Sivupolkkaa

''Oisko sulla namia mulle?''
Tuumasi punaturkkinen otus tallinpihassa jonka ratsastaja yritti saada hevosen huomion hieman itseensä. Tämä kaksikko oli käynyt treenaamassa heidän takana näkyvällä aidatulla pellolla ilman satulaa, ystävä mukanaan ja liinan päässä. Kaikki askellajit käytiin kohtuudella ja nopeasti läpi, hyisen ja sateisien sään takia ja otuksella oli tietytsti lämmikettä päällään.
Treenin alkuvaiheessa harrastettiin hieman piruetteja ja sivupolkkaa, sillä herra punaturkki oli energinen jonka seurauksena tapahtui jotain odottamattoman odotettua.

Herra punaturkki päätti tanssahdella lumihangessa ja veti sivupolkkaa oikeaan suuntaan hieman askelpituutta ja vauhtia lisäten ja täten siinä samassa punahousuinen ratsastaja löysi itsensä puoliksi maasta ja puoliksi hevosen selästä. Mitenkä tämä olikaan mahdollista?
Ratsastajalla oli vasen jalka maassa, kädet hevosen kaulassa ja oikea jalka otuksen selänpäällä kun punaturkki pysähtyi ihmeissään katsomaan tapahtuman kulkua. Ratsastaja nauroi maha kipeänä ystävänsä kanssa ja putsasi hieman märkää polveaan. Myöhemmin saattoi tytöille tulla mieleen miten tässä olisi voinut käydä jos ratsastajan ystävä ei olisi ollutkaan pitelemässä heitä liinassa, ympyrällä.

Loppuhyvin, kaikkihyvin ja treeni jatkui vielä parisenkymmentä minuuttia vaikka loskaa tulikin niskaan hetkisen aikaa ennen treenin lopettamista. Ratsukko kävi tipahtamisen jälkeen vielä hyvin käynnin, ravin sekä laukan molempiin suuntiin lävitse jonkajälkeen he kävelivät aitausta ympäri, irti ystävän kultaisista käsistä ja ilman liinan ohjausta. Kaikki meni todella mallikkaasti niinkuin punaturkkiselta otukselta voi vaan odottaa ja ratsukko pääsi turvallisesti tallin uumeniin pienen kuvaus hetken jälkeen.

Taas kuvatonta höpötystä

Sana ''kamala'' voisi hyvin kuvastaa viimepäivien tapahtumia Santun kanssa. On tapahtunut monta hurjaa kommellusta ja olen saanut ''ahaa!'' oivalluksiakin tänä lyhyenä aikana.

