14. elokuuta 2016

Pitkästä aikaa


Hei vaan kaikki. Täällä epäaktiivinen ja puolikuollut kirjoittaja. On aika aloittaa taas  täällä höpöttely.
Suurin ihmetys, mikä minua mietityttää on blogin kävijämäärä, mikä on pysynyt tasaisena 20-30kävijän välillä koko tämän hiljaisuuden ajan. Seitsemän pitkää kuukautta blogi on ollut täysin hiljaa. Ei mitään muuta uutta kuin maaliskuussa vaihtunut ulkoasu. Kommentteja on tullut postauksiin muutamia ja olen niistä kiitollinen.

On ollut hyvin vaikeaa olla ilman tätä blogia ja ylipäätään hevosia. Pääsin Santun poismenon jälkeen rapsuttelemaan alkukesästä hieman hevosia, mutten mitään muuta. Olen vain elänyt kaupunkielämää yrittäen päästä hevosen selkään, mutta rahatilanne on sanonut toisin.
En jättänyt blogimaailmaa kuitenkaan taakseni missään vaiheessa vaan jatkoin bloggaamista koirablogissani melko aktiivisesti pikkuhiljaa keräten rahaa edes yhteen ratsastustuntiin.

Minun piti alkaa vuokraamaan erästä ponia Siilinjärvellä, mutta rahatilanne olisi tullut bussimatkoissa vastaan.

Pääsin nyt, vihdoin taas hevosen selkään viime lauantaina kun avopuolisoni lupasi maksaa tuntini. Tunti oli Rauhalahden ratsastuskoululla ja sain ratsukseni pienen Rommi nimisen ruunan.

Poimin ystäväni mukaan kuvaamaan tuntiani, jotta saisin nauraa jälkeenpäin omalle suoritukselleni, mutta nauroin jo ponin selässä. Enhän minä muistanut melkein mitään ja se tuntui höölmöltä.

Menin HeB tasoiselle tunnille jossa oli kuusi muuta ratsukkoa. Sää oli sateinen ja tuulinen joten ratsastimme maneesissa. Maneesi oli hyvin tilava, mutta hämärä.

Oli oikeastaan aika hyvä mennä suoraan tunnille missä pääsisi tekemään oikeasti töitä ja muistelemaan, että miten sitä hevosta ratsastettiinkaan. Aloitimme heti väistöillä ja asetuksilla. Käynnissä ja ravissa. Huh kun tuli hiki kun teki töitä. Pitää kyllä todeta että poniini oli super kiva kun antoi minulle niin paljon virheitäni anteeksi. Minä kun yritin ja kovasti muistaa ja ratsastaa reilusti. Ei poni ilmaiseksi kyllä mitään antanut vaikka tulikin vähän toilailujani vastaan.

Ensimmäiset väistöt olivat kamalia, unohdin ulko-ohjan tarkoituksen joten eihän siitä mitään väistöä tullut. Banaanina mentiin eteenpäin. Kun tunti meni eteenpäin ja pääsimme kokeilemaan monta kertaa uudestaan tehtävää alkoi se pikkuhiljaa sujuakkin. Teimme saman tehtävän vielä ravissakin kunnes siirryimme kokeilemaan sulkutaivutusta. Härreguud mitä rääkkäystä. En minä muista, apua opettaja!

Sain ohjeita ja saimme peräti kolme hyvää askelta sulkutaivutuksessa toisella yrityksellä. Voittaja fiilis. Kyllä minä ehkä muistan nämä vielä joskus. Onneksi lopputunnista otimme vielä vähän rentoa laukkaa ja asetimme hevosia. Kontrolloimme askelpituutta ja sellaista kivaa. En voi muuta sanoa kun että kyllä nyt tuntuu, että on töitä tehnyt. Jokaista lihasta kolottaa, mutta on se sen arvoista ja nyt tajuan. että minun vain täytyy päästä ratsastamaan uudestaan ja pian. Aktiivisesti, kiitos.

Olemme nyt muuttamassa 27. päivä Jyväskylään ja aion jatkaa siellä hevosharrastusta sekä tietysti hevosblogin pitämistä. Ehkä minä pikkuhiljaa taas muistan mitä olen unohtanut ja kehittyisinkin vielä eteenpäin. Kisaaminen olisi korvan takana, mutta se on kaukana tulevaisuudessa.

Minulla on muutama vuokrahevonen jo katsottuna Jyväskylän alueelta ja vielä pitää vain päästä koeratsastamaan vaihtoehdot ja katsoa kenen kanssa lähden harrastamaan. Ratsastuskoululla on pakko päästä käymään säännöllisesti, sen olen päättänyt. Minä lähden töihin ja tienaan ne rahat vaikka henki menisi. En halua olla enää näin pitkää aikaa irti tästä ihanasta lajista.