29. elokuuta 2015

Täys kymppi!

Turon kanssa meillä on mennyt nyt tosi hyvin ja olen löytänyt muutaman nappulan millä hevosta ratsastetaan enemmän pohkeen ja ohjan väliin. Kyllä tämä yhteistyö alkaa sujua! Ollaan päästy myös harrastamaan esteitä. Sain kuvaajan ja päätin pyytää sitten ihan videoida meidän hyppelöt. Hieman mulla itselleni tähänkin lajiin taas hakemista kun en tosiaan ole päässyt tekemään tätä mitä oikeasti rakastan tässä lajissa. Jos joskus lähtisin kisaamaan niin se olisi esteet.
Hyppelimme ilta-auringossa 40cm pystyä ja yhtä mittaamatona paaliestettä ja huomasin että olin hieman hakusessa kun ensimmäiselle esteelle lähestyttiin. Unohdin täysin miten ratsastaa hevonen esteelle mutta yli kuitenkin mentiin. Puomi putosi muutamaan otteeseen omien virheideni takia mutta mun mielestä näin oli ihan hyvä. Kokeilimme lopuksi pystyä vielä 60senttisenä ja yli mentiin ja oli hurjan hauskaa! Turokin tuntui tykkäävän hommasta sillä se meinasi kipsutella menemään eikä halunnut kuunnella pohjetta. Videolla näkyy yksi laukannosto vasemmalle kun ensin kipsuteltiin ja siitä tuli hirveen ruma laukannosto ravin kautta, mutta ei se silloin ollut niin tärkeä asia. Seuraavana päivänä oli nimittäin tiedossa sileä treeni siirtymisten kanssa.


Seuraavana päivänä Santun vuokraajan kanssa hoidettiin Superin liikutus ja jalkahoidot jonkajälkeen kapusin Turjakkeen selkään siirtymis-harjoitteita varten. Ensin lämmiteltiin pidemmllä ohjalla kävellen(tietysti) ja siirryttiin raviin, vieläkin pitkällä ohjalla. Annoin Turon mennä pitkänä muutaman kierroksen ravia ympäri kunnes aloin kokoamaan sitä käynnissä. Kun käynti tuntui hyvälle siirryin raviin ja jouduin hakemaan hetken taas nappuloita, että mitenkäs se Tee toimikaan. Pikkuhiljaa sain ratsastatteua hevosen jopa hyvällä rytmillä käteen ja sitten aloitimme tekemään käynti-ravi-käynti siirtymisiä. Perus harjoitus, lyhyillä sivuilla käynti ja pitkillä ravi. Siirtymiset olivat tahmeita ja pitkiä, mutta kun ryhdistin itseni ja ratsastin, alkoi ruunapoika toimia.



Lämmin kesäpäivä vei voimat porottavassa auringossa kun mittari näytti varmasti 27celssiusta ja takapuolen alta huokui hevosen lämpö satulan läpi, joten oli aika tukalat paikat ja hiki virtasi. Sain kuitenkin Turon kulkemaan hyvin, ainakin oman käsitykseni puolesta ja Superin vuokraajakin sanoi hevosen kulkevan nätisti. Hän muuten otti nämä kuvat!
Ravi-siirtymis harjoitteen lopuksi teimme vielä kulmiin ympyrät ja siitä siirryimme, hevosen ollessa uralla laukkaan. Niin käynnistä kuin ravista. Aluksi Turo kysyi että onko pakko jos ei taho ja yksi isompi pukkikin sieltä tipahti, mutta sen perselennon otan omaan kukkarooni sillä annoin liian jämäkästi pohjetta ja unohdin antaa ohjaa.


Lopuksi menimme vielä rennosti ravaillen loppuverkan löysin ohjin ja vähän ilmankin. Ihmeellinen suomenhevonen kun toimii niin mahtavasti myös pelkällä istunnalla! Tää on kyl täys kymppi.

1 kommentti: