1. lokakuuta 2013

Let's Draw! -Suomenhevonen

Nonnih, nyt taas hieman ''taiteellisempi'' postaus. Olen piirrellyt tässä muutaman päivän ajan taas hevosen muotokuvaa ja sain sen toissapäivänä valmiiksi. Olen ollut vaan niin laiska etten ole jaksanut vääntää vielä postausta paitsi tietty nyt :D Joten aloitetaampas. Harmittelen taas että välivaiheita on VÄHÄN. Mutta sentään enemmän kuin viimeksi :P

1. Hahmottelin hevosen ympyröin ja viivoin pohjalle josta tein lineartin(rajat) Otin mallia MONESTA kuvasta joita on lukuisia. Otin Googlen päälle ja kirjoitin ''Suomenhevonen'' josta napsin malleja asentoon ja erityisesti väreihin. Otin kolme perus väriä ja valoihin kaksi väriä. Tässä vaiheessa näkyy perus värit mitä käytin hevosen tekoon ja tietysti niiden välimaastosta pomittuja värejä.
2. Aloin hahmotella hevosen muotoja ilman ääriviivoja. Aloitan yleisesti joko silmistä tai turvasta, nyt aloitin hevosen työstämisen silmistä joka näkyy tässä vaiheessa. Otsa on saanut rusehtavaa väriä ja varjoja. Silmä on harmaan/rusehtavan musta pohjalta johon lisäsin harmaata ja ruskeaa väriä valopilkun kera. Lähdin siitä hahmottelemaan hevosen piirteitä erilaisin ruskein värein ja silmän ympärillä on harmaata. Hahmottelin myös hieman leuan alapuolta itselleni selvemmäksi ettei se hukkuisi kaulaan.
3. Hahmottelin lisää hevosen kasvoja turpaan päin ja etsin sopivia väri suhteita jotka saisivat hevosesta elävämmän ja mahdollisimman realistisen näköisen. Tässä vaiheessa päätin tehdä hevosellemme valkean pää merkin ja tämä oli niistä paras vaihtoehto. Se tuo hevosen kasvoja enemmän esiin ja ei ole täysin säännöllinen. Epäsäännölliset tähdet, piirrot ja läsit ovat mieleeni.

4. Tämä vaihe oli mieleisin. Turpa. Itse tykkään todella paljon piirtää hevosen turpia, sillä ne ovat kauniita ja pehmeän tuntuisia. Ja ihanan karvaisia leuasta x) Mutta siis, varjostin hevosen turvan harmaan erisävyillä, hieman sinertävä harmaa sopi tämän hevosen ulkonäköön paremmin kuin punertavan ruskea. Tein silmän ympäryksenkin sinertävämmällä harmaalla joka sävyttyy hyvin turpaan. Erotin myöskin hevosen valkean merkin turvasta pinkillä värillä joka oli aika söpö yksityiskohta. :P Hevonen sai myös enemmän varjostuksia poskiin.

5. Pään olevan melkein valmis sävyineen päätin aloittaa työstämään hevosen vartaloa. Etsin vartaloon hieman enemmän tummemmpia värejä sillä aikeissani oli tehdä taustasta vihertävä joka heijastaa vaaleaan ruskeaan tummempia sävyjä varjoihin. Otin siis melkein tumman suklaan sävyn ja varjostin hevosen mahaa, lapaa sekä tein kaulaan juovia. Varjostin myös hieman vaaleammalla, mutta harmaammalla värillä hevosen poskea. Parantelin turpaankin hieman enemmän varjoja ja valoja.

6. Tässä vaiheessa olen saanut hevosen korvat hyvälle mallilöle ja aloin varjostamaan ja hahmottelemaan hevosen kaula lihaksia valoihin ja varjoihin. Varjostin ja sävytin hevosen poskenkin paremmaksi.
7. Nyt on hevoselle ilmestynyt tuisku tukka jonka tarvitsin otsan varjostamiseen. Hahmottelin hevoselle myöskin kaulan taakse harjasta että se tasottaisi kuvakulmaa. Tasotin hevosen ruumiin värit ja lisäilin hieman enemmän sävyjä. Tässä näkyy myöskin että halusin hevoselle mukavan yksityiskohdan kaulaan, pyörteen. Itse en tykkää karvojen pyörteistä, mutta hevonen näytti hieman tylsältä ilman sellaista joten aloitin hahmottelemaan pyörrettä joka sopi yllättävän hyvin hevosen olemukseen. (:

TÄSTÄ VÄLISTÄ PUUTTUU VÄLIVAIHETIA. ANTEEKSI. :c

8. Tässä valmis kuva. Anteeksi vielä kerran että en muistanut ottaa tässä välissä välivaiheita. Yritän ensikerralla muistaa :P Mutta siis, tein harjaan sävytyksiä n. neljällä eri rusehtavalla värillä ja yhdellä harmaan keltaisella.  Sävytin hevosen ruumiin loppuun ja yritin ottaa hevosen lihakset esiin joka sitten epäonnistui melkein jokapaikassa paitsi kaulan alueella. Olen tyytyväinen hevosen ilmeeseen ja kaulaan :D Kaulasta tuli hyvin muhkea ja harjasta tuuheahko. Ruumin on tylsän sumea ja yksityiskohdaton. Mutta tämä saa jäädä ätmmöiseksi. En tähän enää koske. :D Taustasta tuli sellainen kuin halusinkin vaikka olisin voinut hieman yksityiskohtaisemmin sen tehdä, lisätä lehtiä lähemmäksi ja taiteilla jotain pihlajan marjoja sinne tänne, mutta meh. Laiska mikä laiska.

