Miten ja miksi juuri näin?

Yksi suurimpia ongelmiani bloggaamisessa on aloittaa postaukset. Miten aloittaa hyvin ja ytimekkäästi jotta lukija tempautuu mukaan.. Tässä tilanteessa, näissä mielensopukoissa ei sitä juurikaan tule miteittyä, varsinkaan kun puhutaan ystävän pois menosta ja päätöksistä joihin päädyttiin Superin suhteen.

Miten?
Pakko myöntää, että minulla oli ollut mielessä jo pidemmän aikaa Superin lopetus. Vain sen takia, että olin valmistautunut siihen päivään jo etukäteen. Koskaan ei tiedä milloin joutuu ystävästään luopumaan ja sentakia se järkyttää. En väitä etteikö minua järkyttänyt vaikka olinkin ns. varautunut siihen. Se iski kuin tuhat tikaria ja en voinut tehdä muutamaan viikkoon yhtään mitään. Istuin ja tuijotin seiniä, nukuin kaiket päivät. Käytin koiraakin vain kerran ulkona ja en huomioinut sitä sen enempää vaikka se tuhisi ja murisi kainalossani en vaan voinut tehdä muuta kun katsoa tyhjyyteen ja olla ajattelematta mitään. En itkenyt ensimmäisenä viikkona yhtään. Sitten se iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. Mieleni oli jo parempaan päin, mutta sitten se taas halkesi..

Olin miettinyt Superin kohdalla hautausta tai ehkä jopa tuhkausta. Mutta kumosin nekin ajatukset melko pian. Päätin että hyötykäyttö on paras vaihtoehto ja sekin onnistui kun kyseessä ei ollut euthanasia vaan ampuminen ja hevosta ei oltu lääkitty. Olimme aseen ja pulttipyssyn kanssa kiipelissä mutta en pulttipyssyä halunnut. Liikaa kauhutarinoita.
Miksei euthanasia? Koska kauhutarinat ja omat kokemukset hevosesta joka tajuaa mitä sille tehdään ja lähtee vielä ylös, riuhtaisee itsensä irti ihmisten käsistä ja puolikuolleena yrittää lähteä karkuun. Ei näin. Olen nähnyt rumaa jälkeä. Sitä en halunnut Superille vaan nopean lopun. Äkkiä. Ja päätös oli mitä parhain.

Parhain? Miksi?
Koska Superi oli sairas. Edellisessä jäähyväis postauksessa kerroin hevosen syömättömyydestä ja kaviokuumeesta sekä pään sekoamisesta. Superi olisi kuihtunut parissa viikossa, kituen. Sain helpotusta tuskaani kun kuulin, että hevosellani oli pitkä pätkä suolta kuoliossa ja peräsuolessa iso tukos. Ihmekkään kun ulostaminen veti sen kasaan ja hevosen takapään puolella seisoessa oli kamala lemu. Helpotusta!? Niin, sain tietää, että tein oikein. Ystävä hyvä ei enää kärsi. Tässä on muutama kuva verrata Superia viikkoa ennen kun se lähti Suonenjoelta ja päivää ennen lopetusta. Alla on kuva pari viikkoa ennen lopetusta ja päivää ennen kärsimyksen loppua.

Itse, hevosen varsasta asti tunteneena huomasin heti että tämä hevonen on sairas. En tarvinnut vertauskuvia, mutta ne ovat teille. 2.päivä lauantaina.. n.24h ennen Superin lopetusta sain nämä kuvat ja en voinut tehdä muuta kun itkeä. Näin että komea, punaturkkinen herrani kärsi.
Pirteä, luimisteleva aasin takapuoli oli väsyneen näköinen ja silmät huusivat kivusta. Silloin hyväksyin päätökseni. Seuraavana päivänä totesin sen oikeaksi uutiset kuultuani. Kaksi viikkoa meni kun pystyin puhumaan hevosesta positiivisesti.
Jokainen suree tavallaan, minä mietin ensin ''huonoja'' aikoja. Muistelin miten herra S heitti minut selästään ja potkaisi minua kerran. Hetkinen, nehän olivatkin minun virheitäni. Minä en tajunnut satulan sopimattomuutta kun se heitti minut alas. Minä en osannut arvata että ystäväni säikähtäisi häntä sprayta. Hymähdin, hymyilin jopa ääneen. Siitä se lähti, aloin muistelemaan kaikkea hyvää. Tämä hevonen opetti minulle paljon ja olin kiitollisuuden sille velassa. Päästää se joskus kärsimyksestä. Tehdä oikea päätös. Kiitos ystävä hyvä, toivottavasti olin mielstäsi armollinen.

