Rohkeempaa on luovuttaa

Taidampa myöntää vihdoin, että tämän blogin arvo ja siitä kiinnostuneisuus laski kun Superi lähti vihreille laitumille. Creditin kautta puhallettiin tulta sammuvaan hiileen, mutta nyt takaisin Kuopioon muutto on aiheuttanut totaallisen alamäen. Minua ei enää niinkään kiinnosta tänne kirjoittaminen, enemmänkin harmittaa kun ei kykene aloittamaan minkäänlaista postausta. Tämänhän piti olla kivaa?

En lopeta blogia, en poista sitä tai vastaavaa vaan jatkan vähin äänin postausten kirjoittamista. Tavoitteena on päästä taas kisaamaan ja treenaamaan enemmän kuin omatoimisesti, ehkä sen kautta saan taas blogikärpäsen pureman ja jatketaan aktiivisesti, mutta tällähetkellä mielenkiinto sekä aktiivinen kirjoittaminen on koirablogini puolella.

Saatan jatkaa blogia ehkä enemmänkin valokuvaus- sekä yleisesti hevosharrastus pohjaisena. Olen tullut siihen tulokseen että annan tämän blogin olla mitä on, mutta panostan tekstien sisältöön sekä ulkonäköön samalla tavalla kuin ennenkin.

Vaikka blogin otsikko onkin melko radikaali mitä tämä teksti sisältää, en kuitenkaan luovuta. Tämä blogi on minulle tärkeä vaikka se onkin hiljainen ja viimeiaikoina ollut täynnä tylsää, perus tekstiä.
Elämä ilman Superia teki minusta erilaisen ihmisen ja kun näitä vuosia on kertynyt kaksi, olen huomannut että alan tasoittua. Tämä harrastus tuo hymyn huulilleni vaikka olisi miten vaikeaa päästä eteenpäin. Muistelen miten hankalaa Superin kanssa oli ja varsinkin niitä hyvä päiviä, onnistumisen tunteita punaturkin kanssa ja siirrän fiiliksen siihen hetkeen kun tuntuu, ettei mikään onnistu.

Teema, nykyinen ratsuni on ollut todella palkitseva treenikaveri jonka kautta olen tutustunut omaan ratsastukseeni täysin uudella tavalla. Tajusin myös että en osannut enää ratsastaa haastavammalla hevosella melkein ollenkaan. Lämminveriset ovat herkempiä kun taas tämä nykyinen metsänpeikko on edestä vahva ja vaikka se on herkkä, tämä herkkyys on täysin erilaista.
Pakko myöntää että vaikka Teema on tullut tutuksi ja hyvinkin tärkeäksi, kaipaan lämminverisiä. Omalla tavallaan kun on ollut pitkään jonkun rodun kanssa tekemisissä, kiintyy niihin piirteisiin, olosuhteisiin. Suomenhevoset olivat pikkutyttönä tärkeitä, se hiipui kun lähdin enemmän raviurheilun puolelle lämppäreiden kautta ja Superi kun oli lv, rakastuin, koukutuin kyseiseen rotuun.

Teema on näyttänyt minulle tämän harrastuksen rikkaudet ja antanut minulle paljon jotta voisin kehittyä paremmaksi ratsastajaksi sekä käsittelijäksi. Arvostan muita rotuja nyt enemmän. En sano ettenkö olisi ennenkin arvostanut, näen kaiken vain uudessa valossa. Superi avasi maailmani lämminverisiin, niihin hurjiin, tulisiin juoksijoihin. Voisin sanoa, että kaikki hevoset ovat yhtä tulisia sekä arvaamattomia, niitä täytyy vain katsoa oikealla, rodunomaisella tavalla.

Näillä fiiliksillä on hyvä jatkaa blogia, kirjoittelen taas kun on jotain kerrottavaa.