Aloitetaampa viime lauantaista joka oli yksi vauhdikkaimmista päivistä koskaan meidän historiassamme muttei vauhdikkaimmaksi kylläkään jää jos oikein veikkaan.
Tippuminen kuuluu tähän hevos harrastukseen ja se on oikeastaan puolet siitä. Oli tippuminen sitten kevyt humpsahdus pienen ponin selästä tai raivokkaampi alastulo isomman puolen hevoselta.
Lauantaina oli odotettavissa hurjaa vauhtia sillä herra oli pörhäkkänä jo tarhasta haettaessa. Hoitaessa ei ollut sitten mitään ongelmaa ja päätin kokeilla cross-under kuolaimettomiamme toiseen kertaan(kokeiltiin pitkän aikaa sitten pyörö aidassa). Säädin remmit sopiviksi ja menimme kentälle juoksutus liinan kera. Päätin siis juoksuttaa enimmät pöhkö energiat ensin pois kun nousisin selkään että en tippuisi niinkuin torstaina. Toisin kuitenkin kävi.
Juoksutus sujui vauhdikkain merkein pienillä pukki revittelyillä ja kiskomisilla mutta saimme asiat rauhoittumaan hetken kuluttua. Santtu oli lopulta rento ja kulki kaula pitkänä, pää alhaalla. Päätin sitten nousta selkään pienen suitsi kontrollin jälkeen. Katsoin että Santtu tottelee cross-under suitsia kääntämällä päätä ja peruuttamalla. Toimi hienosti mutta minä tietty oli siinä vieressä opastamassa. Nousin kuitenkin selkään uhkarohkeana ja päätin vain kävellä ja ehkä ravata jos Santtu on tarpeeksi rento ja ymmärtää liikkua suitsilla kuten pyydän.
Menimme käynnissä sitten kiemuroita, voltteja sekä kolmikaarista kiemura uraa muutamana otteeseen kun Santtu reagoi hienosti suitsiin sekä istuntaan. Hackamore on kuitenkin aika erilainen kuin cross-under ja yllätyin positiivisesti miten hyvin herra kulki niillä. Päätin sitten että jospa nostaisimme pienen ja rennon ravin pääty-ympyrälle oikeaan kierrokseen.
Keräsin hieman ohjia käteen että sain hyvän tuntuman ja annoin kevyesti, todella kevyesti pohjetta ja asetin hevosta sisäpuolelle kun pyysin raville. Santtu lähti sitten laukkaamaan ja otin sen kiinni mutta emmepä me päässeet kuin 1/3 osaa ympyrästä kun Santtu lähti kiitolaukassa viemään minua kentän toiseen laitaan niska ylhäällä. Sain kuitenkin käännettyä sen takaisin ympyrän suuntaan mutta se vain syöksyi minne sattui. Yritin saada Santun pysähtymään kaikella mahdollisella tavalla, istunnalla, ohjalla ja äänellä mutta ei mitään, se juoksu suoraan kentän aitaa päin mutta pysähtyi ja hypähti vasemmalle niin että minä lensin aitaa päin. Pääni kolahti kentän aitaan ja tulin häntäluulleni maahan. Tajusin sitten että pidin ohjista vielä kiinni ja Santtu veti minut melkein jalkoihinsa kunnes tajusin päästää irti ja herra jää muutamaksi sekuntiksi viereeni kunnes ravaa häntä ylhäällä tallin ovelle ja siitä yhteen karsinaan. Minä taas jäin maahan makaamaan kun en päässyt ylös. Tunsin kauhistuttavaa kipua häntäluussani ja lonkissani. Syy miksi en päässyt ylös oli se, että lonkkani jumittuivat paikoilleen suuresta adrenaliini ryöpystä kun pelästyin ja tietty jos häntäluu tärähtää niin sekin kipu estää hetkenaikaa liikuttamasta jalkoja. Käännyin vatsalleni ja nousin punnerrus asentoon ja katsoin kun Santtu meni talliin. Olin helpottunut että se ei lähtenyt muualle vaan meni suoraan ensimmäiseen auki olevaan karsinaan. Itse sain hetken päästä kerättyä itseni ylös ja menin Santun luokse. Olin todella vihainen sillä ajattelin että se on vain pönttöilyä minua kohtaan ja menin hetkeksi herran eteen ja protestoin hieman huutamalla.
Nappasin juoksutus liinan ja menin sitten juoksuttamaan herraa vielä lisää. Nyt painostin sitä enemmän kuin aloittaessamme työskentelyn ja pyysin ravit sekä laukat molempiin suuntiin ja nyt kun mietin niin olin todella agressiivinen ja se hävettää. Tarkoitan agressiivisuudella että karjuin paljon ja olin tietty harmissani kun takapuoleen sattuu ja hevonen tiputti minut taas alas.

Sunnuntaina saimme sitten selkoa ongelmiin, kiitos hieman osaavampi ystäväni. Menin tallille hänen kyydillään ja katsoimme Santun sitten ensin läpi ennenkuin lähtisimme kentälle. Noh tämä osaavampi osapuoli sitten äkkäsi heti että Santun kaula on jumissa sekä selässä, lavan takana oli isoja jumi patteja. Satulamme on siis liian ahdas. Ei ihmekkään että Santtu on kiukkuillut niin paljon. Minä kun hieroin silloin yksi päivä Santtua niin en huomannut tuommoisa patteja ollenkaan ja kaulan sain auki mutta se oli juminut sitten uudestaan ja pahemmin. Ystäväni hieroi jumi patteja hetken jonkaj älkeen lähdimme kentälle. Santulla oli vain päitset ja se oli liinan päässä. Katsoimme miten se liikkuu käynnissä ja pistimme huomioon Santun takajalat jotka liikkuivat hieman oudosti mutta se saattaa olla rakennevika sillä Santullahan on pylly aika alhaalla ja pitkä selkä. Katselimme liikkeet vielä ravissa ja ystäväni kokeili takajalkoja ja venytti niitä hieman. Tulimme sitten siihen tulokseen että satula on ainakin yksi osatekijöistä herran kiukkuiluun. En ollut ennen pannut merkille että herralla oli todella isot lavat eli se tarvitsisi satulan jossa olisi tilaa lavoille liikkua ja reilusti. Sentakia herran selkä oli mennyt niin pahasti jumi muhkuroille että sattui kääntyä sekä taipua oikeaan kierrokseen. Vasen kierros ei ollut niin pahasti jumissa kuin oikea.
Nyt onkin sitten aika etsiä uusi satula joka täyttää kaikki kriteerimme, hieroa selkää, antaa bemer hoitoa joka ehkäisee lihasten tulehtumisen, taivutella ja liikkua kevyesti ainakin selästä käsin. Juoksutuksessa sitten enemmän vauhtia peliin.

