29. maaliskuuta 2014

Puomeja!

Eilen kun autoin tallikaveria esteiden kanssa niin tuli kauhea este kuume itsellenikin! Tänään otin projektiksi Santun kanssa puomit ja odotin erilaista reaktiota mikä sieltä tuli. Facebookissa eilen siis ilmoitin ettei tule postausta sillä olen ihan kuitti, noh olen tänäänkin väsynyt mutta räpsäsin puhelimella muutaman kuvan että tulisi sitten hieman ideointia postaukseen. :)

Tänään heräsin 8:54 vaikka minun piti herätä kahdeksalta että kerkeän 9:20 bussiin ja tallille. Nousin sängystä ja mietin että mitä tekisin. Aloin juuri katsella uutta bussi aikaa kun äitini soitti ja ilmoitti että voisi minut vielä tallille viedä kun oli kylällä ajelemassa. Äitini muutti tänään mökillemme Pohjois-Savoon ja palautteli vielä lainaamiaan tavaroita sekä haki lisää muutto laatikoita niin kerkesi hyvin kyydittää minuakin. Kävimme postista kouluraipankin hakemassa minkä ostin facebookin kautta, kyllä alan käyttämään pikkuhiljaa pidempää raippaa että saisin herran takapuolen menoon mukaan.
Mutta tänään päätin ottaa Santulle puomit siis eteen ja työn alle ainakin kerran viikossa ettei kaikki ole aina yhtätoikkoista vääntöä kentällä kun en maastoon vielä uskalla lähteä tämän torpedon kanssa.
Siivosin karsinamme ja kävin laittamassa kaksi puomia keskelle kenttää muutaman metrin välillä sillä ajattelin että ne eivät olisi teillä siinä jos tämä ei onnistu.

 Kävin sitten hakemassa herran tarhasta harjattavaksi. Onneksi se ei ollut yhtä mutainen kuin eilen, se oli nimittäin oikein kunnolla rypenyt mudassa ja siinäpä oli harjaamista! Onneksi muta oli auringon kuivattamaa eikä enää märkää niin se lähti helposti pois. Tänään herralla oli vain oikea lapa hieman mudassa sekä takapuoli. Harjatessani huomasin että herralla lähtee karvaa nyt jo aika reippaasti niin otin hikiviilalla hevosen kokonaan ympäri ja kyllä sitä karvaa lähtikin, varsinkin ryntäistä sekä takapuolesta. :)
Harjauksen jälkeen asensin suojat herralle koipiin ja niiden jälkeen satulan sekä suitset. Meillä on nyt muutamia uusia varusteitakin teille näytettävänä, mutta niistä lisää sitten enemmän muutaman päivän päästä. Putseista(merkkinä Horze) kyllä sen verran että ne oli pakko hommata sillä Santtu astuu takasellaan etujalan päälle eikä liikkunut rennosti. Onneksi ne tulivatkin nopeasti niin päästiin liikkumaan hieman enemmän eteen. :)



