23. elokuuta 2015

Superin pilotit matkan varrelta

Nyt on aika kerätä varapilottien mielipiteitä Superista kasaan ja vaikka herran selässä taikka kärrien kyydissä ei montaa ihmistä ole käynyt on silti hyvä kuulla mitä muut ovat siitä mieltä. Minun lisäkseni tämän otuksen selässä on käynyt melkein kymmenisen ihmistä, jotkut lyhyemmän ajan ja jotkut taas jopa useamman kerran. Joidenkin mielipiteet jäivät tästä postauksesta pois.

Eniten minun lisäkseni Superin selässä on ollut Janette ja hän oli myöskin ensimmäisiä 'vieraita' henkilöitä joka herran selkään kapusi. Janette on joillekkin tuttu aiemmista postauksista, hän on ollut Santun niinsanottu hoitaja alusta asti kun herra minun nimiini pomppasi. Herra nimittäin asui yksityistallilla pihatossa Janeten perheen pihassa ja myöhemmin Santun muutettua oman pihani kautta lähemmäksi taas Janettea, kävi hän ratsastamassa herralla silloinkin ja sai kokea herran ensimmäisiä laukka askelia kentällä. Viime kesänä Janette oli myöskin Santun hoitaja sekä liikuttaja joten hän taitaa tuntea hevosen melkein yhtä hyvin kuin minä, joten aloitetaampa hänen mielipiteestään?
VIDEOISSA --- Laukkaa --- 28.07.2014 --- Yömaasto

''Santtu on mielestäni aivan ihastuttava herrasmies ja todella mukava hoitaa silloin kun se päättää olla nätisti :D Herra on aika helppo käsitelvä, mutta kun sille päälle sattuu osaa kyllä myös oikutella. Superi on todella ihana ratsastaa ja tykkää hurjasta menosta. Helposti sanottuna ihana rakkauspakkaus <3 '' 


Mira on tietty myöskin blogista jo tuttu henkilö ja varsinkin viime kesältä. Hän ilmoittautui meille kuvaajaksi ja annoin 'palkaksi' sitten ratsastaa Santulla aina kun oli tallilla samaan aikaan kuin minä. Ihana ihminen kaikinpuolin ja tämä parivaljakko tuli hyvin toimeen valvovan silmäni alla ja olisivat varmasti pärjänneet ilman minuakin, mutta leikki loppui lyhyeen Santun muuton takia. Mira sai kuitenkin kokea monet ratsastuskerrat herran kanssa jotka pitivät sisällään niin rauhallista treeniä kuin hurjaa peltolaukkaa ilman satulaa.
VIDEOISSA --- Laukkailua ilman satulaa --- On Top Of The World

''Santtu on oiken mukava ratsastaa ja se kuuntelee hyvin ratsastajan apuja. Santtu on aika reipas joka on vaa kivaa ja santtu on söpö hoitaessa! Ei äksyile kummempii ja se on myös mukava käsitellä. Rauhalinen ja kiva. Santussa on hyvää kiltteys ja se, että se yrittää kaikkensa aina silloin kun jaksaa keskittyy. Hehe huonoo sinää ei oo!
Ps. Santtu on paras ;) ''

Chris, tutummin blogissa esiintyvä nimityksellä poikaystävä/avopuoliso joka on laiska sohvaperuna ja häntä ei kauheammin hevoset kiinnosta, mutta kun herra on Santun selkään muutamaan otteeseen päässyt on hymyssä ollut pidättelemistä! Kärrylenkeilläkin tämä kyseinen ''En jaksa tulla kun sovin poikien kanssa että tänään pelataan'', ''Et sitten aiemmin voinut kysyä?'', ''No en nyt jaksa ja siellä on kylmä/tylsää!'' henkilö on ollut niin pirteää seuraa ja nauruakin olen kuullut joten en taida uskoa, etteikö hän Superista edes hiukkasen välittäisi. Santtu on ainakin ihan rakastunut Chrisiin ja sen huomaa kun ovat aina sylikkäin ja otus leikkii pikkuista orivarsaa kun Chris on tallilla mukanani. Vaikka tämä mieheni ei osaakkaan kovinhyvin ratsastaa, toimii hän Superin kanssa mallikkaasti ja homma hoituu vaikka otus on välillä täysin ihmeissään, että mitä se herra siellä selässä oikein pyytääkään tekemään.
VIDEOISSA --- Kynnetyllä pellolla
''Se on hevonen...''