Tänään menin sitten tallille ystäväni kanssa bussilla ja laitoimme herralle ratsastusvyön ja hackamoret aikeena juoksuttaa ja hieman ratsastaa kevyesti. Juoksutus meni alkujaan aika hyvin ja rennosti jonka jälkeen yritimme saada herraa pölkyn viereen että ystäväni pääsisi selkään mutta se ei oikein onnistunut joten päädyimme tulokseen että minä kokeilen ensin ja sitten sytäväni. Minäpä pääsin sitten ilman muita väkerryksiä herran selkään ja menimme käynnissä kenttää ympäri. Tein voltteja ja kahdekksikkoa löysin ohjin ja rennosti. Ja aina tuo oikea puoli ympyröillä oli se vaikeampi ja silloin tuli pientä hypähtelyä, mutta sen nyt ymmärsi kun oli selkä kipeä, mutta osittain minusta tuntui että se oli pelkkää tonttuilua sillä se hypähteli samoissa kohdissa missä olin aiemmin tippunut. Kentän toisessä päädyssä ei ollut mitään ongelmaa ympyröillä.
Kun olin hetken kävellyt herran kanssa oli ystäväni vuoro ja nyt hän pääsi selkään muutaman yrityksen jälkeen. Santtua hieman jännitti taas uusi ihminen joka nousisi selkäänsä mutta sen ymmärsin hyvin eihän herralla ole selässä käynytkään kuin vain muutama ihminen.
Pidin ystävääni liinassa ja kävelimme kenttää ympäri tehden pieniä voltteja, Santtu oli tässä hommassa hieman ärsyttävä sillä se puski kokoajan edelleni ja minulla oli pidättelemistä jonka takia teimme voltteja että käteni saisi rentoutua hieman ja Santtukin rauhoittuisi. Katselin välillä aina Santtua ja mitä ihmettä kun herra käveli välillä todella hienosti muodon omaisessa sykkyrässä. Tarvitseekohan se sitten enemmän sisäohjaan pidätettä että se alkaisi kaartua noinkin kivasti?
En tiedä, mutta nyt ei keskitytä muotoihin sillä haluan saada herran rauhoittumaan sekä rentoutumaan taas kun töitä tehdään.
Santtu alkoi pikkuhiljaa kuumua tuosta kävelytyksestä ja takajalatkin alkoivat päästellä omaa huminaansa(Santun takajalat päästävät ääntä liikkeessä kun se kuumuu, aika jännä). Kun ystäväni kapusi alas niin päätin sitten vielä juoksuttaa herran läpi kaikissa askellajeissa ja siihen olisi hyvä lopettaa. Jouduimme nyt kuitenkin menemään toiseen päähän kenttää kun toinen ratsukko tuli kentälle tekemään töitä. Tämä kauempi pääty tallista on Santulle jokseenkin pelottava paikka kun aina sieltä on kiire päästä pois ja se kulkee lapa edellä lyhyellä sivulla. Juoksutus alkoi kuitenkin aika hyvin mutta herra sekosi jaloissaan aika paljon, olihan kentänkin pohja aika pehmeää. Kun ravi alkoi sujumaan päätin että nostamme laukkaa, kierroksemme oli siis vasempaan päin eli Santulle parempi puoli. jostain kumman syystä kun pyysin Santtua laukkaamana se otti jalat allensa ja lähti kentän toiseen päähän hippulat vinkuen, no tässä hätäkässä hackamoren alaturpa remmi meni katsi ja suitset valuivat kaulalle, kiitos poskihihnan. Santtu veti minua hetken kenttää pitkin maassa mukanaan kunnes päästin irti ja tajusin tilanteen. Menin sitten hieman hermostuneen hevosen luokse joka odotti tallin ovella nätisti seisoen kun nappasin sen kiinni ja katselin vermeitämme. Harmiksemme jouduimme kiertämään tallin kautta ja vaihdoimme päitsiin. Otin myöskin ratsuvyön pois ja eikun takaisin kentälle.
Nyt ei mikään sujunut oikein hyvin, Santtu sekosi jaloissaan jatkuvasti eikä oikein halunnut keskittyä mihinkään muuhun kuin kaveriin kentän toisessa päädyssä. Santtu ravasikin kuin ravuri eli pikaravia ympyrällä ja melkein kaatuikin kun yritin hidastaa sen menoa. No lopulta se rauhoittui ja pyysin laukkaa. Saimme aina vaan puolikkaan ympyrän laukkaa kun herra luuli että kentän kulma tulee liian aikaisin vastaan eikä siinä mahtuisi laukata. Päätin vaihtaa sitten suuntaa ja sama homma. Mutta laukkaympyrä oli puolet pienempi ja ravia ei meinannut löytyä lainkaan. Se oli joko peitsiä taikka astetta hurjempaa laukkaa. Herrassa oli siis pidättelemistä. Pian löysimme itsemme kentän keskeltä ja sen jälkeen sitten kentän tallin päädystä. En sitten enää välittänyt siitä missä olimme vaan keskityin siihen että saisimme yhden täyden ympyrän laukkaa ilman raville siirtymisiä taikka hätiköintiä. Se sitten onnistui viimein monen yrityksen, seisomisen ja Santun protestoinnin jälkeen. Siihen oli istten hyvä lopettaa. Kävelytin herraa vielä kentällä enimmät puuskutukset pois ja se päivä oli sitten pulkassa.

