Äiskä hei..

1.

 Moi, tajuuttexte et mulla oli jalka kipeenä ja äiskä otti siitä hirveen stressin. Se varmaan luuli et mää kuolisin tai et se joutuis kuntouttaa mua monta kuukautta, tai niin se ainakin sano. Munmielest se aina stressaa ihan liikaa jo mun selkään noustessa ja mullekki tulee outo olo, et pitäs niinko räjähtää siihen paikkaan.
Ne käytti mua juoksulenkil jonkiaikaa sit ja mulla sattu jalkaan siel ja sit jouduin sitä vähän linkuttaa kun siihen koski, mut seuraavana valosan aikana olinkin jo parempi vaikka vähän siihen jalkaan viel sattu ja kolotti.
Pari valosaa ja pimeetä sit siinä meni kun jalkaan ei koskenu yhtää ja sit äiskä hyppäs mun kyytiin. Hetken se siel kesti ja sit se tuli alas. Saattokohan se johtua siitä et mie yritin lähtee juoksee ilman lupaa. Oli outoo olla taas ilman kylmää keppiä suussa kun se laitto mun päähän noi oudot vekottimet ja mun selkään se ei lykännytkään sitä mun arkkivihollista mistä olin tyytyväinen kyllä.

2.

Seuraavana päivänä se sit lykkäs mut isoon aitaan ja olin intopinkeenä ja olisin halunnut lähtee heti juoksemaan mutta pitihän noi päävehkeet saada pois enneko se mut päästi. Köpöttelin hetken ja tutkin toisten kavereiden hajuja kunnes äiskä toi pitkän kepin ja heilutteli sitä ja pyys kuullemma näyttämään et mun koipi ois kunossa.
Tottakai se oli kunnossa kun ei siihen sattunutkaan paitsi sillon kun äiskä vähän venytteli sitä ennen kun se päästi mut juoksee ja heitti vielä ton punasen lakanan mun päälle.

3.

4.

5.

6. Ähähä vaihdoimpa suuntaa!

Ai et mie tykkäsin juosta. Se oli vapauttavaa kyl vaikka äiskä vähän komenteli ja pyysi suunnanvaihdoksia siellä sun täällä. Välillä en kuunnellu sitä ja käännyin ihan itse, senjälkeen sain kyl hieman kuulla kepin viuhahtelua mut ei se mua sillä lyöny. Ei se mua saanu kiinni! Ei äiskä mua kyllä ikinä kepillä hotki ja oon siitä sille kiitollinen. Joskus se kyllä vähän muistuttaa et pitää liikkua vaikkei huvittas ku vaa seistä eikä liikkua mihinkään.

7.

8.

9.

 Välillä kun äiskä kehu mua hirveesti nii mulle tuli hyvä mieli ja näytin sen sille sit juoksemalla lujempaa, mut se ei tainnu ymmärtää mun logiikkaa koska se sit alko hyssytellä et muka pitäs mennä hiljempaa. Hassu kun se ei ymmärrä mua välillä vaikka yritän parhaani mukaan kertoo mikä mulla on.. Se ei varmaan vaan osaa puhua.

10.

11.

12.

13.

14. Mitennii ei oo voimaa mun byllyssä?

15.

 Mua alko pikkuhiljaa sit jo väsyttää ja kysyin äsikältä et osiko jo aika lopettaa ja menin sen luokse, mut se sit ajo mua vähän pois et viel pitäs jatkaa. Hetken mä sit jouduin viel juosta ja sit se meni viemään sen pitkän kepin pois ja odottelin kauempana hetken hieman juosten et onko se tosissaan et lopetettais jo.
Se käveli mun luokse ja yritti sanoo mulle jotain ja se kyl rauhotti mun mieltä kun se ei ollu yhtään hätänen tai vihasen kuulonen vaan rauhallinen. Jotakin se musta kehu taas hirveesti ja lähti käveleen lähemmäs aidan porttia ja mun teki mieli mennä äiskän perässä joten seurasin sitä sinne minne se menikin. Sain taas kauheesti kehuja ja tykkäsin siitä niin että mun kielikin lipsu vähäsen ja sit se jätti mut viel hetkeks omine nokkineni aitaan nuuhkaileen ja steppailee.

