtoehto ja sekin onnistui kun kyseessä ei ollut euthanasia vaan ampuminen ja hevosta ei oltu lääkitty. Olimme aseen ja pulttipyssyn kanssa kiipelissä mutta en pulttipyssyä halunnut. Liikaa kauhutarinoita.
Miksei euthanasia? Koska kauhutarinat ja omat kokemukset hevosesta joka tajuaa mitä sille tehdään ja lähtee vielä ylös, riuhtaisee itsensä irti ihmisten käsistä ja puolikuolleena yrittää lähteä karkuun. Ei näin. Olen nähnyt rumaa jälkeä. Sitä en halunnut Superille vaan nopean lopun. Äkkiä. Ja päätös oli mitä parhain.

Parhain? Miksi?
Koska Superi oli sairas. Edellisessä jäähyväis postauksessa kerroin hevosen syömättömyydestä ja kaviokuumeesta sekä pään sekoamisesta. Superi olisi kuihtunut parissa viikossa, kituen. Sain helpotusta tuskaani kun kuulin, että hevosellani oli pitkä pätkä suolta kuoliossa ja peräsuolessa iso tukos. Ihmekkään kun ulostaminen veti sen kasaan ja hevosen takapään puolella seisoessa oli kamala lemu. Helpotusta!? Niin, sain tietää, että tein oikein. Ystävä hyvä ei enää kärsi. Tässä on muutama kuva verrata Superia viikkoa ennen kun se lähti Suonenjoelta ja päivää ennen lopetusta. Alla on kuva pari viikkoa ennen lopetusta ja päivää ennen kärsimyksen loppua.

Itse, hevosen varsasta asti tunteneena huomasin heti että tämä hevonen on sairas. En tarvinnut vertauskuvia, mutta ne ovat teille. 2.päivä lauantaina.. n.24h ennen Superin lopetusta sain nämä kuvat ja en voinut tehdä muuta kun itkeä. Näin että komea, punaturkkinen herrani kärsi.
Pirteä, luimisteleva aasin takapuoli oli väsyneen näköinen ja silmät huusivat kivusta. Silloin hyväksyin päätökseni. Seuraavana päivänä totesin sen oikeaksi uutiset kuultuani. Kaksi viikkoa meni kun pystyin puhumaan hevosesta positiivisesti.
Jokainen suree tavallaan, minä mietin ensin ''huonoja'' aikoja. Muistelin miten herra S heitti minut selästään ja potkaisi minua kerran. Hetkinen, nehän olivatkin minun virheitäni. Minä en tajunnut satulan sopimattomuutta kun se heitti minut alas. Minä en osannut arvata että ystäväni säikähtäisi häntä sprayta. Hymähdin, hymyilin jopa ääneen. Siitä se lähti, aloin muistelemaan kaikkea hyvää. Tämä hevonen opetti minulle paljon ja olin kiitollisuuden sille velassa. Päästää se joskus kärsimyksestä. Tehdä oikea päätös. Kiitos ystävä hyvä, toivottavasti olin mielstäsi armollinen.

Suuntana taivas

Olen joutunut tekemään raskaan päätöksen. Se tuntuu niin väärälle kuin oikealle. Olen päästänyt Santun, elämäni hevosen, ystäväni, pois kärsimyksestä. Jotain olisi voinut tehdä toisin, mutta tämä oli paras päätös.
Hevonen, 14vuotias. Selkä, maha sekä jalkavikoja. Näki täysin että ulostaminenkin sattui, koko hevonen veti itsensä kasaan. Riippuvainen omistajastaan ettei päänuppi kestä olla ilman häntä. Hilluu ja on vaaraksi täten muille. Ei syö tai juo kunnolla. Kaviokuumeen oireet etukaviossa. Herkkä muutoksille, joita sen elämässä on ollut jo tarpeeksi. Uuteen talliin muutto olisi ollut jo liikaa ja kaviokuumeen hoito olisi kallista ja riskipeliä näinkin ''vanhalta'' hevoselta. Hienot, loistokkaat käyttövuodet takana. Oloneuvoksena ei kestä. Tarvitsee liikuntaa. Hikilenkkiä. Päästelyä. Mutta sitä sen kanssa ei voinut enää tehdä.
Päätin päästää pojan kärsimyksestä, sillä minuun sattui nähdä ja tietää, että ystävälläni ei ole kaikki hyvin. Sain kuulla kauhutarinoita miten hevonen rynni taluttajien päältä, luimi, potki ja rikkoi tallin seiniä. Ei se ole hevosen elämää.
Onneksi viimeisinä päivinään herra oli rauhallinen. Näin ystäväni viimeisen kerran, hymyillen ja sitä hoitaen. En unohda sinua, ystäväni. Näin minä haluan sinut muistaa, pirteänä, energisenä herrasmiehenä. Rakkaani, toivotan sinulle nyt hyvää matkaa ikiuneen..

