23. joulukuuta 2013

Let's Draw! : Puoliveri ori Hermes

Tässä olisi taas yksi taidepostaus teille, rakkaat lukijat!Ja ISO anteeksipyyntö ettei postauksia ole tullut, ei ole todellakaan tapahtunut mitään ihmeellistä. Perus arkea, hieman ehkä jouluista koristelua ja hius ongelmia mutten ole vaan saanut minkäänlaista postausta tehtyä.
Ja sitäpaitsi tämäkin työ on kesken enkä vaan saa itseäni jatkamaan sitä sillä enää olisi ihnottavin kohta tekemättä, letitetyt nyttyrät.. :D

1. Alusta taas puuttuu wippejä sillä en jaksanut/muistanut taaskaan ottaa niitä, mutta olen valinnut värit ja hieman alkanut varjostamaan ja hahmottelemaan hevosta. Etuhiusten nutturat on piirretty ja korvat melkein valmiit. Suitset ja kuolain tehty pään hahmottelua varten.
2.Taustavärin vaihto sentakia että se näyttäisi ja korostaisi mitä teen. Tässävaieessa olen saanut kasvoja esiin ja lisännyt kaulaan lihaksistoa sekä sävyjä.
3.Varjostukset ja hahmotelmat jatkuvat nenänvartta pitkin alas.
4.Hevosen sävyjä tummennettu sillä ajattelin että työstän liian kirkasta hevosta. Turpa saanut eloa pienin yksityiskohdin ja sävyin. Myöskin hevosen posket on varjostettu.
5.Kropan korostusta ja siistimistä. Lisää varjostuksia ryntäisiin sekä kaulaan. Maha ja jalat tarkennettu. Kaulaan lisätty sävyjä ja korostettu lihaksia.
6. Sävyjä ja ''likaa'' lisätty hevosen vartaloon elävöittämään tunnelmaa. Valoa lisätty ryntäisiin ja heijastus tarkennettu selkään.

Sellaisena se nyt on kyhinyt tuolla kansiossa enkä vain saa sitä jatkettua. Toivottavasti tämä kuitenkin oli teille mieleinen postaus. :) Ainiin,

HYVÄÄ JOULUA! 

1 kommentti:

  1. Tosi upea jälleen! :) Tämmösiä postauksia jaksaa muutenki katella ja lukea vaikka kuinka paljon. Joten LISÄÄ! :D

    VastaaPoista