16. Unelmani ois, et oisin arabialainen täysiverinen

17. Äiskä, riittäiskö tää hölkkääminen jo?

18.

Toivonmukaan mun päivät ei olis enää kauaa pelkkää seisontaa taikka tällästä yksin juoksemista koska haluun lähtee taas tonne tielle ja mennä kovaa. Se on kivaa kun äiskän kanssa saadaan kaahottaa vaikka välillä se murisee mulle kun meen muka liian kovaa.
En sit tiiä ymmärskö se, että olisin jo valmis töihin. On vaan tylsää olla ja möllöttää.

Herra punaturkki studiokuvauksissa

Blogimaailman muoti villitys on ollut hetkenaikaa nämä ns. studiokuvat joita meidänkin oli pakko vaan kokeilla. Tiian kanssa olimme suunnitelleet tätä kuvauspäivää jo pitkään, mutta jostainsyystä se aina vaan venyi ja venyi pidemmälle. Nyt otimme kuitenkin härkää sarvista ja samaisena päivänä kun otimme rakennekuvia Superista kävimme myös auringon paistaessa nämä kuvat toteuttamassa. Rakennekuvat löydätte edellisestä postauksesta, mutta sinne pääsette myös tästä.
Studiokuvaamiseen löydät hyvän ohjeen Tuulian blogista josta itsekkin saimme hyviä vinkkejä.

Menimme Superin kanssa pihaton ovelle jonne paistoi hyvin aurinko, vaikkei täysin kohtisuoraan vaan hieman vinossa, mikä toi kyllä kivaa varjostusta näihin. Harmiksemme ovenkarmista tulikin osaan kuvista karvapeitteeseen ruma suora raja, mutta olen kyllä todella tyytyväinen, että saimme Santun edes höristämään korviaan, sillä sitä yritimme suorittaa kolmen ihmisen kanssa. Rapistelimme pussia, heiluttelimme oksaa ja minä jopa uhrasin niskani ja heiluttelin heinätuppoa pääni yläpuolella josta saatatte arvata seuraukset.
Tässä kuitenkin parhaimmat otokset:

1. Vähän ramasee, oisko pakko?

2. Hei mikä rapisi? Missä?

3. Missä rapisi?

4. Hö, te vaan leikitte mun kanssa..

5. Oon paljon ylempänä teitä. Ettäs teidätte!

6.

7.

8.

Jalat mahansa alla

1.

 Lauantaina 21.Maaliskuuta päätimme Tiian kanssa ottaa Superista kuvia kun aamulla sää oli kaunis vaikkakin hyinen ja hieman pilvinen. Illemmasta sitten tartuimme toimeen kun minulla oli aiemmin menoja joten emme kerenneet ehkä siihen parhaimpaan 'aurinkokylpyyn'.
Kuvissa huomaatte Santulla testissä D-kuolaimet, jotka olivat liian pitkät, mutten suitsien pukemisen jälkeen malttanut niitä sitten enää vaihdella kun pelkäsin auringon menettämistä joka meni juuri pilveen kun astuimme tallista ulos. Hetken siinä tuumailimme paikkaa, missä kuvata ja päädyimmekin aika lähelle, nimittäin tallin risteykseen ja jäimme odottamaan aurinkoa, mutta kun se ei meinannut tulla esiin aloitimme kuvaukset etukäteen toivoen, että aurinko pilkistäisi edes jossainvälissä pilven takaa meitä moikaten.

2. Missä se aurinko on?

3.

4.

5.

6.

7.

8.