It will be the past

and we'll live here together.

Not as it was to live

but as it is remembered.

It will be the past.

We'll all go back together.

Everyone we ever loved,

and lost, and must remember.

It will be the past.

And it will last forever.

Lepää rauhassa, rakkain Supermies

12.07.2001 - 03.01.2016

Pääsiäinen

Voi mikä ihana pääsiäinen olikaan. Räntää satoi, mutta kyllä tämä Super hevonen piristi vaan kummasti päivää ja kadotti huolet mielestä. 3. päivä päätin nousta Santun selkään ja laittaa herralle kolmipalan suuhun pitkästäaikaa kun rei'itin oli vieläkin ostamatta, että saadaan hackamore oikeille paikoilleen eikä se lerpata vaarallsesti liian alhaalla nenäuun päällä.
Verkkasin Santun pitkillä alkukäynneillä ja tunnusteltiin kuolainta. Pyrin ratsastamaan hevosta eteen ja alas, mutta se kävi hieman hankalaksi sillä herralla oli meno taas päällä ja kun se rauhoittui aloitimme sitten vasta ravissa työskentelyn. Santtu ei kulkenut käynnissä vielä runkonsa läpi, mutta tyydyin siihen, että se myötäsi ja oli rentona.
Aivan unohdin kertoa, ettei tehty töitä nyt liinassa taikka pellolla, mutta sen varmaan tajusitte jo kuvistakin. Teimme töitä tälläkertaa ihan tiellä joka on noin puolen kilometrin mittainen lenkki tallin, sahan ja laitumien ympäri. Joissain kohti oikaisimme tallin poikki kun vaihdoimme suuntaa. Ravia otettiin tietysti molempiin suuntiin ja kun se tuntui hyvälle päätin kokeilla sitten vielä kevyttä laukkaa välikäyntien jälkeen.

Välikäynnit olivat lyhyehköt ja kävelimme edes' takaisin Tiian edessä joka oli taas kameran takana meitä vahtimassa. Käyntien aikana hain taas hieman kontrollia pysähdyksin, mutta pitkin ohjin ja pidin pohkeen irti hevosesta jotta se saisi kulkea täysin vapaana, mutta kontrollissa istunnalla. Kun Superi oli rentona, mitä ikinä sen pyysinkään tekemään aloitimme laukannostot loivaan ylämäkeen kulmien takaa jotta laukka nousisi hyvin, mutta toisin kävi ja ensin kaahotettiin pelkästään isolla ravilla eteenpäin. Moneen otteeseen kokeiltiin ja kun laukka ei noussut siirryttiin käyntiin ja kokeiltiin uudestaan. Pikkuhiljaa tajusin hieman rytmittää laukkapohjetta ja pidätettä että Santtu tajuaisi mitä pyysin ja sittenhän se laukka nousi kun nousin kevyeeseen istuntaan ja annoin komennon myös äänellä ja pidin pohkeen kiinni kevyesti.

