Paljon onnea Mr Credit 18 w

Credit täytti tänään(12.6.-17) 18 vuotta mikä alkaa olla melko kiitettävä ikä ex ravureille. C on hyväkuntoinen ikäänsä nähden ja melko pirteä tapaus, mutta yleisesti lämminverisillä kyllä riittää sitä kaasu jalkaa parikymppiseksi asti jos jalat kestävät kasassa ja hevosen kunnosta pidetään huolta.

Tämän postauksen kuvat on otettu sunnuntaina tuntimme jälkeen kun kävin viemässä ruuna pojat laitumelle. Tunnista tulossa postaus omalla ajallaan lähipäivinä.

Harmikseni en nyt herran syntymäpäivänä kerkeä käymään sitä rapsuttelemassa, mutta omistaja huolehtii onnitteluiden lähettämisestä tälle hienolle herralle. Ensikerralla kun käyn Ceen luona annan sille rapsutuksia ja vien ehkäpä pari herkkuleipää.

Ei yksin, vaan yhdessä! [Kuvapommitus]

1.

Turo & Santtu pääsivät tutustumaan ihan kantapään kautta kun ne laskettiin samalle laitumelle. Käsky kävi että talli-isäntä haluaisi niittää pitkät ruohot laitumilta mitä hevoset eivät enää syö ja aitaukset täytyisi siksi aikaa purkaa. Mikäs siinä, purin ensimmäisen aitauksen ja tein sillä langalla toisen tallin viereen mistä heinä oli jo niitetty aiemmin. Tosin vain ylälangan verran ja alalankaa laitoin vain yhdelle suoralle.
Meni hetki hevosten tajuta olevansa samassa aidassa kun laskimme ne yhdessä irti. Juoksivat hetken ympäriinsä ja sitten vasta ymmärsivät, että toinen on ihan siinä likellä ja sitä voi vähän tutkiakkin.
Muutama ilmapotku ja vähän vinkumista mitä oli odotettavissa, mutta niitäkin odottelimme tovin. Ei herrasmiehet käyneet toisiinsa käsiksi, Turo vaan käppäili Santun takapuolessa kiinni ja hönttäsi ravia itsekeen ympäri aitaa.
Pikkuhiljaa välit kävivät kiivaammiksi muttei milloinkaan agressiivisuuden puolelle. Kunhan juttelivat omalla kielellään ja etsivät pomon identiteettiä.

                                            2.                                                                                                              3.

           4.                                                                                                                                         5.

Turo oli karsinoiden siivous ajassa ehtinyt itse komistaa itseään vetämällä päitsensä vinoon. Mysteeri onkin se, että miten tämä tapahtui? Herra saikin olla loppupäivän ilman päitsiään jotteivat ne putoa laitumelle ja sitten pitäisi kissojen sekä koirien kanssa käydä ne metsästämässä!
Oikealla puolella näemme hyvinkin paljon shetlanninponia muistuttavan ilmeen?

                                                6.                                                                                                                                         7.

8.

               9.                                                                           10.                                                                      11.

12.

13.

                                                14.                                                                                                                                         15.

16.

17.

Yllä näkyvä 'taistelu' eli juttutuokio taisi olla peräti yksi ''pahimmista'' eli ei ollut mitään hätää taikka epäilyksen hikeä niskassa kun jätin herrat rauhassa laiduntamaan ja tutustumaan kun lähdin itse kotiin syömään aamulla syömättömäksi jääneen aamupalan sekä päivällisen.

                                                                        18.                                                                                                                       19.

20.

21.

Löytyikö suosikkikuva?

Tyytyväisyys, tätäkö se on?

Palasin Supermiehen luokse kahden viikon jälkeen ja rinnassani riipi ikävä oman, rakkaan hevoseni luokse joka varmasti odottaisi myös minua. On ollut kamalaa vain olla kotona miettien, että mitä Superille kuuluu ja miten se voi, kuunnellen vain toisten sanoista:
''Hyvin se on pärjännyt''
Kävellessäni talliin koirien saattamana tiirailin Santun pihattoon ja kun näin herran se katseli kaukaisuuteen kunnes korva kääntyi suuntaani ja pian iloinen katse kohtasi omani, hevonen kierähti ympäri hörähtäen ja ravaten luokseni aitauksen laidalle maiskutellen suutaan. Silittelin herraa ja kerroin sille miksi en ollut käynyt sen luona hetkeen, tämä on joko minun outo tapani, mutta se on jotenkin ihanaa kertoa hörisevälle hevoselle asioita mitä se ei ehkä ymmärtäisikään. Hymy nousi kasvoilleni kun juttelin Santulle ja menin sen luokse aitaukseen ja halasin sitä taputellen sen lämmintä kaulaa. Onnea on oma hevonen!