Haastellista elämää

Olen pidätellyt tätä postausta jo liiankin pitkään. Vaikkakin kyseessä on päivitys uudesta ystävästäni, on kirjoittaminen jokseenkin hankalaa.
Olen ratsastanut lämminverisiä viimeiset 4-5 vuotta ja siinä välissä yhden kesän Turo ruunalla joka oli suomenhevonen, miksi tämä uusikin tuttava luokitellaan. Hetkeen en kuitenkaan ole näin haastavalla hevosella ratsastanut, mikä on tuottanut päänraapimista ja spekulointia. Tämä kyseinen ruuna on Hingunniemestä tuttu aamutalli hommista, elikkä ulos taluttamisesta. En sen enempää kuitenkaan ole hevoseen tutustunut ennen vuokrauksen aloitusta. Hän on I.P. Teema, suomenhevos ruuna vuosimallia 02.

Koeratsastuksessa koin, että en pärjää hevosen kanssa ollenkaan, ikinä. Omistajan mielestä pärjään ja sovittiin että käyn ainakin kahdesti viikossa hevosta liikuttamassa.
On tullut muutaman kuukauden tutustumisessa huomattua miten kiva ruuna tämä onkaan vaikka ensimmäisellä kerralla oli kamala olo ja hirveä itsetuntemus kriisi. Ruuna jännittää uusia ratsastajia ja sen huomasi, hevonen oli muutaman seuraavan ratsastuskerran aikana todella jäykkä eikä se malttanut rentoutua. Myönnettäkööt että itsekkin olin varovainen enkä oikein uskaltanut ratsastaa. Kun sain itseni rentoutumaan, pääsimme eteenpäin.
Löysimme yhteisen sävelen ja vaikka itse olen välillä todella lapanen hukassa, hevonen muistuttaa, että täytyy ratsastaa eikä matkustaa. Jos vähänkään jään miettimään ja keskittymiseni herpaantuu saan hevoselta kommenttia asiasta joko lapa edellä kulmista rynnimisellä taikka tunnen koko hevosen painon käsissäni.

Suurin muutos on tapahtunut ratsastuksen alku ja loppupäässä, rento hevonen. Alussa selkään noustessani saimme kävellä rauhassa, mutta jos koskin ohjiin sen enempää alkoi ravi ja steppailu kunnes rauhoituttiin taas kävelemään, tuntumalla. Lopussa kun annoin pitkät ohjat, ruuna lähti taas ravaamaan, joskus rauhoittui taikka lähti kovempaan kiitoon ennen kuin nakkasin jalustimet jalastani ja hevonen pysähtyi siihen. Kävelimme(yritimme) aina siihen asti kun Teema rauhoittui ja lopetimme aina hyvään fiilikseen.

Nykyään aloitamme Teeman kanssa joko taluttelulla ja maastakäsittely puuhilla taikka löysin ohjin kävelyllä josta otamme rennompia ravi pätkiä sekä pysähdyksiä ennen kuin otamme tuntuman ja lähdemme töihin. Hän malttaa kävellä lopussakin rauhallisemmin heti pitkät ohjat saatuaan, venyttää kaulaa ja pörisee. Vaikka hevonen ei kuljekkaan vielä peräänannossa kuin hetkittäin, olen tyytyväinen siihen että saamme harrastaa rennossa ilmapiirissä. Kunhan itse löydän uuden, oikean istunnan kautta lihakset, treenaan ja uskon itseeni, pääsemme vieläkin paremmille apajille.

Postauksen kuvat ovat syyskuulta kun olin ratsastanut ruunalla vain muutaman kerran. Yläkuvassa Teema on jännittynyt, en saanut tuolloin sitä vielä kuin hetkittäin yhteisymmärrykseen kanssani ja istuntani oli kammottava. Omistaja kehotti lyhentämään jalustimia ja ratsastamaan estesatulalla jotta saisin pohkeen kiinni kunnolla ja oikeaan kohtaan. Toimi. Nykyään mennään koulusatulalla, pohje melko oikeassa kohdassa, sekä hevonen ei juokse alta peläten milloin pohje koskettaa kylkeä.