Ensin laukattiin hrimuista kyytiä, mutta aloin hakea siihen sitten myös sitä kontrollia ja yritin saada hevosen kantamaan itseään lyhyempänä samassa askellajissa. Muutaman kerran siirryttiin raviin, mutta otettiin pohje uudestaan ja pidätteet niin Santtu osasi jopa kantaa itseään hetkellisesti laukassa, myödätä ja laukata ikkupikkuista laukkaa mistä olin totaalisen yllättynyt. Kiitokseksi taputuksia ja äänellä kehuin hirveästi kun hevonen kulki halutulla tavalla. On Santtu vaan S.U.P.E.R!
Pitkät loppukäynnit olivat paikallaan ja sitten talliin hoitamaan heppa takaisin pihattoonsa syöpöttelemään päiväheiniään.

Seuraavana pääsiäisen päivänä ystävämme Tiia kävi herran selässä pitkästäaikaa, kunhan minä ensin verkkasin alkukäynnit ja otin vähän ravia tunnustelemalla millä tuulella Santtu on. Sittempä Tiia ratsasti herralla hyvät ravit kunnes minä hyppäsin selkään ja otin sitten loppulaukat, tai no otettiin me hieman kovempaa raviakin muutama pätkä, mutta pääasia oli se laukka joka nousi vaikkakin ensin ei meinannut millään malttaa kuin ravata umpipähkää eteen. Muutaman kontrollitarkastuksen jälkeen laukka nousi ja todella hienosti ja sitten annoin Superin vain laukata, en kontrolloinut vauhtiakaan millään tavalla vaan annoin vaan rullata niin kovaa kun se itse halusi.

Maantiekiitäjä

Harmillisesti moni todellahyvä laukkakuva oli epäselvä ja pelkää blurria en niitä viitsinyt tähän laittaa ihan siitä syystä. Kun nousin Santun selkään se oli silloin jo hyvässä pintahiessä sekä meno päällä. Joissain kohdissa se painoi hieman kädelle, mutta tähän saattoi olla syynä kuolaimen vaihto kolmipalaan joka oli omituinen pitkään käytössä olleen nivel baucherin jälkeen. Kaikki meni kuitenkin hyvin ja huomasi miten tyytyväinen Santtu on kolmipalaan ja pakko sanoa että tämä on vaan paras suukappale meille. Nivelkin on hyvä, mutta kolmipala vielä parempi ja näin voin sanoa pidemmän kokeilun jälkeen. Kolmipalanhan minä taisin ostaa yli vuosi sitten ja siitä ollaan ainaa vaihdeltu ja kokeiltu nilvelen kanssa. Me ollaan kolmipala ihmisiä kun kuolaimiin tullaan, enemmän herran kanssa mennään tietty hackamoren kanssa heti kun mahdollista.

Omituisia polkuja

Ihmiseni tuli taas katsomaan minua ja antoi paljon huomiota. Hänellä oli mukanaan pitkästäaikaa taas miespuolinen rotunsa edustaja joka on aina niin mukava minulle. Taidan olla hieman liikaakin tykästynyt häneen, tai niin ainakin ihmiseni sanoo. Kuullemma muutun villivarsaksi hänen ollessa lähellä. En vain tykkää olla nolattavana hänen läsnäollessaan eikä ihmiseni vain ymmärrä sitä.
Siis voitteko kuvitella, että ihmiseni tunkee jalkoihini ylimääräisiä läpysköjä jotka ovat niin noloja että hävettää olla näkösällä. Siispä satulan nähdessäni juoksin aitaukseni toiseen päähän puun taakse piiloon ettei minun tarvitsisi olla naurun kohteena, ihmiseni hieman ärähti minulle kun juoksin häntä pystyssä karkuun satulaa. Katselin nolona puun takaa miten tilanne kehittyisi ja kun tuo mukava miespuolinen henkilö nosti tyhjästä ison ja ihanasti rapisevan porkkana pussin, kuola vierähti kielelleni ja korvat hörössä tepsuttelin takaisin heidän luokseen ja nappasin miehen kädestä hellästi porkkanan.

Ja ennenkuin tajusinkaan minulla oli varusteet ylläni ja olimme lähdössä töihin. Oli mukavaa kun ihmiseni ei laittanut suuhuni mitään tälläkertaa, mutta onhan nämä rautaiset vivutkin aika inhottavat mutta mielestäni paljon paremmat kuin suuhun tungettavat raudat. Osaan kulkea paljon rennommin ilman mitään kipua suussani ja olen paljon tyytyväisempi näihin vekottimiin kuin normaaleihin vermeisiimme.