Super hevosen selässä hymyilyttää ketävaan

Seuraavana päivänä päätin nousta Superin selkään jos se asian hyväksyisi ottamatta hernettä nenäänsä. Tiia oli taas sopivasti paikanpäällä ja auttoi minut selkään ja ladosta ulos. Luin herran vuokraajan kirjoituksen vihosta ja siellä luki että he olivat kiitolaukalla lähteneet ladosta viimeksi joten en haunnut ottaa sitä riskiä ja pyysin Tiian taluttamaan meidät ulos. Kaikki meni hyvin ja lähdimme köpöttelemään tallin ympäri vievää n.1km pituista lenkkiä.
Ratsastin tunnin, nostin ravit, laukat ja loppuun otimme vielä kiitolaukkaa herran mieliksi kun se oli käyttäytynyt niin hienosti eikä lähtenyt viemään minua vaikka olikin takana parin viikon lomapäivät ja odotin kunnollista tykkilaukkaa ja ravia muttei sellaisesta ollut tietoakaan.

Viimeisen ratsastuksen myötä korkkasimme uuden sivun heti seuraavalle päivälle tarinassamme, nimittäin Superi vihdoin muuti Suonenjoelle, lähelle minua. Santtu köpötteli jotenkin innoissaan traileriin ja hörisi kokoajan kun valmistelimme traileria tallin edessä lähtökuntoon. Ehkä Santtu tiesi pääsevänsä uuteen paikkaan?
Matka meni hyvin ja Santtu oli innoissaan kun avasin matkan päätteeksi trailerin etuluukun ja herra pääsi tiirailemaan uutta kotiaan höristen kyselevästi korvat tiukasti törröttäen eteenpäin. Oli aika ottaa hevonen ulos ja viedä tarhaan tutkiskelemaan paikkoja ja haistelemaan uusia hajuja mitä tuuli toi tullessaan. Talutin hevosen tallin katokseen ja otin kuljetussuojat pois ja kerroin Santun olevan kotona johon se hörähti ja maiskutteli suutaan. Nappasin herran irti ja vein sen laitumelleen jonne se meni innoissaan ja käveli ympäriinsä välillä maistellen vihreää.

Sillävälin kun Santtu totutteli uusiin maisemiin purin tavaramme trailerista, kiitin kyydistä ja aloin järjestelemään tavaroitamme varustehuoneeseen ja saamamme 10pikkupaalia heinää vein talliin maitokärrien voimin. Välillä katselin ulos ovesta kuullessani Santun ravailevan kun pelkäsin sen tulevan aidoista läpi mitä se harrasti viime kesänä. Onneksi herra pysyi aidoissa vaikka välillä urkkikin uhkailevasti aitojen ylitse.
Kun olin asetellut tavaramme mielestäni(näin aluksi) hyvin menin Santun luokse aitaan ja nappasin kameran tietysti mukaani jotta saadaan muistoja kasaan. Olen kertonut aiemmin, että tallin vierestä kulkee junarata mikä on mietityttänyt Santun sopeutumista talliin. Superi kun on stressaavaa tyyppiä ja aikamoinen pelkuri joissain asioissa pelkäsin, että sillä menisi puput pöksyyn ja juoksisi aidoista läpi tai hyppäisi ylitse, ihan mitä vain mutta kauhuissani ajattelin että kohta juoksen irti olevan pelokkaan hevosen perässä.
Kaksi junaa meni tallin ohitse ja ensimmäisen kerran Santtu nosti päänsä, kuunteli tarkkaan ja tiiraili puiden taakse odottaen mitä kamalaa sieltä tulisi. Yllätykseksi hevonen vain hieman säpsähti kun juna tuli esiin ja otti muutaman raviaskeleen. Toisen junan lähestyessä Santtu vain söi rauhassa hieman ehkä hermostuneen näköisenä korvat osoittaen sivuun silmät välillä muljahtaen junan suuntaan, mutta kaikki meni aika hyvin.