Tämmöistä on minun päiväni nyt olleet. Satulan hankinta edessä ja tarjouksia onkin jo meille tullut muutamasta paikasta mutta saas nähdä ovatko mitat mieleen. Ja jännitys tiivistyy päivä päivältä tietyn asian suhteen josta saatte tietää sitten joko torstaina, perjantaina taikka viikonloppuna. Riippuu jaksanko milloinka siitä sitten kirjoittaa mutta se H-hetki on torstaina joka minua jännittää jo aivan kauheasti! :)

Voi surku

Minua niin harmittaa että kaikilla on niin ihania kuvia omasta vapustaan joko ihmisten taikka eläinten kera ja minulla ei ole muuta kuin pelkkää tekstiä teille tälläkertaa. Kuvia olisi tullut jos tuo yksi nimeltä mainitsematon sohvaperuna olisi jaksanut tulla tallille mukaan taikka lähteä ulos kanssani.

No kaikkea ei voi saada. Tähän päivään tuo lause sopiikin täydellisesti nimittäin Santun kanssa meni sukset ristiin töitä tehdessä. Suurimmaksi osaksi talleilu meni hienosti sekä rattoisasti ystävän kanssa rupatellen niitä ja näitä.
Santtu sai taas bemer hoitoa ja ystävänikin hevonen sai nauttia tästä hienosta laitteesta oman aikansa. Hoidon jälkeen lähdimme kentälle ja laitoin Santulle taas kolmipalan sekä chambon piuhat. Kuolain sentakia kun herralla oli niin pitkä vapaa ja energiaa löytyi. Chambonit olivat taas hieman muistuttamassa Santtua että pää ei tarvitse olla pilvissä epämukavasti vaan alhaalla ja rentona. Kaikki alkoi todella mallikkaasti alkukäyntien kanssa jossa Santtu oli todella rento, piti päätänsä alhaalla ja pärkytteli jo silloin kun käänsimme suuntaa muutaman kierroksen jälkeen. Kun vaihdoimme taas suuntaa ja nappasin ohjia rennosti tuntumalle Santtukin hieman jo heräsi muttei sen enempää pöhköillyt kun lisäsi tahtia ja hitusen nosti päätänsä.
Teimme muutaman pysähdyksen ja sitten päätin nostaa raville, normaaliin tapaan otin ohjia hieman enemmän käteen ja valmistelin siirtymistä pohkeilla sekä asettaen hieman sisäpuolelle sillä lähdimme kulmasta pitkälle sivulle. Emme koskaan päässyt raville sillä kun annoin kunnon komennon siirtyä raviin Santtu herra nostaa oikeaa takajalkaansa taivaisiin ja näin se sivuvilmällä kun tunsin horjahtavani eteenpäin. Näin Santun niskan nousevan ja tartuin ohjiin kiinni ja pysäytin hevosen. Purskahdin nauruun ja ihmettelin tilannetta. Ystäväni nauroi ja kertoi juuri ja juuri nähneensä tapahtuman ja se oli huvittava.
Santtu ei sitten tykännyt nostaa raville. Ei ollenkaan! Hetken siinä nauraa hekottaen palauttelin itseni nykyhetkeen ja lähdimme sitten taas kävelemään. Seuraavan kerran kun pyysin herraa nostamaan ravia se nosti laukan ja tietty hiljensin tahtia haluamaani. Ravaamisesta ei kuitenkaan tullut mitään sillä Santtu peitsasi kokoajan niska ylhäällä eikä suostunut kuin kävelemään tai laukkaamaan.
Päätin sitten antaa herran laukata enimmät höyryt pois ja pyysin laukalle, mutta Santtu antoi minulle kunnon pukin ja pysäytin hevosen taas ja peruutin. En halua että Santtu oppii huonoille tavoille sillä sillä ei pääse mihinkään. Seuraava nosto menikin mallikkaammin ja annoin laukan pyöriä kunnolla vaikka takaljalat hieman sekosivatkin herralla mutta se korjaantui kuitenkin antamalla hieman enemmän vapaampaa ohjaa. Vaihdoimme suuntaakin ja molemmat suunnat menivät aika hyvin.
Kävelimme sitten vähän aikaa ja halusin sitten vielä lopuksi ravata pääty ympyrällä rennosti. Tämäkään ei mennyt kuin suunnittelin tai toivoin. Ystäväni oli hevosensa kanssa toisella puolella kenttää ja tietty Santtu halusi kaverin luokse. Noh, näin siinä sitten kävi;
Olimme lyhyellä sivulla ja lähdin pyytämään Santtua pääty ympyrälle kulmasta ja yritin nostaa tahdin raville jonka Santtu teki hienosti mutta kun pääsimme kaartamaan ympyrälle herra teki äkki käännöksen kaverin luokse ja minäpä sitten tipuin selästä vaikka kuinka yritin pysyä kyydissä. Tämä tippuminen oli samantapainen kuin postauksessa Lensin kuin leppäkeihäs! eli lensin suoraan takapuolelleni ja Santtu jäi odottamaan viereeni.
Nousin siltä seisomalta takaisin selkään ja yritimme uudestaan. Sama homma mutta tälläkertaa en tippunutkaan. Tippumisen jälkeen se sama kohta oli aina samanlainen piina eli herra puskee kentän toiselle puolelle mitä ikinä teen tai en tee. Kokeilin jopa käynnissä kävellä sen kohdan monesti ja aina sama laulu. Päätin sitten aina pysäyttää ja peruuttaa. Peruutus alkoi ottamaan Santulle päähän ja se veti itsensä lukkoon eli vaikka vedin ohjista taikka annoi löysät ohjat ja annoin pohkeita, maiskutin tai tein mitä se ei liikkunut kuin vasta sitten kun aloin kääntämään sitä. Huoh.
Sitten tämä sama taistelu jatkui monen kierroksen jälkeenkin ja minua alkoi raivostuttamaan. Ihan missä vain tai missä tilanteessa vain herra nostaa päänsä ja yrittää karata alta josta seurasi aina pysähdys ja peruutus. sittempä se teki vihoviimeisen temppunsa lukittautumalla kentän nurkkaan ja ei liikkunut ei mihinkään. Yritin kääntää ja annoin pohjetta niin ei mitään. Santun pää oli varpaissani kiinni ja hyvä ettei taittunut ympäri kun yritin saada sen liikkumaan. Karjuin ja huusin mutta ei yhtään mitään. Ihankuin olisin ollut patsaan selässä. Käänsin sitten toiseen suuntaan mistä se lähti kuin lähtikin liikkeelle ja pyysin herraa peruuttamaan vielä viimeisen kerran ja se totteli mutta ERITTÄIN tahmeasti.
Pääsimme siitä vielä liikkeellekkin. JES! Kävelimme ryhdikästä käyntiä kentän ympäri molempiin suuntiin ja kävimme pääty ympyröillä ja teimme pysähdyksiä kunnes Santtu oli rento eikä enää temppuillut. Päätin sitten lopettaa siihen ja niin me teimmekin.
Kun nousin Santun selästä alas se näytti niin ja niin tyytyväiseltä itseensä että minua oikein nauratti. Hah! Mokomakin Tonttu. Meinasi nukahtaa siihen paikkaan kun availin suitsien remmejä sekä löysäsin satulavyötä. Kyllä ripeästi virkosi kun lähdimme talliin ja herra sai taas syöpötellä.
Nyt olen tässä kotona vaan istunut ja rapsutellut kissoja, katsonut telkkua sekä youtubesta tylsiä videoita. Vaikka olenkin bilehile niin emme tunne täältä oikein ketään kenen kanssa jonnekkin mennä ehkä vappua juhlistamaan vaikka tanssi hinku olisikin kova. Ehkäpä ensi vuonna parempi tuuri!