Iso pelto alue jossa aiemmin olimme päässeet juoksemaan oli muutettu aivan ihmeelliseksi, luulempa että tähän liittyy jotenkin ne kovat äänet ja se pelottava kone mikä aiemmin liikkui niillä tienoilla. Pohja jossa jouduin nyt kävellä oli epätasainen ja minua ihmetytti tähä touhu kovasti, mutta kun tajusin että pohja oli todella pehmeä ja siinä oli mukava kävellä päätin antaa ihmiselleni hieman yllättävää kyytiä ja hyppäsin vauhtiin pienen ilopukin kera. Ihmiseni taisi hieman pelästyä tätä riemukasta ilmaisua sillä hän nappasi ohjista kiinni inhottavan nopeasti ja varoittamatta, mutta ymmärsin heti missä oli vika. En mennyt tarpeeksi kovaa!
Ampaisin sitten vielä vauhdikkaammin matkaan, pellolla oli hankalaa edetä pehmeän pohjan takia, mutta siinä oli oikeastaan todella mukava ainakin juosta kun kavioihini ei sattunut ja yritin ehkäpä hieman saada ihmiseenikin hieman eloa ettei me vain käveltäisi kokoaikaa miltä tämä vaikutti ensin.
Sain sitten haluamani läpi ja ihmiseni antoi minulle jaloillaan käskyn juosta ja siitä minä tykkäsin. Sain juosta vielä muutaman metrin ja sitten ihminen pyysi minua hidastamaan ja minä tietysti nöyränä herrasmiehenä tottelin.

Tykkäsin juosta rentona ja ottaa ihan iisistikkin välillä. Näin pehmeällä pohjalla emme olekkaan päässeet tekemään töitä ja minä tykkäsin siitä todella paljon ja osoitin sen kuuliaisuutena ja rentoina askelina. Kuljimme omituisen näköisiä polkuja pitkin ja halusin välillä mennä omia polkujani, mutta se osoittautui vaikeaksi sillä upposin maahan ainakin korviin asti ja tuli ikävä hyppiä taas oudolle polulle. Oli mukavaa kun ihmiseni oli rentona selässäni eikä hosuillut tai pyytänyt ihmeempiä, sain pitää päätänikin kokoajan rentona ja niinkuin halusin.

Minua ihmetytti sitten kun jouduin seisomaan hetken keskellä pellon outoa polkua ja ihmiseni nousi alas ja höpisi jotakin tuolle mukavalle miespuoliselle ihmiselle. Yhtäkkiä sain selville mistä tuosta höpinässä oli kyse sillä tuo miespuolinen hyppäsi selkääni aivan yllättäen. Pelästyin hieman kun hän tipahti selkääni niin ilkeän kovaa ja se sai minut hieman närkästyneeksi, mutta onneksi ihmiseni oli vieressäni silittelemässä kaulaani jotta rauhoittuisin ja keskittyisin häneen hetken kun tuo miespuolinen heilui selässäni epämukavasti. Pian hän pyysi minua eteenpäin potkien jaloillaan minun kylkiäni, mutta ihmiseni opetti häntä oikeille tavoille miten minua, Kuningasta oikein kohdellaan!

Omituisesti miespuolinen istui selässäni eikä antanut minulle omaa tilaa liikkua vaan roikkui ohjissa kunnes ihmiseni sanoi hänelle jotakin ja inhottavan kireä tuntuma hävisi ja sain liikkua melkein normaalisti. Tunsin kuinka miespuolinen oli hieman jännittynyt tilanteesta, mutta annoin sen hänelle anteeksi, olihan tämä kuitenkin toinen kerta kun hän on selässäni käynyt. Olin kiitollinen kun sain häneltä huomiota ja jokseenkin oikeanlaisia apuja miten toimia. Ihmiseni oli vierelläni aluksi kokoajan kunnes pikkuhiljaa irtaantui meistä ja antoi meidän mennä kahdestaan ympäri pellon omituisia polkuja pitkin. Sain välillä ristiriitaisia ohjeita, mutta selviydyimme niistä yhdessä kun miespuolinen osasi vain oikein pyytää ja ihmiseni opasti häntä äänellään.