Olen tyytyväinen!

Kun junia ei tullut hetkeen Santtu sai hengähtää ja ottaa aurinkoa rauhassa aitauksen nurkassa kunnes se alkoi näyttämään lennokkaita liikkeitään ja vinkui innosta kun sillä oli niin paljon liikkumatilaa. Onneton raukka on joutunut olemaan pienessä hiekkapohjaisessa pihatossa aina välillä päästen isompaan aitaan, mutta nyt se pääsee juoksemaan vapaasti isommassa aidassa jokapäivä sekä nauttimaan auringosta ja vihreästä heinästä. Santulta puuttuu vielä kaviokas ystävä joka toivottavasti ilmaantuu jonkun ilmoituksen myötä luoksemme mahdollisimman nopeasti.

Näyttääkö Santtu tyytyväiseltä?
Haluatteko tallin esittelypostauksen kuvina vai videona?

Mitä tapahtuu kun..

..entinen ravihevonen muuttaa takaisin kasvattajalleen missä se on oppinut juoksemaan kilpaa ja nykyinen elämäntyö on ratsu? Muistaako hevonen kahden vuoden takaiset ravilenkit näillä teillä, joissa sen piti juosta ravia ja hiitata pitkillä suorilla vai onko hevosen kalloon porautunut nykyinen, hieman rauhallisempi elämäntarkoitus. Mitä käy kun lähdetään maastoon ensimmäisen kerran, hevosellekkin tutuille reiteille, mutta etenemis vauhti ei olekkaan niin nopea kun ennen.


Santtu on nyt asunut tallissa, missä se varttui hyvinkin komeaksi herraksi jo melkein viikon ja meillä on mennyt todella hyvin. Herra matkusti mallikkaasti 2h matkan tutussa tarilerissa varmasti ihmetellen, että minnekkäs sitä nyt joudutaan.
Tuttuakin tutumpi tallipiha oli kuitenkin varmasti miellyttävä näky sillä kun herra asteli trailerista ulos se jäi hetkeksi katselemaan ympärilleen ja sitten herra päästi ilmoille erittäin tyytyväisen ja lämpimän hörähdyksen aivankuin se olisi sanonut;
''Nyt minä olen kotona''
Santtu pääsi heti tuttuun karsinaansa popsimaan heinää ja ihmettelemään myöhemmin sisälle tulevia, uusia naapureitaan. Kova keskustelu heillä ainakin oli käynnissä kun kaikki olivat tallissa ja näkivät toisensa ensimmäistä kertaa. Toinen hevosista oli Santun tarhakaveri ennen minulle tuloaan, mutta näytti siltä etteivät ne ainakaan vielä tunnistaneet toisiaan muutaman vuoden takaa.

Aamulla Superi pääsi tutuille laidunmaille ja herrasta näki mitenkä onnellinen hevonen voikaan olla. Heti kun riimunnaru napsahti irti päitsistä herra lähti pinkomaan isolle laitumelle pukkilaukan merkeissä innoissaan hirnuen ja höristen. Olisi ollut niin herkullinen tapahtuma jos kamera olisi ollut mukanani, mutta minkäs sille mahtaa ettei se silloin eksynyt mukaan ja puhelimenikin jäi talliin. Tämä päivä oli ansaittu lomapäivä meille molemille 'rankasta' muutosta. Kun herra laidunti tyytyväisenä vihreää, minä kokosin tavaroitamme pienemmälle alueelle ja otin enemmän talvivarusteita laatikoista esille, sillä eihän sitä tiedä kuinka yllättäen talvi iskee. Kun varusteemme olivat suht. hyvin paikoillaan menin rasvaamaan pikalukkosilat joita saamme Santunkin kanssa käyttää kun lähdemme kärryttelemään. Tunti vierähti yksien silojen rasvaamisessa, mutta hyvää ja säihkyvää jälkeä tuli, vaikka itse sanonkin!