Suuntana taivas

Olen joutunut tekemään raskaan päätöksen. Se tuntuu niin väärälle kuin oikealle. Olen päästänyt Santun, elämäni hevosen, ystäväni, pois kärsimyksestä. Jotain olisi voinut tehdä toisin, mutta tämä oli paras päätös.
Hevonen, 14vuotias. Selkä, maha sekä jalkavikoja. Näki täysin että ulostaminenkin sattui, koko hevonen veti itsensä kasaan. Riippuvainen omistajastaan ettei päänuppi kestä olla ilman häntä. Hilluu ja on vaaraksi täten muille. Ei syö tai juo kunnolla. Kaviokuumeen oireet etukaviossa. Herkkä muutoksille, joita sen elämässä on ollut jo tarpeeksi. Uuteen talliin muutto olisi ollut jo liikaa ja kaviokuumeen hoito olisi kallista ja riskipeliä näinkin ''vanhalta'' hevoselta. Hienot, loistokkaat käyttövuodet takana. Oloneuvoksena ei kestä. Tarvitsee liikuntaa. Hikilenkkiä. Päästelyä. Mutta sitä sen kanssa ei voinut enää tehdä.
Päätin päästää pojan kärsimyksestä, sillä minuun sattui nähdä ja tietää, että ystävälläni ei ole kaikki hyvin. Sain kuulla kauhutarinoita miten hevonen rynni taluttajien päältä, luimi, potki ja rikkoi tallin seiniä. Ei se ole hevosen elämää.
Onneksi viimeisinä päivinään herra oli rauhallinen. Näin ystäväni viimeisen kerran, hymyillen ja sitä hoitaen. En unohda sinua, ystäväni. Näin minä haluan sinut muistaa, pirteänä, energisenä herrasmiehenä. Rakkaani, toivotan sinulle nyt hyvää matkaa ikiuneen..

It will be the past

and we'll live here together.

Not as it was to live

but as it is remembered.

It will be the past.

We'll all go back together.

Everyone we ever loved,

and lost, and must remember.

It will be the past.

And it will last forever.

Lepää rauhassa, rakkain Supermies

12.07.2001 - 03.01.2016

Nelijalkaisen näkökulmasta

 No terve! Niinkuin kuvasta näkee on minun vuoroni kertoa päivästämme.
Ennen kun pääsemme päivän ärsyttäviin tekijöihin haluan kertoa teille mikä minua ottaa eniten päähän kun omistajani tulee tallille. Olen tooodella iloinen aina hänet nähdessään ja ilmoitan sen äänekkäästi ja juoksen portille odottamaan nätisti ja herrasmiesmäisesti että hän tulisi luokseni, mutta mitä hän tekee? Hmph, sanoo vain turhauttavasti nimeni ja muutaman muunkin lempinimen vielä hötkäyttää siihen väliin ja vain kävelee ohitseni. Törkeää käytöstä jos saan sanoa!
Saan aina odotella tuota kaksijalkaista monta kymmentä minuuttia ennekuin hän tulee luokseni pienen lohdunpoikasen kera, nimittäin porkkana, omena tai leivänpalanen ojentuu suuni eteen kun otan päitset nätisti päähäni. Tänään hän vei minut yllättäen tallin ulkopuomille mistä olin innoissani sillä puomin alapuolella oli paljon herkullista vihreää ruokaa mitä olisin halunnut nyhtää samalla kun saan perusteellisen vartalohoidon, mutta omistajani laittoi tylysti riimun lyhyemmälle puomiin kiinni etten ylettänyt edes pitempiin korsiin! Hieman protestoin kuopimalla maata mikä ei tuottanut tulosta, sain kyllä aina välillä makoisia makupaloja kun olin hienosti ja maltoin mieleni.
Yritin rentoutua kun kaksijalkainen harjasi minusta pölyt sekä kurat pois, mutta mielessäni oli edelleen nuo vihreät ruohonkorret tuolla puomin alapuolella. Sain kuitenkin kehuja kun osasin olla nätisti. Mutta mikä palkkio se sellainen on että kun ollaan hienosti ja nätisti seisottu neidin mieleen hän tuo eteeni kiristävän vyön sekä vaaleansinisen lätyskän aikoen laittaa ne selkääni. Pah! Näytin mielipiteeni asiasta luimimalla ja nyrpistämällä turpaani mikä ei tietysti auttanut.