(linkki videoon)

Suomenhevoset ovat rakenteeltaan leveämpiä kuin lämmiveriset mihin olen myös joutunut totuttelemaan tämän herran kanssa. Ilman satulaa rastastus on ehkä mukavampaa mitä massavampi hevonen on alla. Keskiviikkona 25.10 menimme ensimmäisen kerran jo ilman satulaa.
Nappulat ovat vielä kuitenkin kadoksissa tässä hommassa minkä huomaa yllä olevasta videosta, hieman ehkä hävettää kyseinen video teille julkaista, mutta ehkä minä kestän siitä tulevan kritiikin. Torstaina huomasi, että ilman satulaa ratsastus on palkitsevaa, tuuppaus treeni meni todella hyvin vaikka kenttä olikin koppurainen ja paikoittain jäässä.

Pyrin etsimään itselleni ''hovikuvaajan'', pakkasten saapuessa kamerani akku ei kestä jalustan nokassa. Heti kun saan materiaalia, kirjoittelen kuulumisia ja lisää Teemasta. Haluan saada hevosta ratsastettua pohkeen ja ohjan väliin, mikä ei onnistu ilman sitä kunnon työmoraalia tai ymmärrystä tähän uuteen tuttavuuteen.

Pääsiäinen täynnä hienoja poneja

Pääsiäisenä olin hoitamassa herra Ceetä ja tallikaveriaan perjantaista lauantai iltaan eli pääsin tekemään ihania perus hevos hommia mitä olen kaivannut aivan tolkuttomasti. Saimme yöpyä tallin omistajan talossa joka lähti perheineen viettämään pääsiäistä toisaalle ja siitä pihan poikki olikin helppo lähteä lauantai aamuna tekemään seitsemän aikaan aamutallia. Ihania hommia!

Perjantaina kun saavuimme tallille päiväs aikaan kerkesin ratsastamaan Creditin tallitoverin. Kyseessä on super symppis suomenhevos ruuna, joka on myös entinen ravihevonen. Ratsastin todella kevyesti ja kokeilu mielessä tämän ruunan, tutustuen sen liikkeisiin ja temppuihin. Ruuna oli helposti peitsille tippuva, joten ensimmäiset ravi yritykset menivät ensin peitsillä kunnes aloin painelemaan oikeita nappuloita ja sain hevosesta raviakin esiin.
Oli jotenkin todella omituista kun jalkojen välissä oli massavampi hevonen, mutta kaula loppui yhtäkkiä kesken. Naureskelin ensimmäiset kymmenen minuuttia kun hevonen vaan loppuu kuin seinään.
Sain muutaman kuvan muistoksi tästä herrasta ennen kuin poikaystäväni kyllästyi ja lähti koiran kanssa käveylle. Käynti ja laukkakuva mitkä näette alla ovat ainoat tarkat kuvat joista voisin sanoa muutaman ärräpään omaan ratsastukseeni liittyen, mutta katsotaan mielummin tuota suloista suomi puttea mikä kovasti yritti miellyttää ja tehdä hommia.

Lauantaina olin kokopäivän liikkeessä. Aamulla heräsin aamutalliin jonka jälkeen rauhoituin syömään aamupalaa ehkä tunniksi kunnes menin talliin siivoamaan karsinat jonka jälkeen lähdin koiran kanssa katsomaan miten isäntä pärjäsi kalassa. Ostimme hänelle kalastusluvan Kuusan koskelle jotta hänen päivänsä ei menisi sisällä kökötellessä ja että olisi mukavaa puuhaa, hän on melko kova kalamies nimittäin. Nappasin muutaman kuvan miehestä kalassa ja suuntasimme koiran kanssa takaisin tallille missä Creditin omistaja oli lisäämässä päiväheiniä hevosille.
Tallilta lähdin sitten omistajan luokse kahville missä Ruusu koira sai paljon huomiota ja hellyyttä lapsilta joista nuorempi taisi kovasti rakastua neitiin kun hän konttasi ja seurasi Ruusua joka paikkaan.