Minulla oli aika mukavan rento päivä muutamasta vastoinkäymisestä riippumatta. Olen tyytyväinen ja toivonmukaan niin myös ihmisenikin on tyytyväinen minuun. Niin minä ainakin luulen sillä sain pussillisen porkkanoita palkinnoksi ja paljon huomiota myös töidenkin jälkeen. Jouduin kylläkin vielä jalkojen pesulle mikä ihmetytti ja inhotti ku vesi oli niin kylmää, mutta ihmiset ymmärtääkseni tukivat jalkojani jostain kumman syystä, en tuomitse heitä sillä minulla on hieman ongelmia kasvattaa takakavioitani oikein ja toivottavasti he auttaisivat minua tässä ongelmassa. Odotan myöskin sitä milloinka saan vahvikkeet jalkoihini, että saan viedä ihmistäni maastossa taas 100-0!

Tossa alhaalla extrana vielä lyhyt videon pätkänen!

Taas pellolla +kuvia & video

Kesä on aina liian lyhyt, kylmä tai sateinen. Ainakin minun mielestäni, mutta nyt oli harvinaisen mukava kesä ja suurimman osan siitä vietin Superin kanssa. Hetkeäkään en vaihtaisi pois vaikka alamäkiäkin löytyy, mutta hei! Sehän kuuluu asiaan.
Lukijat olette varmasti huomanneet, että Santtu ei ole kauhean lihaksikkaassa kunnossa ollut oikeastaan ollenkaan. Tämä johtuu niistä alamäistä mitä matkanvarrella on tullut eteen. En ole antanut sen häiritä millään lailla blogin pitämistä taikka harrastamista Santun kanssa. Olen ajatellut tehdä herrasta kunnon lihaskimpun mutta sekin tulee vain kovan työn takaa ja Santun liikutukset ovat olleet epämääräisiä melkein jatkuvasti mikä harmittaa itseäni todella paljon. Ennen kuin lähdin opiskelemaan Hingunniemeen Santtu liikkui niinkuin sen halusinkin, vähintään 3krt. viikkoon ja treenit olivat tasaisia. Nyt kun etsin vielä tallipaikkaa kouluni läheltä sekä vuokraajaa herralle on liikunta todella vähäistä, yksi ihana hoitaja herralla jo on, mutta ilmeisemmin hänkään ei opintojensa vuoksi kerkeä herraa liikuttamaan kuin viikonloppuisin. Santtu on liikkunut nyt vain silloin kun olen itse päässyt tallille eli herralla on ollut joko kahden tai yhden viikon lomat, mikä on näkynyt tietysti herkkyytenä, juoksuhaluna ja pienimuotoisena jäykkyytenä.

Viime postauksessa kerroin kun kävin Santun luona sitä juoksuttamassa sekä ratsastamassa viikko sitten. Minun oli tarkoitus lähteä sunnuntaina takaisin kouluun, mutta sairastuin akuuttiin ylähengitysteiden tulehdukseen joten ja sain sairaslomaa. Jäin viikoksi siis kotiin ja Santtua en päässyt liikuttamaan mikä harmitti itseäni todella paljon, mutta tiesin että jos nyt lähtisin satulaan, olisin sängyssä seuraavankin viikon. Olo oli aivan kammottava, kurkkuun koski, en saanut henkeä ja ääni ei kulkenut. Olo alkoi pikkuhiljaa parantua mikä oli helpotus. Oli taas tarkoitus lähteä perjantaina kouluun, mutta yksi ja ainoa bussi lähti 11 aikaan aamulla ja arvaatte varmaan, minä nukuin pommiin eikä lauantaina kulkenut yhtäkään vuoroa. Osasi kyllä ottaa päähän taas vaihteeksi kun tajusin etten pääse kouluun vieläkään. Jäin sitten tietty kotiin ja kävin Santun luona lauantaina.

