Muistetaan toisiamme hyvällä ja ei unohdeta mitä yhdessä koettiin

Tämä postaus on hankala aloittaa järkevästi ja niin että se olisi viimeisen päälle hyvä.. Kyseessä on  raskasta ajateltavaa.

Elämäntilanteeni on muuttunut nyt niin radikaalisti että minun on pakko ajatella omaa- sekä hevosten parasta. Täten joudun sanomaan elämäni hevosille sen, mitä raskain sydämin ja itkuisin silmin voi vaan sanoa...

Turo lähti takaisin omistajalleen 05.11. ja se päivä oli haikea. Aamulla talliin mentäessä hevoset käyttäytyivät normaalisti ja ihmettelivät kun hypin niiden vieressä kokoajan tuoden niille herkkuja ja heinää tarhaan.
Kunnon hörinä-pörinä ja juoksu show alkoi kun traileri kurvautti pihaan ja pojat tajusivat että nyt on jotain tapahtumassa. Turo valmisteltiin lähtöön ja lastattiin koppiin. Superi jäi vinkumaan aitaan kaverin perään ennen kuin sen oma kyyti tulisi sen hakemaan.

Mietin vielä muutama viikko ennen hevosten lähtöä todella raskaita päätöksiä Supermiehen suhteen. En halua elämäni hevosta myydä ettei se joudu kiertoon tai huonoon paikkaan. Haluan olla tietoinen kuka tekee ja mitä tekee herran kanssa, Superi lähtee jo tutun ihmisen luokse ja tähän ihmiseen minä luotan täysin. Herra lähtee Sonjan perheen luokse missä se oli hoidossa aiemmin, vaikka perhe on muuttanut tulee Santtu viihtymään hyvissä käsissä ja hienossa paikassa hevoskavereineen.
Kyytiä pojalle oli mahdoton saada, kukaan ei lainaa autojaan tai lähde ajamaan edes korvausta vastaan ja kunnon kuljetus olisi maksanut oman elämiseni verran joten täytyi alkaa miettiä jo jokaisen kiven alta.
Onneksi äitini sai ihmeen kaupalla kyydin pojalle ja matkapäivänä toimi 12.11. En saanut unta kun vasta aamuyöllä, sillä unirytmini on täysin sekaisin. Nukuin muutaman tunnin kunnes oli aika nousta ja lähteä pakkaamaan hevonen traileriin. Superi hirnui laitumella trailerin ajaessa pihaan, pakattiin tavarat autoon ja hain sitten pojan tarhasta, vaihdoin märän loimen kuivaan sillä ilma oli sateinen ja kostea. Harjauksen kautta loimi selkään, pumpulit korviin ja suojat jalkaan, viimeiset rapsutukset ja syleilyt ja koppiin kävely. Huoh..

Supermies käveli koppiin hyvin niinkuin se on aina tehnytkin ja takapuomi lysähti kiinni, laitoin rakkaan ystäväni kiinni trailerin naruun ja kyynel silmässä sille sanoin ja lupasin, että tavataan taas pian. Se katsoi minua kauniilla ruskeilla silmillänsä levollisesti, ihankuin tietäen että tämä on sille nyt parasta. Suljin trailerin katsoen hevostani silmiin, toivottaen sille hyvää matkaa.

Blogi ei lopeta ja sitä ei poisteta. Tulen vielä jatkamaan ratsastusta vaikkakin en varmaan hetkeen. Alan käymään luultavimmin taas tunneilla kunhan saan raha-asiani sille mallille ja kaikki riippuu nyt täysin siitä kun hevoset lähtivät on minulla maailma avoinna. Aion muuttaa Kuopioon nyt ainakin hetkeksi kun sieltä kämpän saan ja katsoa miten asiat kehittyy. Kun käyn tervehtimässä Superia, hevostelen ja teille on informointia löydätte minut täältä ja facebook sivuiltamme. Blogin nimi ei vaihdu, mutta sisältö kyllä. Pikkuhiljaa muokkaantuu omanlaiseksensa mutta veikkaan että blogin pääteemana onkin sitten vain kehittyä ratsastajana ja harrastaa aina kun voi. Supermiestä unohtamatta joka on lähellä minua ja jota pääsen katsomaan kun haluan. :)

Näkyillään taas!

Ku homma skulaa

Mittari näyttää 27 lämpöastetta joten shortsit jalkaan, kamat kasaan, koira koriin ja polkemaan tallille!
Pian metsikön takaa näkyi laitumen nurkkaa jossa Santtu mökötti itsekseen maailman murheita miettien, mutta kun se näki meidät, pää nousi maasta ylös, korvat lepsahtivat eteen ja kuului kevyt hörähdys. Iloisena ajelimme Ruusun kanssa laitumen viereistä tietä katsellen samalla innoissaan vieressä ravaavaa hevosta joka jo odotti meitä saapuvaksi.

Ensin oli tietysti perushommat eli karsinan siivous, käytävien lakaisu sekä heinäpussien täyttöä jonkajälkeen vein tavaroita ulkoisen varstuspaikan viereen valmiiksi jottei Santun tarvitsisi odotella kauaa kun häsläisin ensin harjojen- ja sitten varusteiden kanssa rampaten varustehuoneeseen ja takaisin hevosen viereen. Aina on helpompi laittaa tavarat valmiiksi ja sitten hakea hevonen, riippuen tietysti aina että mitä tekee.
Santtu hörisi ja pörisi heiluttaen päätänsä kun hain sen tarhasta ja vein varustuspaikalle. Pikainen harjaus ja varustus hieman pelleillen jalustimien kanssa joihin olin tehnyt lisää reikiä jotta niihin ei tarvitsisi tehdä kolme, neljää kieppiä ratsastusvyön kanssa jota tälläkertaa käytimme. Yksi kiepi riitti tälläkertaa hyvin, mutta lisää reikiä taidan vielä muutaman tehdä jottei niitäkään tarvitse.

Teimme Superin kanssa paljon ravityöskentelyä sen ravin etsimiseen ja ihme kyllä vaikka laukkaakin tarjosi kulmissa, se ravasi hyvin hienosti. Peitsiä ja kipsutteluakin tuli muttei niin paljon kuin yleisesti, veikkaan että hevonen on nyt täysin kotiutunut ja minäkin olen alkanut jotenkin luottamaan taas tähän rallisieluun ja uskallan antaa sille ohjaa enemmän jotta se saisi kulkea rennosti. Sekin vielä, että meillä ei 'kenttää' ole ollut hetkeen ja siellä aitojen sisällä on vaikea isoaskelisen hevosen kulkea ja se tarvitsee totuttelua askelten lyhentämiseen ja vauhdin rauhoittamiseen jotta me siellä aitojen sisällä pysyisimme. Hyvin on Santtu nyt toiminut, hirmu ylpeä saa tästä ruunasta taas kyllä olla.

linkki videoon

Superi on saanut nyt uuden, ihanan vuokraajan joka käy muutamaan otteeseen kuukaudessa ratsastamassa. Kyseinen henkilö tuli tutkailemaan talliamme josko hän hevosen sinne toisi, mutta kyselinkin että haluaisiko hän ratsastaa herralla. Ensimmäisen kerran jälkeen hän halusi alkaa vuokrata Santtua ja mikäpä siinä! Minulla on ollut nyt talli- ja ratsastusseuraa josta olen hyvin kiitollinen ettei tarvitse yksin aina kyykkiä tallilla miettimässä mitä sitä tekisi.
Ihania ihmisiä on vielä maailmassa!