 Kun hökötys oli saatu selkääni ja inhottava vyö kiristetty ympärilläni oli ihmiseni laittanut minulle uudenlaiset vekottimet poskieni ympärille ja todellakin kirjaimellisesti ruokaa päähän. Siis mitä nämä teidän ihmisten hommailut oikein on? Ei ruoalla pitäisi nyt näin leikkiä..

 Oli se kuitenkin ihan kiva juttu olla joskus muutenkin nättinä! Ihmiseni sanoi että olisin edes kerrankin kuvauksellinen. Kerrankin.. Enkös minä aina mukamasti ole?

 Kahtoo nyt tätäkin kuvaa minkä se nappas minusta ennen uusien pää hököttimien laittamista.

 Kun olimme jo valmiita ja menossa töihin lähti ihmiseni kuitenkin kyykistelemään taakseni ihmettelemään jotakin pientä mitä tämä sanoi ''söpöksi''. Ihmettelen teidän tapojanne toden teolla. Sanoa nyt tuommoista pientä ötökkää söpöksi.

 Hetken annoin ihmisten katsella tuota outoa pörriäsitä kunnes kopautin kaviollani maata ja sain haluamaani huomiota. Hetken sain ihania rapsutuksia kunnes huomasin että olimme jo työ aitojen sisäpuolella ja kaksijalkainen kapuamassa selkäni. Kaikki tapahtui niin äkkiä, että en ollut valmis ottamaan häntä selkääni joten astelin takapuoleni pois pelistä, mutta hän korjasi asian ja pomppasi selkääni. Pumppauduin täyteen energiaa ja halusin jo lähteä liikkeelle kun hän vain halusi seisoa siinä paikallaan hetken aikaa mikä oli minusta turhauttavaa. Odotin kuitenkin nätisti ohjeita ja sain kehuja hienosta suorituksesta.

 Nämä uudet vekottimet joilla ihminen pyysi ja antoi apuja olivat todella oudot. Ne nimittäin ottivat painetta nenästäni mikä oli kyllä paljon mukavampaa kun se, että ihmiset repivät herkästä suustani. Välillä en ymmärtänyt mitä selässäni oleva olento haluaa, mutta hokasin asiat hyvinkin nopeasti ja sain aina kehuja paljon mistä tykkään sillä ne rohkaisevat minua tekemään asioita paremmin.

 Ihminen pyysi minua kiemurtelemaan aitojen sisällä monia mutkia ja ympyröitä joiden kautta vaihdoimme välillä kulkusuuntaamme. Minä halusin välillä vain mennä suoraan ja kovempaa, mutta yllätys, yllätys, ihminen oli erimieltä.

 Tässä olisin halunnut lähteä pääty-ympyrältä kentän toiseen päähän sillä siellä näytti paljon kiinnostavammalta kuin tässä päässä. Ihminen kuitenkin otti narut käteensä ja pyysi minut takaisin linjalle minne olimme alunperin menossa. Minua alkoi tympimään tämä kävely ja pyysin lupaa mennä eteenpäin muutamaan otteeseen sain vielä kieltoja, mutta sitten..

 Sainkin mennä! Oli kivaa päästää menemään vaikka ihminen hieman horjuikin epämiellyttävästi selässäni, mutta halusin olla nöyrä ja kuunnella hänen pyyntöjään. Hänhän antoi kuitenkin minulle luvan juosta kun olin muutamaan otteeseen pyytänyt vai mitä? Olin niin innoissani että heitin hieman takapäätäni josta sain hieman huomautusta heti joten oli pakko juosta nätisti ja pitää jalat maassa.
Olin todella vapautuneen oloinen näillä uusilla vekottimilla sillä minua ei sattunut ihmisen pyynnöt ja ne tulivat kevyesti nenälleni josta otin käskyt heti ne ymmärrettyäni.

 Olin niin innoissani että oli välillä pakko näyttää kamerallekkin kieltä ja sitten taas päästellä menemään!

 Hurjien juoksupäktien jälkeen olin todella tyytyväinen ja maiskuttelin suutani kertoen siitä ihmiselleni joka taputteli minua kaulalleni sekä kehui kovasti. Olimme molemmat tyytyväisiä tähän työkertaan ja se näkyi ehkä jopa minustakin sillä kerroin siitä kameralle hyvinkin näkyvästi.