 Alkukuvat ja seisomisharjoitukset otimme pienessä mäessä josta siirryimme sitten itse tielle, hieman tasaisemmalle alustalle ja Superi alkoi heti protestoida asiaa ilmeilemällä ja katselemalla kavereihin päin sekä kävelemällä kokoajan kohti minua. Malttoi se sitten seistäkkin, vaikkakin tosi rumasti ja sitäpä jouduin korjailemaan niin peruutuksilla, eteenpäin astumisella ja omilla käsillä kävin herran jalkoja asettelemassa.

9. Mua lapsettas nyt ihan hirveesti

10. Miitä sää mamma teet??

11. En ymmärrä. Mähän seisoin äskenkin hyvin

12. Jospa mää tässä hetken sulle poseeraan sit et päästään syömään

13.

 Hetken levähdys ja taas auringon odottelua onnistuneiden rakennekuvien jälkeen. Santulle annoin välilä muutaman (pienen) porkkananpalasen jonka se pystyi popsimaan vaikka kuolain olikin suussa. Turparemmithän meillä ei olleet kireällä joten ne eivät haitanneet herkkujen etenemistä huulilta vatsaan.
Kun aurinko tuli VIHDOIN esiin, iloitsimme ja asettelin heti Santun seisomaan, jossa meni hetki aikaa että sain sen seisomaan edes hieman edustavammin kuin normaalisti, takajalat mahan alla.

14.

15.

16.

17.

18.

19.

20.

 Kun olimme pyörittäneet Santtua rakennekuvien parissa ja viereisessä tarhassa olevat kaverit oli viety talliin, menimme mekin tallin puolelle ja kokeilimme studio kuvailua, mutta kerron siitä seuraavassa postauksessa lisää

Löysitkö kuvan mikä on selvästi suosikkisi? Kerro se meille :)

Voihan kieli!

1. Hikinen pappa

Herra punaturkki pääsi taas ravilenkille kun pääsin takaisin riihirannalle perjantaina 20.Maaliskuuta. Kyselin taas Tiian mukaan seurakseni ja ehkä hieman valjastusavuksikin. Hommahan hoituu nopeammin kun on kaksi maalaisjunttia harjojen toisessa päässä, vai mitä?
Nopeasti oli Santtu valjaissa ja lähdimme köröttelemään hiekkatietä pitkin ihanan keväisessä säässä. Saimme maistella sulanutta tietä sekä herran karvasatoa kun lisäsimme vauhtia pitkällä suoralla. Yllättäen Santtu ei ollut niin virtainen kuin ajattelimme, papparainen vain hölkkäsi menemään ja katseli maisemia muina miehinä, paitsi kun teimme käännöksen kotiin.. Silloin kura lensi ja hevonenkin taisi hieman liikainnostuksissaan hypähtää muutaman ilmalennon verran. Saimme hetken kovaa kyytiä kunnes päätin kokeilla ottaa herran kiinni, jos auto tulisi vastaan, mutta sepä ei ollut Santun mieleen vaan se nykäisi päätään ja jatkoi menoa. Tämä on tuttua käytöstä mikä tulee ilmi usein kärryttelemässä, mutta kuolaimenvaihdon jälkeen pään nykäisy ei johda enää turbohybervauhtiin.