Menimme Superin kanssa kentälle ja otin juoksutusliinan mukaan sillä ajattelin ensin juoksuttaa herraa hieman yhden puomin yli jos se ei sano niistä kummempia. Kävelytin herran suoraan puomien luokse mitä se hieman ihmetteli korvat höröllä höristen mutta käveli yllättävän nätisti molempien puomien yli. Tämä on todellakin tuttua herralle risujen sekä risuesteiden kautta mutta ihan oikea maalattu puomi oli meille uusi juttu! Sentakia odottelinkin suurempaa reaktiota mutta hyvä ettei sellaista tullut. Kävelimme molempiin suuntiin puomit läpi ja päätin ottaa herran juoksutus ympyrälle johonka käänsin puomin niin että se olisi mukana. Otin herralla raviamolempiin suuntiin ensin pienemmällä ympyrällä ilman puolia jonka jälkeen puomin kanssa isommalla ympyrällä. Puomi kolisi muutamana otteeseen mutta kun pyysin enemmän eteen maiskuttamalla niin herra nosti hienosti jalkojaan sen yli. Otimme puomin molempiin suuntiin ravissa ja käynnissä jonka jälkeen nousin selkään. Santtu oli heti lähtössä eteenpäin jonkatakia jouduin seisottamaan sitä hetkisen paikallaan.
Lähdimme kävelemään kenttää ympäri ensin molempiin suuntiin ja vaihdoimme suuntia puomien välistä. Otin sitten ohjat tuntumalle jonka jälkeen menimme reippaampaa käyntiä muutaman kerran puomien yli molempiin suuntiin mikä meni todella hienosti. Menimme sitten vielä muutaman kerran puomien välistä sekä yli vaihaten aina suuntaa.
Päätin sitten nostaa raville josta Santtu nosti päänsä taivaisiin ja yritti kipsuttaa eteenpäin kovempaa. Sain ravin kuitenkin kontrolliin mutta vasemmassa kierroksessa se yritti jatkuvastí nostaa laukkaa kulmissa tai jos käänsin sen ympyrälle. Kun kaikki oli hallinnassa ja herra ravasi nätisti käänsin puomille päin josta nousi laukka, ajattelin että noh, mennään sitten ja niinhän me menimmekin mutta vain ensimmäisen puomin ylitse ja laukka tippui raville. Toinen puomi jäi ylittämättä sillä herra käänsi itsensä pois vaikka kuinka yritin sen suoristaa. Muutaman yrityksen jälkeen herra meni puomien yli nätisti mutta kiihdytti liikoja. Päätin sitten että puomi työskentely oli siinä ja menin pääty ympyrälle nostamaan laukkaa. Vasempaan kierrokseen laukka nousi nätisti ja pyöri mukavasti kunnes taas oikeaan kierrokseen se nousi vain pienellä ympyrällä minkä halkaisija oli 3-5m. Yritin sisäpohkeella sekä ulko ohjalla ajaa sitä isommalle ympyrälle mutta turhaan, se rikkoi raville. Sain kuitenkin laukkaa molempiin suuntiin ja olin siitä tyytyväinen. :)
Superi mököttää ja katselee puomeja tympääntyneenä.
Mörrimöykky. Kuvassa näkyy myös uudet vihreät kumitutit jotka tilasin ulkomailta. Tykkään!

Likaisia ja mutaisia suojia joka lähtöön! Kenttä oli ensin kovaa ja jäistä mutta kun aurinko paistoi se lämmitti huurteisen maan mudaksi jonka seurauksena tämän näköiset suojat. :D

Hyvää sekä ihanan aurinkoista viikonloppua kaikille!


6 kommenttia:

  1. Olis kiva jos tekisit varuste postauksen (santun varusteista)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on jo varustepostaus tehty, mutta ajattelin kyllä tehdä uudestaan sillä edellinen oli aikalailla selitystä sekä huonoa kuvaa ;)

      Poista
  2. Olen hieman tyhmä mutta miksi noita "tutteja" käytetään tuossa kuolaimessa? Kun olen ainakin nähnyt niitä käytettävän nuorilla hevosilla joita koulutetaan ratsuiksi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole koskaan tyhmää kysyä asioita joita ei tiedä varmaksi hyvä anonyymi. :)
      Kumitutteja käytetään liikkuvarenkaisen kuolaimen kanssa estämässä suupielen nipistymistä kuolaimen ja renkaan väliin. Meillä on tämä ongelma sekä käytän niitä ehkä hieman siinäkin mielessä kun meidän kuolain on hieman liian iso Superin suuhun ja tutit olivat paksuhkot ja tekevät siitä lyhyemmän sekä hevosellekkin miellyttävämmän tuntuisen kun ei kuolain nipistä huulesta taikka ole liian iso ja se ei anna tuntumaa taikka pidätteitä tasaisesti suuhun. :)

      Poista
    2. Ahaaaa:D Kiitos vastauksesta ja viisastumisesta!:)

      Poista
  3. Mukava ja täyteläinen postaus :)

    VastaaPoista