Seuraava etappi oli taas tallilla kun lähdin ratsastamaan herra Credittiä. Ennen ratsastusta kävin syömässä muutaman leivän etten pökerry ja lähdin sitten harjailemaan mustaa ruunaa joka oli pihkannut molemmat puolet kaulastaan.
Ratsastin taas hackamorella kevyin fiiliksin, mielessä vähän taivutus ja siirtymis jumppaa. Credit oli alkuun hyvin erimieltä asiasta kun lähdinkin pyytämään siltä enemmän kuin viimeksi. Takajalka nousi ja välillä öristiin oikein olan takaa, mutta kuitenkin loppuunsa saimme ruunan kanssa yhteisen sävelen ja pääsimme tekemään melko hyvin taivutuksia, väistöjä ja siirtymisiä pellolla. Alkuverryttely tapahtui isolla ympyrällä ja siitä löytyy video minkä laitoin kokoon kun poikaystäväni malttoi napata pari pätkää ennen kuin lähti taas kalaan vieden koiran mukanaan. Aidatulla alueella oli edelliseltä päivältä jääneet puomit mitkä hyödynsin mukaan alku humppailuun. Videolta näkee myös herra Ceen känkkäränkkä mielipiteen kun pyysin sitä eteenpäin.

(linkki videoon)

Kerkesin ratsastaa herraa vähän reilu puoli tuntia kunnes lähdimme takaisin talliin kylmäämään jalkoja ja siinä samalla selvitin myös ruunan hännän ajankuluksi. Nakaksin loimet ruunan selkään ja päästin sen tarhaan ystävänsä luokse joka pörisi portilla.
Parikymmentä minuuttia kerkesin levähtää kunnes olin taas menossa. Lähdin kuvaamaan Creditin omistajan tytön ratsastustuntia lähitallille. Tyttö pääsi ratsastamaan mitä söpöimmällä ponilla mitä olen hetkeen nähnyt ja ilomielin laitoin kameran tulille.

Voin kyllä sanoa, että tuosta tytöstä kasvaa taitava ratsastaja.

Tytön ratsastustunnin jälkeen palasin tallille ja nappasimme poikaystävän kanssa tavaramme autoon ja lähdimme kotia kohti kun kello oli about ilta kahdeksan. Koko päivän olin siis liikkeessä ja kyllä voin kertoa, että tämä oli parhain päivä pitkään aikaan aina iltaan saakka kun painoin pääni tyynyyn.

Ei yksin, vaan yhdessä! [Kuvapommitus]

1.

Turo & Santtu pääsivät tutustumaan ihan kantapään kautta kun ne laskettiin samalle laitumelle. Käsky kävi että talli-isäntä haluaisi niittää pitkät ruohot laitumilta mitä hevoset eivät enää syö ja aitaukset täytyisi siksi aikaa purkaa. Mikäs siinä, purin ensimmäisen aitauksen ja tein sillä langalla toisen tallin viereen mistä heinä oli jo niitetty aiemmin. Tosin vain ylälangan verran ja alalankaa laitoin vain yhdelle suoralle.
Meni hetki hevosten tajuta olevansa samassa aidassa kun laskimme ne yhdessä irti. Juoksivat hetken ympäriinsä ja sitten vasta ymmärsivät, että toinen on ihan siinä likellä ja sitä voi vähän tutkiakkin.
Muutama ilmapotku ja vähän vinkumista mitä oli odotettavissa, mutta niitäkin odottelimme tovin. Ei herrasmiehet käyneet toisiinsa käsiksi, Turo vaan käppäili Santun takapuolessa kiinni ja hönttäsi ravia itsekeen ympäri aitaa.
Pikkuhiljaa välit kävivät kiivaammiksi muttei milloinkaan agressiivisuuden puolelle. Kunhan juttelivat omalla kielellään ja etsivät pomon identiteettiä.

                                            2.                                                                                                              3.

           4.                                                                                                                                         5.

Turo oli karsinoiden siivous ajassa ehtinyt itse komistaa itseään vetämällä päitsensä vinoon. Mysteeri onkin se, että miten tämä tapahtui? Herra saikin olla loppupäivän ilman päitsiään jotteivat ne putoa laitumelle ja sitten pitäisi kissojen sekä koirien kanssa käydä ne metsästämässä!
Oikealla puolella näemme hyvinkin paljon shetlanninponia muistuttavan ilmeen?

                                                6.                                                                                                                                         7.

8.

