18. maaliskuuta 2015

Kiperä kysymys

Ajattelin kysellä teiltä lukijoilta tämmöistä isompaa asiaa blogin suhteen, sillä onhan teilläkin oikeus tietää mitä minun päässäni liikkuu. Saattaisitte ihmetellä jos blogi yks' kaks' muuttuisi täysin erilaiseksi sisällöltä, nimeltä ja ulkomuodoltaan.

Kysymyshän kuuluukin seuraavanlaisesti;
Tekisinkö täysin uuden blogin koiraharrastuksilleni jotka nyt lisääntyvät näyttelyiden merkeissä vai liittäisinkö ikäänkuin tämän ja tulevan koirablogin yhteen?


Jos tekisin uuden blogin sen nimeksi tulisi ''Unten Hiljaisuus''(tai jokin samankaltainen) johon on liitettynä kahden koiran nimistä sanat yhteen eli Sleeping Freedom & Magical Rose's Enjoy The Silence. Myöhemmin jos kuvioihin tulee uusi koira jonka minä ja avopuolisoni otamme olisi tämä ehkä parempi ajankohta, mutta nytkin kun on jo kaksi koiraa niin ehkäpä olisi hyvä idea?

Sleeping Freedom, tutummin Puffe on minun koirani joka pentuna leimaantui äitiini ja toisinpäin, jonka takia ei asu kanssani. Herra on nyt 5vuotias ja hieman ehkä rotumääritelmästään kasvanut ylitse, herran vanhemmat ovat molemmat Kleinspitzejä mutta säkäkorkeudeltaan Puffe on Mittelspitz.
Puffe on tällähetkellä raivohullu toisten koirien kanssa ja kärsii eroahdistuksesta, mutta pienellä kurinpalautuksella(joka on ollut vähäistä) saattaisi tästäkin saada vielä hetkeksi näyttelyihin kaverin.

Magical Rose's Enjoy The Silence, tutummin Elli on äidilläni oleva sijoituspentu Magical Rose's kennelistä joka on tällähetkellä 4,5kk vanha, mutta oikein terhakka neiti. Elli oli ensimmäisissä mätsäreissään(Match Show) 15.3.2015, jossa itse innostuin kamalasti olla neidin mukana ja niinhän äitini minua pyysikin mukaan koiran esittelijäksi. Ruusukehai tästä taitaa tulla jos ensimmäisissä heti päästään sinisten pentuen ykkösiksi ja kymmenennelle sijalle koko näyttelyssä!

Mitäpä uuden blogin luomisessa olis sitten hyvää ja huonoa?
Miinukset
-Blogin aloittaminen täysin tyhjästä on itselleni rankkaa
-Jaksanko pitää kahta blogia yllä
-Postauksia tulisi paljon harvemmin kuin tässä blogissa, jotkut kuukaudet saattaa postauksia rapista mutta taas joskus ei tulisi yhtäkään

Plussat
+Ei tulisi sekavaa sekablogia
+Hevosblogi pysyisi puhtaasti kavioeläin aiheisena


Entäpä jos liittäisin koira-aiheiset postaukset tähän blogiin heppa postausten kanssa samaan läjään. Tietysti loisin välisivun jossa erottelisin koira postaukset ja samalla erikoispostaukset hevos aiheisista postauksista toisistaan. Koirille tulisi omat/yhteinen esittelysivu. Jotenkin tämä tuntuisi helpolta vaihtoehdolta, mutta olisiko se sittenkään viisasta.
Blogin nimi varmaan vaihtuisi ja se pitäisi taas keksiä uusi, joka sopii niin koiriin kuin hevosiin, muttei ole kuitenkaan paljoa käytetty. Tämä saattaa olla hankalaa jos kaviokansa lisääntyy kesällä(siitä myöhemmin lisää) ja kirjoitettavaa tulee tännekkin enemmän. Jaksaisitteko te lukijat pysyä perässä näissä touhuissa vai olisiko se sittenkin vain kiva lisä?

Miinukset
-Blogista saattaisi tulla liian sekava
-Välisivut lisääntyisivät ja tila loppuisi kesken
-Osa lukijoista saattaisi hämmentyä

Plussat
+Lisää postauksia = blogi aktivoituisi
+lukijoita saattaisi tulla lisää koirapuolen ihmisistä

Viime lauantain kevyestä köpöttelystä (14.3.2015)
Kertokaa rohkeasti mielipiteenne etten tee mitään hätiköityjä päätöksiä

2 kommenttia:

  1. Tee sellainen "seka"blogi, jossa ne koirien ja hevosten postaukset ovat eri välilehdissä silleen että koirien ja hevosten postaukset ovat jaoiteltu samaan blogiin mutta eri paikkoihin kuten itse ehkä tarkoitit. :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitin esittelysivuja ja itse blogipostauksia ei voi tietääkseni jaoitella kahteen osaan. Täytyisi luoda uusi blogi ja liittää se tuonne välilehteen aivan kuten ''Cosplay blogini'' kohta tuossa ylävalikossa.

      Poista