3. tammikuuta 2016

Suuntana taivas


Olen joutunut tekemään raskaan päätöksen. Se tuntuu niin väärälle kuin oikealle. Olen päästänyt Santun, elämäni hevosen, ystäväni, pois kärsimyksestä. Jotain olisi voinut tehdä toisin, mutta tämä oli paras päätös.
Hevonen, 14vuotias. Selkä, maha sekä jalkavikoja. Näki täysin että ulostaminenkin sattui, koko hevonen veti itsensä kasaan. Riippuvainen omistajastaan ettei päänuppi kestä olla ilman häntä. Hilluu ja on vaaraksi täten muille. Ei syö tai juo kunnolla. Kaviokuumeen oireet etukaviossa. Herkkä muutoksille, joita sen elämässä on ollut jo tarpeeksi. Uuteen talliin muutto olisi ollut jo liikaa ja kaviokuumeen hoito olisi kallista ja riskipeliä näinkin ''vanhalta'' hevoselta. Hienot, loistokkaat käyttövuodet takana. Oloneuvoksena ei kestä. Tarvitsee liikuntaa. Hikilenkkiä. Päästelyä. Mutta sitä sen kanssa ei voinut enää tehdä.
Päätin päästää pojan kärsimyksestä, sillä minuun sattui nähdä ja tietää, että ystävälläni ei ole kaikki hyvin. Sain kuulla kauhutarinoita miten hevonen rynni taluttajien päältä, luimi, potki ja rikkoi tallin seiniä. Ei se ole hevosen elämää.
Onneksi viimeisinä päivinään herra oli rauhallinen. Näin ystäväni viimeisen kerran, hymyillen ja sitä hoitaen. En unohda sinua, ystäväni. Näin minä haluan sinut muistaa, pirteänä, energisenä herrasmiehenä. Rakkaani, toivotan sinulle nyt hyvää matkaa ikiuneen..

It will be the past
and we'll live here together.

Not as it was to live
but as it is remembered.

It will be the past.
We'll all go back together.

Everyone we ever loved,
and lost, and must remember.

It will be the past.
And it will last forever.


Lepää rauhassa, rakkain Supermies
12.07.2001 - 03.01.2016


4 kommenttia:

  1. Santtu oli hieno hevonen kaikkein parhaimmalla omistajalla mitä voi hevoselle kuvitellakkaan.. Ja teit aivan oikean päätöksen, sen raskaudesta ja vaikeudesta huolimatta, sillä ei oikein mitään olisi voinut enään tehdä tuossa tilanteessa. Santtu on varmasti enemmän kuin kiitollinen arvokkaasta lopusta rakkaansa kanssa.. <'3

    VastaaPoista
  2. osanotot <3

    http://riskiraja.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Santtu oli ihana hevonen❤Teit oikean päätöksen sen lopettamisesta😢

    VastaaPoista