               9.                                                                           10.                                                                      11.

12.

13.

                                                14.                                                                                                                                         15.

16.

17.

Yllä näkyvä 'taistelu' eli juttutuokio taisi olla peräti yksi ''pahimmista'' eli ei ollut mitään hätää taikka epäilyksen hikeä niskassa kun jätin herrat rauhassa laiduntamaan ja tutustumaan kun lähdin itse kotiin syömään aamulla syömättömäksi jääneen aamupalan sekä päivällisen.

                                                                        18.                                                                                                                       19.

20.

21.

Löytyikö suosikkikuva?

Taisin löytää kultaa

Pullerot ovat olleet Turon saapumisen jälkeen täysin rauhassa ja tutustuneet toisiinsa karsinanseinän sekä aitalankojen takaa.
Tallissa sattuu ja tapahtuu kun en ole paikalla, Turo on vedellyt laitumella pukkilaukkaa innoissaan ja yrittänyt tulla jopa karsinastaan käytävälle yön aikana. Jospa saisimme nuo karsinoiden ovet pian kuntoon!
On myös sattunut tapaturmia, eräs kaunis aamu Santun vuokraaja kävi hakemassa minut aamulla tallille ja päätimme, että hän voisi ratsastaa herrasen, mutta mikään ei mennyt niinkuin suunniteltiin. Selkäännousu onnistui hyvin mutta eteenpäin pyydettäessä Superi peruutti. Menin ohjiin kiinni ja maiskuttelin, jotta saataisiin lahna liikkeelle, mutta sitten se lähti jopa liiankin hurjasti eteen. Ensin se nousi takajaloilleen ja ryntäsi raivokkaalla askeleella eteen kunnes minun oli pakko päästää ohjista irti ja toivoa että vuokraaja saa sen pysähtymään ja ei tippuisi selästä. Minä rysähdin maahan tajutessani että oikeassa kädessäni ei ollut tuntoa ja viiltävä kipu raasti olkapäätäni.


Jo pitkään hyvintoiminut ja kuulolla ollut hevonen oli mennyt sekaisin uudesta kaveristaan niinkin pahasti ettei sitä voinut edes ratsastaa. Vuokraaja tuli alas ja irtojuoksutimme pojan sitten siihen pisteeseen että se toimi oikein ja askellajit olivat rennot. Ensin ongelmia tuotti kentän kulmat joinne hevonen meni ikäänkuin pesimään eikä liikkunut mihinkään. Raipat apuun ja niillä heilutimme ilmaa ja maiskuttelimme jotta Superi liikkuisi. Kamalaa kyytiä se sitten laukkasi ja ravasi pitkin aitaa ja ei totellut suunnanvaihdos pyyntöjä. Odotimme niin pitkään että se toimisi kunnolla ennenkun lopetimme hommat siihen että vuokraaja nousi selkään ja tuli pois.
Itse en voinut oikein tehdä muuta kun purra hammasta kyyneleet silmissä käteni takia. Onneksi se ei lähtenyt kuitenkaan paikoiltaan vaan hauislihas revähti. Myöhemmin illalla käsi oli jo parempi muttei noussut kunnolla ylös.


Parantelin kättäni päivän sillä minulla oli palava halu nousta tulokkaan selkään ja vihdoin kokeilla, että minkälaisen hevosen tuuli oli karsinaani tuonut. En ollut siis koeratsastanut Turoa ollenkaan ennenkuin se muutti luokseni mikä on aika edesvastuutonta, tiedän, mutta sain kuvia sekä videoita jotka vakuuttivat hevosen olevan hyvä treenikaveri minulle. Myöskin hevosen omistaja oli mukava ja kertoi hevosestaan kaiken mitä pystyi. Turo vaikutti samanlaiselta touhottajalta kuin Santtu joten järjestimme kyydityksen ja siinä se sitten oli.