 Nämä komeat kuvat on muuten ottanut omistajani kumppani jota en ole paljoa nähnyt viimeaikoina. Valkean ja kylmän aikaan en häntä nähnyt kun muutaman kerran. Toivon mukaan näen häntä nyt enemmän sillä pidän hänestä todella kovasti. Yritän näyttää sen tälle kaksijalkaiselle työntämällä turpaani hänen luokseen ja liikehtimällä kiinnostuneen oloisesti, mutten usko että hän on vielä sitä älynnyt, että olisi kiva nähdä häntä enemmän. Ihmiseni aina harmittelee minulle kun hän ei tule mukaan minua katsomaan, en sitten tiedä mikä minussa olisi vikana sillä minähän olen täydellinen!

Muutaman räpsäyksen jälkeen ihmiseni tuli alas selästäni ja kehui minua vielä kovasti taputellen sekä rapsutellen minua silmieni välistä mistä tykkään huuuimasti ja hän tietää sen! Töideni lopuksi pääsin syömään taas hieman vihreää mikä oli mieleeni. Ihmettelin kyllä kun ihmiseni hyppäsi vielä selkääni vaikka työpäivä oli ohi.

Eihän tuo tuolla haitannut kauheammin kun keskityin ahmimaan vihreää ruokaa ennenkuin joutuisin taas metsätarhaan missä ei paljoa vihreää löydy. Onneksi omistajani keräsi minulle ennen lähtöään tarhaani paljon vihreää. Olin todella innoissani enkä malttanut pysyä kavioissani kun tajusin mitä se hölmö siellä pöheikössä kykkii kunnes hän nousi syli täynnä vihreää. Kiiton häntä hörähdyksin ja hän sanoi minulle heipat ja hyvät yöt sillä harmillisesti hän käy vain kerran päivässä luonani, joskus aikaisin ja joskus illemmalla päivästä. En silti ole moksiskaan tästä asiasta vaan odotan aina innolla kun ihmiseni saapuu minua tapaamaan!
Ainiin melkein unohdinkin tämän eli tässä on kuullemma jonkinlainen video kooste työpäivästäni? En sitten tiedä mikä se mahtaa olla mutta liikkuvalta se ainakin näyttää, IHHAHAA!

Odotan innolla milloinka pääsen taas kertomaan teille päivästämme ihmiseni kanssa.

Onhan tullut kesä (kuvia +video)

Olen monesti haaveillut ratsastavani ilman satulaa ja muita vermeitä Santulla maastossa ja kentällä ongelmitta ja nyt otimme siihen suuntaan osoittavan askeleen. Tai ainakin pienen sellaisen.

Tänään kävin tallilla poikaystäväni kanssa jonka nappasin koulupäivänsä päätteeksi mukaani kuvaajaksi ja tietty mukavaksi seuraksi. Suu mutrussa tuo lähti mukaani mutta oli meillä ainakin mukava päivä yhdessä jos ei muuta.

Tallille saapuessamme Santtu oli laitumella piehtaroimassa melkein tien vieressä ja kun oli molemmat kylkensä kääntänyt, se lähti vinkuen peräämme hurjaa vauhtia ja jäi ihmettelemään portille kun menimme viemään pyörän tallin seinustalle ja siivoamaan karsinan.
Kun herran karsina oli puhdas ja iltaruoka laitettu valmiiksi lähdin hakemaan herraa tarhasta joka pörisi minut nähdessään. Siitä alkoi kunnon puunaus sillä Santtu oli yltä päältä mudan peitossa, onneksi kuivuneen sellaisen. Kentälle lähtiessämme varusteina meillä oli ratsuvyö jalustimien kera ja suitset omppu kolmipalalla sekä liukumartingaali. Tietysti herralla oli suojat(pintelit & putsit) ja minulla kypärä.

