Muistetaan toisiamme hyvällä ja ei unohdeta mitä yhdessä koettiin

Tämä postaus on hankala aloittaa järkevästi ja niin että se olisi viimeisen päälle hyvä.. Kyseessä on  raskasta ajateltavaa.

Elämäntilanteeni on muuttunut nyt niin radikaalisti että minun on pakko ajatella omaa- sekä hevosten parasta. Täten joudun sanomaan elämäni hevosille sen, mitä raskain sydämin ja itkuisin silmin voi vaan sanoa...

Turo lähti takaisin omistajalleen 05.11. ja se päivä oli haikea. Aamulla talliin mentäessä hevoset käyttäytyivät normaalisti ja ihmettelivät kun hypin niiden vieressä kokoajan tuoden niille herkkuja ja heinää tarhaan.
Kunnon hörinä-pörinä ja juoksu show alkoi kun traileri kurvautti pihaan ja pojat tajusivat että nyt on jotain tapahtumassa. Turo valmisteltiin lähtöön ja lastattiin koppiin. Superi jäi vinkumaan aitaan kaverin perään ennen kuin sen oma kyyti tulisi sen hakemaan.

Mietin vielä muutama viikko ennen hevosten lähtöä todella raskaita päätöksiä Supermiehen suhteen. En halua elämäni hevosta myydä ettei se joudu kiertoon tai huonoon paikkaan. Haluan olla tietoinen kuka tekee ja mitä tekee herran kanssa, Superi lähtee jo tutun ihmisen luokse ja tähän ihmiseen minä luotan täysin. Herra lähtee Sonjan perheen luokse missä se oli hoidossa aiemmin, vaikka perhe on muuttanut tulee Santtu viihtymään hyvissä käsissä ja hienossa paikassa hevoskavereineen.
Kyytiä pojalle oli mahdoton saada, kukaan ei lainaa autojaan tai lähde ajamaan edes korvausta vastaan ja kunnon kuljetus olisi maksanut oman elämiseni verran joten täytyi alkaa miettiä jo jokaisen kiven alta.
Onneksi äitini sai ihmeen kaupalla kyydin pojalle ja matkapäivänä toimi 12.11. En saanut unta kun vasta aamuyöllä, sillä unirytmini on täysin sekaisin. Nukuin muutaman tunnin kunnes oli aika nousta ja lähteä pakkaamaan hevonen traileriin. Superi hirnui laitumella trailerin ajaessa pihaan, pakattiin tavarat autoon ja hain sitten pojan tarhasta, vaihdoin märän loimen kuivaan sillä ilma oli sateinen ja kostea. Harjauksen kautta loimi selkään, pumpulit korviin ja suojat jalkaan, viimeiset rapsutukset ja syleilyt ja koppiin kävely. Huoh..

Supermies käveli koppiin hyvin niinkuin se on aina tehnytkin ja takapuomi lysähti kiinni, laitoin rakkaan ystäväni kiinni trailerin naruun ja kyynel silmässä sille sanoin ja lupasin, että tavataan taas pian. Se katsoi minua kauniilla ruskeilla silmillänsä levollisesti, ihankuin tietäen että tämä on sille nyt parasta. Suljin trailerin katsoen hevostani silmiin, toivottaen sille hyvää matkaa.

Blogi ei lopeta ja sitä ei poisteta. Tulen vielä jatkamaan ratsastusta vaikkakin en varmaan hetkeen. Alan käymään luultavimmin taas tunneilla kunhan saan raha-asiani sille mallille ja kaikki riippuu nyt täysin siitä kun hevoset lähtivät on minulla maailma avoinna. Aion muuttaa Kuopioon nyt ainakin hetkeksi kun sieltä kämpän saan ja katsoa miten asiat kehittyy. Kun käyn tervehtimässä Superia, hevostelen ja teille on informointia löydätte minut täältä ja facebook sivuiltamme. Blogin nimi ei vaihdu, mutta sisältö kyllä. Pikkuhiljaa muokkaantuu omanlaiseksensa mutta veikkaan että blogin pääteemana onkin sitten vain kehittyä ratsastajana ja harrastaa aina kun voi. Supermiestä unohtamatta joka on lähellä minua ja jota pääsen katsomaan kun haluan. :)

Näkyillään taas!