Tallilla odotti ihana yllätys, nimittäin mutainen hevonen joka oli piehtaroinut sateen jälkeen omassa sonnassaan juuri sopivasti. Onneksi suurinosa oli kuivunut niin se oli hieman helpompi harjata, mutta kyllä siinä sai 30min puunailla. Kun Santtu oli puhdas siedettävän näköinen, heitin varusteet niskaan ja eikun pellolle. Seuranani oli herraa hoitamassa taas ihana Mira joka pääsi myös herran selkään kunhan itse verkkasin siitä enimmät höyryt pois.
Selkään nouseminen ei ollut helppoa sillä Santtu alkoi pyöriä ja juoksi melkein altani pois, mutta huijasimme sitä hieman niin, että nousinkin ns. väärältä puolelta selkään eikä herra tajunnut mitään. Kirimme satulavyön ja lähdimme kävelemään pitkin peltoa. Kävelin ja hain Santtua hyvälle tuntumalle ja pyysin takapuoltakin peliin, kun herra oli kuulolla ajattelin, että lähdemme rauhallisessa ravissa työskentelemään ympyröitä ja kahdeksikkoja, mutta kuinka ollakkaan herra syöksyi kiitoravin kautta laukkaan. Ensin yritin pistää vastaan joka johti hetkelliseen veto kilpailuun josta päätin lähteä työstämään sitä laukkaa, ettei Santtu opi ryöstämään yhtään enempää. Tämä oli huono alku, mutta herra parani heti kun sai ensin tuuletella viikon energiat. Teimme enimmäkseen ravi-laukka siirtymisiä ja ympyröitä kun aloin pyytämään enemmän ravia. Ravi löytyi hyvin aina kun sitä enemmän vain pyysi ja tahti oli hyvä.

Välillä päästin Santun viilettämään kovempaa, ettei tulisi enempää kiistoja vauhdin suhteen. Santtu tuntui yllättävän jäykältä ja kääntyminen ei ollut sille helppoa(ilmeni venyneinä kulmina ja ympyröillä), välillä tuntui että vetää kilpaa tiiliseinän kanssa, mutta kun herra rentoutui oli meno parempaa ja taipuisampaa. Saimme sitten tehtyä sitä mitä pitikin eli niitä kahdeksikkoja sekä ympyröitä missä taivuteltiin ja kokeilimme taas pohkeenväistöä ja muutama raviväistö askel sieltä tuli yllättäen mukaan.
Pikkuhiljaa Santtua alkoi ärsyttämään näiden kiemuroiden teko ja se alkoi nostella päätään myös käynnissä ettei sen suuhun saanut kunnolla kontaktia. Menimme muutamat, hieman vauhdikkaammat laukka ympyrät välissä jotta herra jaksaisi vielä hieman edes keskittyä ja saataisiin takapäätä mukaan myös raviin. Laukkapätkien jälkeen Santtu keskittyi taas hienosti raviin ja alkoi myödätä hieman jo siinäkin kunnes se taas närkästyi ja päätin antaa Miralle ohjat käteen. Vaihdoimme siis pilottia ja Mira meni Santun kanssa kiitoravia ja hieman laukkaakin mikä näytti oikein mallikkaalle. Nauratti katsoa kun Santtu pinkoi kovempaa ravuri ravia peltoa ympäri Mira kyydissään ja jarrutus sekä suunnan vaihdos venyi todella pitkäksi, kaksikko juoksi melkein puskaan muttei kuitenkaan!

Tässä vielä loppuun videon pätkänen päivästämme. En yrittänyt tehdä videosta mitenkään hienoa, mutta jokseenkin katsottavan kuitenkin muutamalla efektillä. Kamerajälki oli niin heiluvaista välillä sekä tarkennukset metsässä, että nämä pätkät olivat parhaimpia.

Linkki videoon: Santtu 13.9.2014



Oliko tämä postaus hyvä? Kerro se kommenttina :)