Kävelytin Santun kentän ympäri muutamaan otteeseen molempiin suuntiin ja suljimme aukinaiset portit varmuuden vuoksi jos jotakin sattuisi. Santtu pelkäsi hieman porttien naruja eikä halunnut tulla niiden lähelle joten jouduin jättämään sen hieman kauemmaksi seisoskelemaan muutaman yrityksen jälkeen. Siinä se sitten odotteli kunnes tulen sen luokse ja jatkoimme matkaa.
Muutamaan otteeseen jouduin tyhjentämään kenkiäni sillä Santtu potki etusillaan hiekkaan kenkien sisään ja minulla oli vain nilkkuri sukat ja kylmä hiekka tuntui ikävältä kengässä. Santtu ihmetteli omituisia touhujani. :D

 Minua mietitytti pitkään päälläni olevat farkku shortsit että olisivatko ne kuitenkaan hyvät ratsastaa ratsuvyön kanssa sillä vyö painaa aika pahasti polvia. Ei ollut kuitenkaan aikaa vaihtaa housuja sillä olimme jo kentällä ja muutenkin olisin pakahtunut kuumuuteen jos olisin vaihtanut ratsastushousut.
Mutta alkukäynnit olivat nyt ohi ja eikun selkään HOP!

''Moi! Mä oon menossa töihin.''

Santtu: ''Hei mitäs me tässä seisoskellaan! Mennään jo!'' Minä: ''Niin mitä mun pitikään nyt tehdä?''
-Näytän kyllä niin kärsivältä! :D

 Kävelin Santun kanssa myöskin selästä käsin molempiin suuntiin ja hain hieman rentoutta sekä kontrollia tässä vaiheessa. Pahoittelu kuvista, poikaystäväni ei osaa kunnolla käyttää kamerani tarkennusta jonka takia se on yleisesti aina taustassa.

Onko tämä nyt se kun hevonen käyttää takajalkojaan? :D

 Lähdimme verryttelemään ravilla joka tippui yleisesti aina peitsiin ja tämä ratsastuskerta piti olla puomien kanssa työskentelyä mutta kun poikaystävä oli mukana ja kinusi kotiin nii nen viitsinyt alkaa asetella puomeja kentälle. Joten työskentelimme sileällä ja ehkäpä ensikerralla otamme puomit eteemme ja harjoittelemme sitä rentoa ravia.
Verryttely volttien sekä ravi pätkien jälkeen nostimme laukkaakin. Seuraavat kuvat ovat päätä huimaavan tarkkoja vai mitä!? :D

Täältä me tullaan niinkin kovaa ettei kamera pysy mukana!

Ja siitä nousi oikea laukka joka pyöri aika hyvin

 Muutamien laukannostojen jälkeen olikin vuorossa muutama ravipätkä ja loppukäynnit.

Santtu viilettää menemään ja ratsastaja on taas itse muualla huuhailemassa.

 Tähän väliin laitan vaikkapa tämän videon. Lyhyen puoleinen, mutta ehkä riittävä. Tässä näkyy hyvin miten Santtu laukkaa vasempaan kierrokseen. Harmillisesti poikaystäväni ei kuvannut toista laukka pätkää mikä olisi ollut oikeaan suuntaan.



Melkein 100% onnistuneen ratsastuksen jälkeen otimme ratsuvyön ja martingaalin pois ja kävelimme ilman satulaa vielä kenttää ympäri muutamaan otteeseen. Pitihän siinä yrittää poseeratakkin että saataisiin yhteiskuviakin kokoon.

Tarkennus taas metsässä :P

Santtu: ''Mua nukuttaa. lopetettasko jo tähän?'' Minä: ''No mitäpä sitten seuraavaksi keksisi?''

Perus; Nouse selästä ja laita housut kondikseen tilanne

Minun rakkaat mieheni yhdessä ja kavereita. :) Syy miksi herralla on suitset jo auki oli se kun purin sen suoraan tuohon ulos ja vein takaisin tarhaan vielä hetkeksi ennenkuin menisi yöpuulle talliin.
  Hieno päivä vaikka huomasinkin että Santtu ei liiku kovin puhtaasti ravissa tai laukassa. Se johtunee takapään jumista jota yritin hieman availla kun löysin muutaman jumi lihaksen. Pitäisi BEMER kiikuttaa tallille tässä jokupääivä että saisi herra taas hoitoa mutta pyörällä se on aika hankalaa, se on iso laukku mitä ei saa repuksi ja tarakalla se ei pysy sillä lainapyöräni tarakassa ei ole minkäänlaista kiinnitys tsydeemiä eikä meilläkään ole niitä 'mustekaloja' eli kumilenksuja missä on ne ihmeelliset kouku päissä. Näillä siis mennään nyt mutta yritän keksiä keinon kantaa BEMER'in mukaan tallille.