Tiia, Santun niinsanottu ''hoitaja'' ja yksi liikuttajista ja tietty minun ystäväni. Tiia on tuttu blogista niin kuvaajana ja tietty ratsastajana ja ravilenkki seurana. Hän kiinnostui herrasta kun etsin sille liikuttajaa ja pomppasi sitten Superin selkään ja kokeili tätä ratsastaen ja taisi jopa ihastua. Tiia liikutteli Santtua ratsastaen alussa ja sitten myöhemmin kävimme yhdessä kärrylenkeillä kunnes hän alko hieman nössöilemään papparaisen vauhdista kärryjen edessä, en tuomitse sillä itseänikin hieman pelotti välillä kun hevonen veti tuhatta ja sataa ylämäkeen jossa kärrit olisivat voineet kaatua. Olemme Tiian kanssa melkein löytäneet itsemme ojasta tämän herran kanssa, mutta tallille pääsimme aina ehjin nahoin. Tämä ihminen on kunnon hölösuu, mutta todella mukava sellaisenaan ja mahtava persoona. Olen iloinen kun sain tutustua Tiiaan ja Santtukin taitaa olla tyytyväinen uuteen tuttavuuteen. Tiiasta kuullaan vielä tulevaisuudessakin täällä blogissa, ainakin toivottavasti! :)


''Santtu on ihana teräspappa jolla on pilkettä silmäkulmassa. Hoitaessa oikein mukava ja fiksu kun ei ole "örmytuulella" jolloin vähä leikkii kovista :) Ratsastaessa melko herkkä ja tylsistyy helposti jos jankkaa samaa tehtävää. Vauhtia herrasta löytyy jokusen verran mutta jarrut löytyy melko nopeasti yleensä. :) Ajaessa Santtu on minun mielestäni parhaimmillaan ja se tietää sen itsekkin, vauhtia löytyy mutta silti on niin unelma tässä hommassa. Santtu on siis kaikinpuolin ihana pappa joka kehittyy koko ajan eteenpäin ja sitä ei voi muutaku rakastaa <3''


Netta tuli kuvioihin kun muutimme Superin kanssa Leppävirralle kasvattajan tykö ja etsin herralle liikuttajaa/vuokraajaa pitkään, kunnes Netta ilmoitti itsestään ja mikäpä siinä kun hevosta kokeilemaan. Olin muutamia kertoja katsomassa miten ratsastukset menivät ja kun en ollut paikalla niin luinkin sitten Santun vihosta mitä he olivat tehneet. Reipas ja todella mukava persoona johon oli ilo tutustua. Pakko sanoa että en olisi parempaa liikutusapua varmaan kyllä saanut mistään muualta. Paljon kiitoksia sinulle Netta kun jakosit tätä hölmöä aasin takapuolta!

''No... muistan kun tulin ekaa kertaa Santtua testaamaan ja ihmettelin että se oli niin älyttömän pieni :D
 Ravia en osannu keventää puhumattakaan, että sitä istuisi perus istunnassa koska ravi oli niin iso ja lennokas :D Sinäänsä Santulla on älyttömän helppo ratsastaa, mutta  toisinaan se oli varmaan vaikein hevonen kellä oon ikinä ratsastanu :D En tiiä miks mutta tykästyin Santtuun heti :)
 Ei liian helppo muttei kuitenkaan liian vaikeekaan. Ihastuin siihen heti myös sen söpöyden takia , ja se oli myös syy siihen että vaikka se olis kuinka rasittava ollu ratsastaa niin sille ei vaan voinu olla ikinä ''suuttunut'' :D
 En oo myöskään menny ikinä niin kovaa  kun aina välillä kun herra päätti repästä ohjat käsistä ja lähtee vetämään. :D
 Oli myös kiva kun vaikka oltais tehty ihan normi juttuja niin Santtu keksi aina jotain ja en ikinä ollut Santun kanssa ilman, että en olis nauranu sen hölmöille tempauksille ja ikinä ei voinut tietää mitä Santtu päätti keksiä  seuraavaks :D Mutta koska oppi tuntemaan sen, niin sillä pysty tekemään niin paljon kaikkia eri juttuja :)
 Oli ihana tutustua Santtuun vaikka jäikin näin lyhyeks <3
 . En kadu että lähetin viestiä ja tulin testaamaan!
''

8 kommenttia:

  1. Tää oli ihan superkiva postaus! Hyvin myös toteutettu, tykkäsin paljo :)

    VastaaPoista
  2. " Tämä ihminen on kunnon hölösuu" <-- heheh hups mie :D

    VastaaPoista
  3. miulta et sitte kysyny mielipidettä, vaikka en mie sillä ookkaan ratsastanu ku kerran käyntiä sen 5min :D mut joo Santtu on lyhyesti sanottuna pelle :D eli siis osaa jekkuilla mutta silti tosi kiltti :) Hassu muuli ;) reippaat askeleet käynnissä ja sivusta katsottuna taitaa olla reipas jokaisessa askel lajissa! Ihana herra, ottasin takas talliini millon vaan :) <3 BY: Sonja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä aatellu että oisit halunnu tai jottai emmä tiiä miksen kysyny sulta :D

      Poista
  4. Moikka! Olisin tekemässä hevosvideoata. Itse kun en saa ratsastaa niin minulla ei ole mitään materiaalia ja minulla olisi kamala hinku tehdä jokin hevos video! Ajattelin kysyä sinulta luvan, saako sinun materiaalia käyttää videossa ? Iso kiitos jos saa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa käyttää jos kyseessä ei ole mitään loukkaavaa.

      Poista