Tyytyväisyys, tätäkö se on?

Palasin Supermiehen luokse kahden viikon jälkeen ja rinnassani riipi ikävä oman, rakkaan hevoseni luokse joka varmasti odottaisi myös minua. On ollut kamalaa vain olla kotona miettien, että mitä Superille kuuluu ja miten se voi, kuunnellen vain toisten sanoista:
''Hyvin se on pärjännyt''
Kävellessäni talliin koirien saattamana tiirailin Santun pihattoon ja kun näin herran se katseli kaukaisuuteen kunnes korva kääntyi suuntaani ja pian iloinen katse kohtasi omani, hevonen kierähti ympäri hörähtäen ja ravaten luokseni aitauksen laidalle maiskutellen suutaan. Silittelin herraa ja kerroin sille miksi en ollut käynyt sen luona hetkeen, tämä on joko minun outo tapani, mutta se on jotenkin ihanaa kertoa hörisevälle hevoselle asioita mitä se ei ehkä ymmärtäisikään. Hymy nousi kasvoilleni kun juttelin Santulle ja menin sen luokse aitaukseen ja halasin sitä taputellen sen lämmintä kaulaa. Onnea on oma hevonen!

Super hevosen selässä hymyilyttää ketävaan

Seuraavana päivänä päätin nousta Superin selkään jos se asian hyväksyisi ottamatta hernettä nenäänsä. Tiia oli taas sopivasti paikanpäällä ja auttoi minut selkään ja ladosta ulos. Luin herran vuokraajan kirjoituksen vihosta ja siellä luki että he olivat kiitolaukalla lähteneet ladosta viimeksi joten en haunnut ottaa sitä riskiä ja pyysin Tiian taluttamaan meidät ulos. Kaikki meni hyvin ja lähdimme köpöttelemään tallin ympäri vievää n.1km pituista lenkkiä.
Ratsastin tunnin, nostin ravit, laukat ja loppuun otimme vielä kiitolaukkaa herran mieliksi kun se oli käyttäytynyt niin hienosti eikä lähtenyt viemään minua vaikka olikin takana parin viikon lomapäivät ja odotin kunnollista tykkilaukkaa ja ravia muttei sellaisesta ollut tietoakaan.

Viimeisen ratsastuksen myötä korkkasimme uuden sivun heti seuraavalle päivälle tarinassamme, nimittäin Superi vihdoin muuti Suonenjoelle, lähelle minua. Santtu köpötteli jotenkin innoissaan traileriin ja hörisi kokoajan kun valmistelimme traileria tallin edessä lähtökuntoon. Ehkä Santtu tiesi pääsevänsä uuteen paikkaan?
Matka meni hyvin ja Santtu oli innoissaan kun avasin matkan päätteeksi trailerin etuluukun ja herra pääsi tiirailemaan uutta kotiaan höristen kyselevästi korvat tiukasti törröttäen eteenpäin. Oli aika ottaa hevonen ulos ja viedä tarhaan tutkiskelemaan paikkoja ja haistelemaan uusia hajuja mitä tuuli toi tullessaan. Talutin hevosen tallin katokseen ja otin kuljetussuojat pois ja kerroin Santun olevan kotona johon se hörähti ja maiskutteli suutaan. Nappasin herran irti ja vein sen laitumelleen jonne se meni innoissaan ja käveli ympäriinsä välillä maistellen vihreää.

Sillävälin kun Santtu totutteli uusiin maisemiin purin tavaramme trailerista, kiitin kyydistä ja aloin järjestelemään tavaroitamme varustehuoneeseen ja saamamme 10pikkupaalia heinää vein talliin maitokärrien voimin. Välillä katselin ulos ovesta kuullessani Santun ravailevan kun pelkäsin sen tulevan aidoista läpi mitä se harrasti viime kesänä. Onneksi herra pysyi aidoissa vaikka välillä urkkikin uhkailevasti aitojen ylitse.
Kun olin asetellut tavaramme mielestäni(näin aluksi) hyvin menin Santun luokse aitaan ja nappasin kameran tietysti mukaani jotta saadaan muistoja kasaan. Olen kertonut aiemmin, että tallin vierestä kulkee junarata mikä on mietityttänyt Santun sopeutumista talliin. Superi kun on stressaavaa tyyppiä ja aikamoinen pelkuri joissain asioissa pelkäsin, että sillä menisi puput pöksyyn ja juoksisi aidoista läpi tai hyppäisi ylitse, ihan mitä vain mutta kauhuissani ajattelin että kohta juoksen irti olevan pelokkaan hevosen perässä.
Kaksi junaa meni tallin ohitse ja ensimmäisen kerran Santtu nosti päänsä, kuunteli tarkkaan ja tiiraili puiden taakse odottaen mitä kamalaa sieltä tulisi. Yllätykseksi hevonen vain hieman säpsähti kun juna tuli esiin ja otti muutaman raviaskeleen. Toisen junan lähestyessä Santtu vain söi rauhassa hieman ehkä hermostuneen näköisenä korvat osoittaen sivuun silmät välillä muljahtaen junan suuntaan, mutta kaikki meni aika hyvin.

Olen tyytyväinen!

Kun junia ei tullut hetkeen Santtu sai hengähtää ja ottaa aurinkoa rauhassa aitauksen nurkassa kunnes se alkoi näyttämään lennokkaita liikkeitään ja vinkui innosta kun sillä oli niin paljon liikkumatilaa. Onneton raukka on joutunut olemaan pienessä hiekkapohjaisessa pihatossa aina välillä päästen isompaan aitaan, mutta nyt se pääsee juoksemaan vapaasti isommassa aidassa jokapäivä sekä nauttimaan auringosta ja vihreästä heinästä. Santulta puuttuu vielä kaviokas ystävä joka toivottavasti ilmaantuu jonkun ilmoituksen myötä luoksemme mahdollisimman nopeasti.

Näyttääkö Santtu tyytyväiseltä?
Haluatteko tallin esittelypostauksen kuvina vai videona?