Lisäsin sitten vielä ''tunteelliset'' auringon säteet kulkemaan vasemmasta ylänurkasta oikeaan alanurkkaan jolla sain enemmän ulottuvuutta esiin tästä työstä.
Arvioitu työaika: 25h
Kiitos kun luit taas ''taiteellisia'' höpötyksiäni!

18 kommenttia:

  1. Vau, uskomaton! :) Aivan kuin oikea kuva. Millä piirrät? Todella ihana..!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ! (: Teen kaiken grafiikkani Gimp 2.6 ohjelmalla. (:

      Poista
  2. ihan mielettömän hieno!! pirräätkö lukijoille mallikuvasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piirtelen vain maksua vastaan. Olen lopettanut liiallisen kysynnän takia ilmais työt (:

      Poista
  3. Heippa,
    ihan vain tälleen, et jos et joskus tiedä että mitä piirtäisit, niin tässä pari kuvaa, jotka oon löytäny sattumalta netistä :)
    http://www.sukuposti.net/hevoset/silverstep/galleria/550442
    http://www.sukuposti.net/hevoset/kivarin-polkka/galleria/685347
    http://www.sukuposti.net/hevoset/hilma-huoleton/galleria/552564
    http://www.sukuposti.net/hevoset/hiskin-milla/galleria/110880
    http://www.sukuposti.net/hevoset/kivarin-zatopek/galleria/683283
    http://www.sukuposti.net/hevoset/tarkur/galleria/132567
    http://www.sukuposti.net/hevoset/uutelan-cello/galleria/548231
    http://www.sukuposti.net/hevoset/robin-ii/galleria/75185
    http://www.sukuposti.net/hevoset/reston-rinssi/galleria/504593

    Ja jos haluat haastetta niin:
    http://www.sukuposti.net/hevoset/mr-raymond/galleria/601104
    http://www.sukuposti.net/hevoset/rosa-raymond/galleria/521286
    http://www.sukuposti.net/hevoset/keep-rocking-rok/galleria/590871

    Mun mielestä nää on tosi hyviä kuvia, ainakin suurin osa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En piirtele luvatta toisten hevosia, mutta kiitos kuitenkin.

      Poista
    2. Itse tunnen kaikki, koska opiskelen koululla jossa noi kaikki hevoset ovat :)

      Poista
    3. Aaivan.. En tee ilmais töitä kun tutuille tai omille suosikki bloggaajille ynm. Muuten teen maksusta. Jos nämä ystäväsi haluavat hevosestaa piirroksen, saavat tulla itse kyselemään. Minä yritän tehdä lisää elantoa perheelleni piirtämällä että selviäisimme eteenpäin jonka vuoksi en voi annella tuosta vaan ilmaisia töitä. (:

      Poista
    4. Aaa, niin juuri :)
      Paljon suurinpiirtein maksaa, että piirtäisit jonkun noista?
      Kun mietin että olis kiva saada omasta hoitohevosesta sun piirtämänä kuva :)

      Poista
    5. Riippuu mitä haluat. Mutta otetaan esimekiksi A4 kokoiset työt ja hevosten muotokuvat.
      Lyijykynä(Kokovartalo/pää) 25e
      Hiili(Kokovartalo/pää) 35e
      Värillinen(Kokovartalo/pää) 40e
      Digitaalinen musta/valkea(kokovartalo/pää) 20e
      Digitaalinen värillinen(kokovartalo/pää) 30e
      Jne. (: Alennuksista voidaan erikseen puhua

      Poista
    6. No mullaha on kaks hoitohevosta, toisesta ei oo vaa kuvia - voin tietenki ottaa myöhemmin ^^"
      Mut tää ois se mun toihen hoidokki:
      http://www.sukuposti.net/hevoset/mr-raymond/galleria/601104 et jos vaa suostut piirtää tuommosen kuvan, niin alan heti säästää rahaa (:

      Poista
    7. Kyllähän minä voin. (: Mutta että hinta saadaan selville on sinun sanottava minulle missä koossa haluat piirroksen, onko se värillinen vai mustavalkea ja muita yksityiskohtia? (:

      Poista
    8. Mustavalkonen ja iha toi A4 käy :)

      Poista
    9. ok, Sen hinnaksi tulisi se 20e. (:
      Ilmoittele kun sinulla on rahaa tilata!

      Poista
  4. Aika ylihinnoiteltua mun mielestä vaikka osaatkin piirtää... :P 5-20 euroa olis paljon loogisempi hinta noille töille.

    VastaaPoista
  5. Vanha postaus, mutta päätin silti kommentoida, todella hieno, ihan kuin oikea! Olet tosi taitva♡

    VastaaPoista