Minullapa oli sellainen vappu, toivottavasti teillä muilla on mennnyt paremmin. :)

Lensin kuin leppäkeihäs!

Mikäköhän hevosilla on aina tähän aikaan vuodesta kun ne pomppivat ja hyppivät mitenkä sattuu? Tänään oli nimittäin semmoinen päivä että kyllä oma pannu sihisi punaisena.

Olen päässyt ystäväni kyydillä tallille tässä alkuviikosta sillä rahatilanteemme on mitä mainioin. Onnea on kun on ystäviä, vai mitä? Minusta se ainakin menee niin, mutta mitä eiliseen tulee niin ei ollut kummoinen päivä. Kävimme siivoamassa karsinat sillä kenttä oli niin liejua ettei siinä olisi uskaltanut mennä enkä olisi kyllä jaksanutkaan liikuttaa Santtua kun unirytmini ovat yö vuorolaisen tasolla. Eli valvon yöt ja nukun päivät jos saanen näin sanoa.

Tänään kuitenkin oli liikutuksen vuoro sillä herralla oli pitkä vapaa takana. Perjantainakin oli jo kevyt päivä pyöröaidassa köpötellessä. Viikonloppuna en kerennyt käymään tallilla ja ei olisi kauheammin huvittanutkaan sillä satoi jatkuvasti niinkuin kyllä nyt alkuviikostakin. Menin tänäänkin siis ystäväni kyydillä tallille ja siivosimme karsinamme tuttuun tapaan. Tallihommat hoidettua kävin hakemassa Santun tarhasta ja kauhistuneena katsoin sen vartaloa josta sateli karvoja kuin kaatamalla. Siinä ei auttanut muu kuin ottaa hikiviilaa käteen ja alkaa hommiin.
Kun suurinosa karvoista oli saatu pois otin pehmeän pölyharjan jolla otin pölyn sekä näkyvimmät irtokarvat pois etteivät ne hinkkaisi satulan alla. Tämän pölyisen operaation jälkeen oli vuorssa aivastukset sekä suojien laittaminen. Päätin laittaa herralle putsit sekä etusiin suojat, mieluiten olisin menyt ilman suojia sillä kenttä oli pehmeä sekä mutainen, mutta täytyyhän hevosella jotakin tukea olla jaloissaan.

Sittempä oli normaalisti satulan vuoro ja kun osaavampi ihminen oli paikalla niin pyysin häntä katsomaat satulaamme että onko se oikeasti sopivaa sorttia ja saimme 'vihreän kortin' eli sen pitäisi olla siis sopiva. Romaanilla en siis tee sinäänsä mitään, vaikka mielestäni romaanit tekevät satuloista ehkä hienompia. Noh, se on makuasia! Satulan ollessa paikoillaan laitoin vielä herralle hackamoret ja itselleni kypärän päähän jonka jälkeen lähdimme kentälle juoksutusliinan kera sillä pelotti ajatus nousta energisen hevosen selkään. Se oli hyvä idea juoksuttaa herra ensin sillä kyllä vauhtia piisasi, käynti sekä ravi olivat ensin letkeää ja ehkä laiskaakin mutta kun pyysin herraa laukkaamaan se vinkui nostaessaan laukan ja antoi muutamat pukitkin perään. Siinä oli hetken pidättelemistä kun herra rynni eteenpäin, mutta oli laukka kuitenkin hallittua ja se rauhoittui hetken päästä. Molempiin suuntiin oli samanlainen reaktio mikä hieman nauratti minua kun ei se koskaan ole noin innoissaan ollut työnteosa.