2. Tiia kertoi Santulle hyvän vitsin

Kesken Santun pyrähdystä se astui oikealla takajalallaan hassusti ja rikkoi senjälkeen laukalle takasillaan, mutta etuset jatkoivat ravia. Pyrin hiljentämään menon heti kun huomasin jonkin olevan vialla ja kun pääsimme käyntiin katselimme kun Santtu lönkytteli ja ei astunut jalallaan kunnolla, mutta kuitenkin aika hyvin ja melko tukevasti. Tiia hyppäsi kyydistä ja katseli hetken herran liikettä. Matkaa kotiin oli muutama kilometri joten oli pakko yrittää pitää Santtu käynnissä ettei jalka pahene, mutta sitten tajusin katsoa (onneksi) taaksemme ja sieltä tuli rekka. Sydän pomppasi kurkkuun ja melkein itketti kun jouduin pyytämään loukkaantuneen ystäväni raviin.
Santtu pelkää rekkoja kuollakseen ja päätin että parempi parannella hevosen jalkaa pidempään kun itseään sairaalassa. Jos olisimme jatkaneet käyntiä ja herra tajunnut rekan olisi se pyrähtänyt pakokauhun vallassa ties minne ja olisimme varmasti olleet ojassa ja hevonen ei pysähtyisi ennen kuin olisi kotona tai itsekkin ojanpohjalla. Moni olisi varmasti noussut kärryistä ja pysäyttänyt hevosen, mutta tämän herran tapauksessa sekään ei olisi riittänyt. Tienhaarojakaan ei ollut siinä välissä kun omamme mikä vei tallille ja sekin oli sadanmetrin päässä jota ennen hidastimme kuitenkin ja pyysin Tiiaa näyttämään rekalle käsimerkkiä, että se hidastaisi ja antaisi hevoselle tilaa.

3.

Onneksi rekka hidasti senverran, että kerkesimme tieltä pois, mutta kun tämä käännös johti ylämäkeen, meillä tuttuun 'Maijolanmäkeen' jossa Santtu pyrähti kovempaan raviin enkä saanut sitä hidastettua kun vasta mäen päällä, onneksi mäki ei ole jyrkkä taikka pitkä. Kävelimme loppumatkan tallille ja onneksi Santtu itsekkin tajusi vain kävellä ja rauhassa. Matka ei ollut enää pitkä ja heti tallille päästessämme purimme hevoselta vermeet ja tutkimme jalkaa.
Jalassa ei ollut ulkoisesti mitään vikaa enkä käsin löytänyt mitään huomauttamisen varaa. Hevonen oli hikinen ja kuuma joten en osannut sanoa että oliko jalka jostain kohti kuumempi, mutta selvästi sille oli kivuliasta astua vaikka urheasti herra kävelikin pihattoonsa ja jäi seisomaan hetkeksi paikalleen. Onneksi pihatto ei ole iso joten se käy hyvin sairastarhasta jossa ei voi kauheammin hillua. Tämmöinen jalkaepisodi on parempi diagnosoida seuraavana päivänä kun se on hieman kehittyneempi taikka sitten parempi ja kuivasta hevosesta paremmin tuntee mikä on vikana. Seurailimme hevosta tietysti ja otimme samalla kuvia kun papparainen tajusi omistavansa kielen. KIELEN. Tapaturma unohtui hetkeksi mielistämme kun nauroimme herran ilmeille.

4.

5.

6.

7.

8.

9.

10.

11.

12.

13.

Vaikka ikävä jalkaturma oli sattunut oli Santtu pirteä itsensä ja yritti kävellä. Takaliikkeestä huomasi, että lihas siinä oli ainakin ottanut osumaa joko tärähdyksenä tai revähdyksenä.
Tajusin taskussani olevat porkkanat ja annoin Santulle muutaman kunnes päätin kokeilla muutamaa temppua mitkä eivät vaikuttaisi herran takajalkaan, nimittäin 'pyytämistä' sekä 'hymyilyä' jotka se muisti pienen muistuttamisen jälkeen hyvin eikä malttanut lopettaa pyytämistä ennekuin oikeasti tajusi että namit loppuivat.

14.

15.

16.

17. Mualaas hölmöölyy

Herra sai jäädä vielä tunniksi ulos ennekuin kävin viemässä sen talliin jonne se jäi syömään ilta ruokaansa ja heiniään. Iltatallilla kävin vielä katsomassa herraa tietysti ja panin merkille, että sillä oli kylmä kun herra tärisi karsinassaan. Superi sai loimen päällensä ja heti alkoi pieni vapina helpottamaan ja muutamalla porkkanalla vielä sitä hemmottelin ennenkuin jakelin yöheinät sekä vedet ja sammutin tallista valot toivottaen hevosille hyvät yöt, toivoen, että Superin jalka olisi seuraavana päivänä diagnosoitavissa paremmin.

18.