Seuraavana aamuna olikin rutiini toisenlainen. Valjastin Hummeri ruunan ajolle ja kun tämä oli tallipihasta poistunut otin nuoremman yksilön ladonpuolelle kiinni, sillä olin saanut 'käskyn' katsoa mitä olisi nuoriherra satulasta mieltä. Ensin harjasin tietty hevosta hieman ja esittelin satulaa käsissäni jo hieman hörisevälle ja mietteliäälle herralle. Herran nimi on muuten Lassi! Lassi asettui hetken ihmetyksen jälkeen ja laitoin satulan varovasti selkään ja annoin pojan miettiä hetken ennen muuta tuumailua. Otin satulan sitten pois hetkeksi ja esittelin taas tätä omituista vehjettä hevoselle. Taas oli kauhea ihmetys joka meni ohi hetkessä ja sain taas laitettua satulan selkään, tälläkertaa kiristin satulavyön ja laskin jalustimet alas. Asia ei ollut enää kauhean ihmeellistä, melkein sama homma kun siloissa. Hetkein keinuttelin kevyesti satulaa Lassin selässä mikä sai muutaman steppailu askeleen ja ihmetys hörinän aikaan, mutta asia ei ollut mikään ihmeellinen loppujenlopuksi. Otin sitten satulan pois ja vein hienon herran laitumelle loppupäiväksi.
Kun tämä oma herrani oli lusinut muutaman lomapäivän ja tutustunut paikkoihin päätin lähteä katsomaan mitä tapahtuu kun lähdemme maastoon. Santtu osasi olla nomaali sekä rauhallinen itsensä harjauksesta varustukseen ja siitä ensimmäiseen ravipätkään asti kunnes se taisi muistaa menneet. Superi oli kuin juuri räjähtämäisillään oleva atomipommi, heti kun pohkeeni hipaisikaan herran kylkeä niin sitten mentiin eikä meinattu. Vauhti oli välillä huimaa ja askellajina löytyi 'hurja' ravurin ravi. Siinä ei ollut mitään pahaa sillä tiestin, että herralla oli pakkautunutta energiaa ja nyt kun se on saanut kaurojakin hieman aina iltaruoan kanssa on energiaa enemmän. Hätä ei siis ollut tämännäköinen vaan otin ihan iisisti, sillä teisin ettei herra tahallaan lähtenyt kiitämään vaan se oli niin intoa täynnä. Tuntumalla se pysyi kokoajan eikä todellakaan ryöstänyt vaan intopinkeenä vaan vähän päästeli menemään.
Tallillepäin kääntyessämme herra teki kyllä sellaisen tempun mistä en tykännyt tippaakaan. Käännyimme ison alamäen jälkeisessä tienristeyksessä ympäri ja ympärillämme oli puupinoja sillä metsää oli kaadettu tajuttomasti teiden viereltä ja Santtu yllätys, yllätys pelkää tämmöisiä korkeita pinoja jotka olivat kaksi kertaa meitä krokeampia. Hyvin pääsimme pinojen ohi muutamalla ohjan vetäisyllä kun herra yritti ryöstää ohjat kädestäni. Teisin ettei tästä hyvää seuraa, mutta päätin antaa herran kuitenkin tuulettaa mieltään laukkapätkällä, sillä edessämme oli vielä puolet ylämäkeä ja montasataa metriä hyväpohjaista tietä muutamalla mutkalla. Annoin herralle muutaman pidätteen ja kevyet laukkapohkeet josta herra syöksyi isolla loikalla kiitolaukkaan, onneksi ilman ilopukkeja sillä en olisi varmasti pysynyt kyydissä. Annoin Santun laukata hetken oaa tahtiaan kunnes aloin ottamaan pikkuhiljaa sitä kiinni, mutta mitä herra tekee? Ottaa kuolaimen hampaidensa väliin ja harppoo isompia askeleita eteenpäin!
En tästä ollut kovin ihmeissäni sillä osasin tätä odottaa joten rauhallisesti päätin yrittää kääntää sen tienviereen ja pysäyttää herran. Pienen kilpavedon ja murahduksen jälkeen Santtu hidasti hienosti raville ja siitä käyntiin pärskien. Taputin ja kiitin hidastamisesta ja annoin hieman kevyemmän ohjan kiitokseksi. Hetken käveltyämme menimme naapurimme lehmätilan ohi jossa oli traktori pihassa josta herra veti herneen nenäänsä ja nosti temmon kevyelle mutta eteenpäin puskevalle ravihölkälle jolla tulimme sitten tallipihaan sillä herra ei tahtonut hidastaa edes käynnille.
Vauhdikkaan lenkin jälkeen Santtu oli pienellä pintahiellä ja oikein tyytyväisen näköinen kun sai minua hieman viedä mielensä mukaan. Annoin kuitenkin kiitokseksi kevyen mellasankon ja vein herran karsinaansa ja menin auttamaan Lassi pojan kengityksessä ennen iltatallin tekoa.