Kikkara prinssit

06.10 oli päivä jona aurinko paistoi, oli viileää ja raikasta. Miksipä ei siis suuntaisi tallille ystävän kanssa?
Saavuimme tallille Supermiehen vuokraajan, Teean kanssa ja morjestimme heti tallin edessä laiduntavia hevosia jotka otimme talliin pienen pohdinnan jälkeen, että mitä tänään tehtäisiin. Päätimme juoksuttaa suomiputen ja koska minä olin satuttanut käteni muutama päivä sitten, en voinut ratsastaa joten Teea hoiti sen osapuolen ja juoksutti myös ruunan ennen selkään nousua.
Arvonherramme Turo toimi mallikkaasti juoksuttaessa ja kuunteli hienosti. Molemmat puolet käytiin läpi rauhassa, mutta kuitenkin aika nopeasti. Pian Teea olikin jo herra Teen selässä ja ratsasteli rauhassa askellajit lävitse.
Minulle iski kamala kaipuu hevosen selkään, enhän ollut pariin päivään taas käteni takia ratsastanut. Otin sitten riskin nousta Turon selkään ja ohjata tätä hevosta yhdellä kädellä. Olen ennenkin kokeillut miten hevonen toimii pelkällä jalalla sekä istunnalla joten tiesin ettei ongelmia olisi, ja ei ollutkaan.

Vaikka minulla ei ollutkaan kunnon varusteita päällä ja kypäräkin jäi matkasta oli hauskaa ja Turokin toimi hienosti kun kävin ravin ja laukan nopeasti läpi hieman rasastushimoa vain rauhoittaen. Istunnalla löytyi hevosesta kaikki suunnat ja tahdit hienosti vaikkei se kauneinta katseltavaa ehkä ollutkaan. Eikä turvallisinta ilman sitä halpaa henkivakuutusta, kypärää.
Käytän kypärää aina, sen teille nyt vielä sanon ja toivon ettei tästä ala taas kypärämyrskyä, kiitos aamen.

Ennen hevosen liikutusta, harjaussession aikana avasimme herran hännässä olleen letin joka taisi keretä olemaan melkein viikon päivät kiharruttamassa häntä jouhia, oikein pöllähti ihanaan kikkuraan. Se oli sitten pakko ikuistaa ja Turon hassu ilme kruunaa tuon kuvan! Katsokaa nyt;
''Auttakaa joku.. Pliis''

Herra Teen jälkeen juoksutimme Supermiehen myös ja tietysti häneltäkin avattiin letit ja voi että kun se oli komea. Päätin sitten, että juoksutuksen jälkeen Teea nappaisi herran ja ottaisimme rakennekuvia. Muutama kipale onnistui mutta kyllä tuo tallin edessä otettu on komein. Superi seisoo niin komeasti ja voisi melkein sanoa, että ryhdikkäästi. Hörökorvilla on oma tarinansa, ruunalla on tapana aina möllöttää korvat luimussa ja ilman kiinnostusta mihinkään, mutta päätimpä sitten leikkiä itse hevosta ja katsoa Superin reaktion. Hirnuin ja poljin jalkaa. Hassu näky varmasti, mutta hei, se tepsi! Löysimpä hyvän keinon saada poika höristämään kauniita korviaan.

Nyt olemme isojen asioiden äärellä kaikki. Ensi postauksessa kerron suurista valinnoista sekä enemmän tilanteesta mikä saattaa vetää blogin täysin äänettömäksi tai muuttaa sen toisenlaiseksi. Muutama aukko on vielä kaivamatta joita katsellaan ja mietitään.

Palaillaan pian