Ensimmäinen yhteinen ratsastuksemme koitti 18.päivä eli lauantaina. Päätin olla pyytämättä ruunalta vielä kummempia, kunhan tutustuisin sen askellajeihin ja se tottuisi minuun hänen selässään. Turo kuullemma jännittää uusi ratsastajiaan joten oli mielestäni ihan hyvä aloittaa kevyellä jalalla.
Itse olen ratsastajana hirmu hidas tutustumaan uusiin hevosiin ja niiden kanssa touhuamiseen selästäkäsin, mutta Turon kanssa en pidä kiirettä. Se toimii oikeinpäin sitten kun aika koittaa ja hokaan miten hevonen toimii. Seuraavallakerralla haemme kuitenkin enemmän rytmiä ja harjoittelemme enemmän asioita toistemme toimimiseen.


Pakko se on kyllä vain myöntää, että vaikka en nyt ratsastanutkaan kovemmalla panoksella ja pyrkinyt peräänantoon taikka muuhun 'nyt-heti' kontrolliin oli hevonen todella miellyttävä ratsastaa kaikissa askellajiessa. Askel on tasaista ja helposti kontrolloitavaa mistä tykkään ja eipä tarvinut eteenpäinkään potkia mitä suokeista yleisesti luulisi. Turo ei ole mikään perus suomenputte joka jyrää kulmat suorina eikä kuuntele vaan on hyvin toimiva herrasmies.

Pikkuhiljaa tästä sitten enemmän reeniä ja haetaan hevosesta jopa jotain.

Teretulemast Turjake!

''Hmm, siis mitä mun pitää nyt tehdä? Ai kirjottaako?''

No hei! Mä oon ison iso suomenponi nimeltä Tuurun Usko, mutta mua sanotaan Turoksi. Olen hyvinkin kookas, tai niin oon kuullu sanottavan ainakin tuolta kenen luokse mun ihmiseni mut ajoi. Pitkän pitkän matkan jälkeen mut otettiin ulos tuolta kopista ja olin niinku ihan naatti ja nälkänen. Kahtelin mä vähäsen tota hoodia et minne ollaan niinku tultu.
Sisällä oli toinen lajitoveri ihan yksikseen ja se alko kyselemään heti että kuka mä oon, mitä teen täällä, mistä tulin ja sensemmosta mutta mä vähäsen vaan nuuhkasin sitä ja tajusin et mullahan on heinää jaloissa ja aloin niitä sitten popsimaan kun oli aivan kauhee hiuko!

Aamulla oli asiat toisin kun tuo uus kaksjalkanen tuli avaamaan luukut ja höpötteli meille jotakin. Mä katoin sitä sit silleen, että voidaanko jo mennä ulos? Ehkä se tajus sen kun se nappas mut ja päästiin ulos. Mua vähän jännitti et mitä sieltä oven takaa tulloo eteen ja kahtelin sit ympärilleni ettei joku peto sieltä vaikka hyökkää päälle. Uudessa paikassa täytyy aina olla varuillaan!
Huomasin sit ettei ollu mitään hätää ja seurasin tota vielä mulle tuntematonta immeistä ja pääsin isolle ruoka-apajalle, mutta kun pääsin irti kuulin kun se lajitoveri kyseli että missä olen kun se ei nää niin piti mun sille vastata ja tömistellä maata jotta se tietäs että oon siinä. Ihmetytti muakin kun en sitä nähny kun se oli koko yön mulle vaan jutellu kun yritin nukkua ja nyt oli hiljasta.


Pitihän kaverista pitää huolta kun se oli niin epätoivosen kuulonen. Pian se tuli sen kaksjalkasen kanssa ulos ja siis toi kaveri oli ihan hullu.. Juoksi täyttäpäätä mun luokse ja luuli et se pääsis muhun käsiks mutta välissä oli aita. Mun piti sitä varottaa vähän juoksemalla edes' takas' tossa aidan kohdal ettei se sit oikeest juokse siihen. Onneks kaveri sit sentää pysähty. Hetki juteltiin siinä sen kanssa ja alettiin sit syömään kun se tajus että en mä pääse lähtemään tästä mihinkään ja kerroin sille et kaikki on hyvin.
Et täs mä nyt sit oon. En vielä tiedä mitä mä tääl duunaan mut ehkä se selvii pian. Ihan mukavaahan täällä on tainnu olla.