Lassi oli siis saanut kengät jalkaansa joten se lähti aamusella kärrylenkille ja minäpä herrasen valjastin työvalmiiksi kunnes se sitten lähti töihin. Palauttelu lenkki ei kestänyt pitkään ja oli lyhyen puoleinen joten olin pian purkamassa kärryjä ruunalta pois ja vein sen sitten laitumelle kaverinsa luokse. Santunkin vein vihreälle laitumelle sillä sille oli teidossa päivemmällä hommaa. Nimittäin Superia tuli kokeilemaan eräs tyttö joka käy nyt liikuttamassa herraa kun kerkeää. Itse olen koulussa ja suurinosa ajastani menee siellä vaikka yritän aina Santun luokse päästä kun on mahdollista.
Blogi taitaa nyt jäädä pienelle hiljaiselolle millä se nyt on jo ollutkin vähänaikaa. Keräilen ja yritän keksiä postaus ideoita tässä jos saisin edes muutaman tehtyä kuukauteen. Koulustakin tulee välillä postausta riippuen jaksanko viikoilla kirjoitella ja saanko hyvää materiaalia niin tekstin kuin kuvienkin puolelta kasaan.

Tammikuu 2013

Kiitos & kuittaus. Nähdään pian! :)

Omituisia polkuja

Ihmiseni tuli taas katsomaan minua ja antoi paljon huomiota. Hänellä oli mukanaan pitkästäaikaa taas miespuolinen rotunsa edustaja joka on aina niin mukava minulle. Taidan olla hieman liikaakin tykästynyt häneen, tai niin ainakin ihmiseni sanoo. Kuullemma muutun villivarsaksi hänen ollessa lähellä. En vain tykkää olla nolattavana hänen läsnäollessaan eikä ihmiseni vain ymmärrä sitä.
Siis voitteko kuvitella, että ihmiseni tunkee jalkoihini ylimääräisiä läpysköjä jotka ovat niin noloja että hävettää olla näkösällä. Siispä satulan nähdessäni juoksin aitaukseni toiseen päähän puun taakse piiloon ettei minun tarvitsisi olla naurun kohteena, ihmiseni hieman ärähti minulle kun juoksin häntä pystyssä karkuun satulaa. Katselin nolona puun takaa miten tilanne kehittyisi ja kun tuo mukava miespuolinen henkilö nosti tyhjästä ison ja ihanasti rapisevan porkkana pussin, kuola vierähti kielelleni ja korvat hörössä tepsuttelin takaisin heidän luokseen ja nappasin miehen kädestä hellästi porkkanan.

Ja ennenkuin tajusinkaan minulla oli varusteet ylläni ja olimme lähdössä töihin. Oli mukavaa kun ihmiseni ei laittanut suuhuni mitään tälläkertaa, mutta onhan nämä rautaiset vivutkin aika inhottavat mutta mielestäni paljon paremmat kuin suuhun tungettavat raudat. Osaan kulkea paljon rennommin ilman mitään kipua suussani ja olen paljon tyytyväisempi näihin vekottimiin kuin normaaleihin vermeisiimme.

Iso pelto alue jossa aiemmin olimme päässeet juoksemaan oli muutettu aivan ihmeelliseksi, luulempa että tähän liittyy jotenkin ne kovat äänet ja se pelottava kone mikä aiemmin liikkui niillä tienoilla. Pohja jossa jouduin nyt kävellä oli epätasainen ja minua ihmetytti tähä touhu kovasti, mutta kun tajusin että pohja oli todella pehmeä ja siinä oli mukava kävellä päätin antaa ihmiselleni hieman yllättävää kyytiä ja hyppäsin vauhtiin pienen ilopukin kera. Ihmiseni taisi hieman pelästyä tätä riemukasta ilmaisua sillä hän nappasi ohjista kiinni inhottavan nopeasti ja varoittamatta, mutta ymmärsin heti missä oli vika. En mennyt tarpeeksi kovaa!
Ampaisin sitten vielä vauhdikkaammin matkaan, pellolla oli hankalaa edetä pehmeän pohjan takia, mutta siinä oli oikeastaan todella mukava ainakin juosta kun kavioihini ei sattunut ja yritin ehkäpä hieman saada ihmiseenikin hieman eloa ettei me vain käveltäisi kokoaikaa miltä tämä vaikutti ensin.
Sain sitten haluamani läpi ja ihmiseni antoi minulle jaloillaan käskyn juosta ja siitä minä tykkäsin. Sain juosta vielä muutaman metrin ja sitten ihminen pyysi minua hidastamaan ja minä tietysti nöyränä herrasmiehenä tottelin.