Juoksutettuani herran molempiin suutiin päätin nousta selkään. Herra oli ensin erimieltä ja lähti pölkyn luota karkuun mutta kun murahdin sille niin olipa sitten nätisti. Lähdimme kävelemään kenttää ympäri ja huomasin herrassa heti kuumuutta sekä kilpailuviettiä sillä kentällä oli kaksi muutakin ratsukkoa meidän lisäksemme mikä oli Santulle täysin uusi juttu. Se hölmö luuli että nyt täysyy kisata ja katsoa kuka on nopein. Oli siinä siis sitten pidättelemistä, meinasin moneen otteeseen lentää selästä kun herra yritti kääntyä kavereihin päin ja ottaa hatkat. Minulla meni melkein heti fiilikset koko hommaan ja karjuin sekä huusin hevosen selässä ja vedin sitä ympyröille ja pyysin peruuttamaan. Toiset katsoivat varmaan kauhuissaan kun olin herralle niin kovakourainen. Itsekkin hirvittelin että miten voin olla noin kovakourainen omalle hevoselleni, mutta oli siihen kyllä aihetta sillä jos Santtu oppii possuilemaan näin, niin tästä ei tule kyllä yhtään mitään.

Sain herran rauhoitettua kuitenkin hyppimisten jälkeen ja luulin sen loppuneen, mutta ei. Tallin oven ohittaessamme herra alkoi taas pomppia ja yritti rynniä kentän toisessa päässä ravailevan tamman tykö josta yritin tehdä lopun heti, mutta kuinka ollakkaan herra ottin kunnollisen sivuhypyn oikealle ja minä lensin maahan takamukselleni. Onneksi kentän pohja oli pehmeä ja en tippunut vieressä olevaan vesilammikkoon, nousin hammasta purren ylös maasta ja kävelin Santun luokse mikä jäi seisomaan muutaman metrin päähän. Kirosin tapahtuman päässäni ja ehkä mumisinkin jotakin epämääräistä. Mielessäni tämä olisi sanut jäädä tähän, mutta tiesin ettei siitä seuraisi hyvää joten nousin uudestaan selkään ja sama jatkui. Hyppiminen, pomppiminen ja rynniminen. Meinasin toiseen otteeseen pudota jolloinka päätin hakea kuolaimen herran suuhun. Menimme sitten talliin ja vaihdoin hackamoren kolmipalakuolaimeen ja lisäsin martingaalin mukaan. Sitten taas kentälle ja selkään. Sama homma jatkui vieläkin mutta pääsin nyt enemmän kontrolliin ja jos herra yhtään yritti pomppia taikka kääntyillä vedin sen ronskisti pienelle ympyrälle niin että se joutui vetämään itsensä kokonaan pakettiin josta sitten suoristin ja peruutin muutaman askeleen josta jatkoimme matkaa eteenpäin.

Tästä päivästä tulikin sitten pelkkä köpöttelypäivä sillä tiesin että jos en saisi Santtua rauhoittumaan käynnissä niin ravissa se olisi katastofinen torpedo joka rynnisi jokapuolelle. Meinasimme nimittäin muutamaan otteeseen rynniä kentän aidanpäälle. Onneksi ei. Loppu hyvin kaikki hyvin, sain Santun rauhoittumaan ja päätin sitten lopettaa siihen kun saimme käynnissä molempiin suuntiin kierrokset ilman hölmöilyä.

Siitä sitten normaalisti tallin puolelle hoitamaan herraa tarhaan. Purin varusteet ja kylmäsin jalat. Annoin tietty muutaman porkkanan kiitokseksi siitä että se osasi lopulta rauhoittua, tosin se rauhoittui vasta sitten kun toiset ratsukot olivat menossa pois kentältä, mutta kuitenkin. Oli se aika jännä juttu olla toisten kanssa kentällä. Eiköhän se joskus opi olemaan toistenkin kanssa kentällä niin että se keskittyisi omiin hommiin eikä kisaamiseen ja rynnimiseen. :)