Tykkäsin juosta rentona ja ottaa ihan iisistikkin välillä. Näin pehmeällä pohjalla emme olekkaan päässeet tekemään töitä ja minä tykkäsin siitä todella paljon ja osoitin sen kuuliaisuutena ja rentoina askelina. Kuljimme omituisen näköisiä polkuja pitkin ja halusin välillä mennä omia polkujani, mutta se osoittautui vaikeaksi sillä upposin maahan ainakin korviin asti ja tuli ikävä hyppiä taas oudolle polulle. Oli mukavaa kun ihmiseni oli rentona selässäni eikä hosuillut tai pyytänyt ihmeempiä, sain pitää päätänikin kokoajan rentona ja niinkuin halusin.

Minua ihmetytti sitten kun jouduin seisomaan hetken keskellä pellon outoa polkua ja ihmiseni nousi alas ja höpisi jotakin tuolle mukavalle miespuoliselle ihmiselle. Yhtäkkiä sain selville mistä tuosta höpinässä oli kyse sillä tuo miespuolinen hyppäsi selkääni aivan yllättäen. Pelästyin hieman kun hän tipahti selkääni niin ilkeän kovaa ja se sai minut hieman närkästyneeksi, mutta onneksi ihmiseni oli vieressäni silittelemässä kaulaani jotta rauhoittuisin ja keskittyisin häneen hetken kun tuo miespuolinen heilui selässäni epämukavasti. Pian hän pyysi minua eteenpäin potkien jaloillaan minun kylkiäni, mutta ihmiseni opetti häntä oikeille tavoille miten minua, Kuningasta oikein kohdellaan!

Omituisesti miespuolinen istui selässäni eikä antanut minulle omaa tilaa liikkua vaan roikkui ohjissa kunnes ihmiseni sanoi hänelle jotakin ja inhottavan kireä tuntuma hävisi ja sain liikkua melkein normaalisti. Tunsin kuinka miespuolinen oli hieman jännittynyt tilanteesta, mutta annoin sen hänelle anteeksi, olihan tämä kuitenkin toinen kerta kun hän on selässäni käynyt. Olin kiitollinen kun sain häneltä huomiota ja jokseenkin oikeanlaisia apuja miten toimia. Ihmiseni oli vierelläni aluksi kokoajan kunnes pikkuhiljaa irtaantui meistä ja antoi meidän mennä kahdestaan ympäri pellon omituisia polkuja pitkin. Sain välillä ristiriitaisia ohjeita, mutta selviydyimme niistä yhdessä kun miespuolinen osasi vain oikein pyytää ja ihmiseni opasti häntä äänellään.

Minulla oli aika mukavan rento päivä muutamasta vastoinkäymisestä riippumatta. Olen tyytyväinen ja toivonmukaan niin myös ihmisenikin on tyytyväinen minuun. Niin minä ainakin luulen sillä sain pussillisen porkkanoita palkinnoksi ja paljon huomiota myös töidenkin jälkeen. Jouduin kylläkin vielä jalkojen pesulle mikä ihmetytti ja inhotti ku vesi oli niin kylmää, mutta ihmiset ymmärtääkseni tukivat jalkojani jostain kumman syystä, en tuomitse heitä sillä minulla on hieman ongelmia kasvattaa takakavioitani oikein ja toivottavasti he auttaisivat minua tässä ongelmassa. Odotan myöskin sitä milloinka saan vahvikkeet jalkoihini, että saan viedä ihmistäni maastossa taas 100-0!

Tossa alhaalla extrana vielä lyhyt videon pätkänen!