27. lokakuuta 2016

Maneesissa

Heti kun aloitin vuokraamaan Credittiä sain tietooni, että tallin lähellä olisi maneesi ratsastuskoululla ja sinne pääsisi ratsastamaan kun sen varaisi tai menisi tunnille mukaan. Minä varasin maneesin meille heti Syysloman jälkeen ja kävimme Creditin kanssa maneesissa torstai iltapäivällä ja saimme maneesin kokonaan itsellemme.
Saavuimme tallille Creditin kanssa ja pyörimme hetken pihamaalla miettien missä maneesi olisi, en ollut ennen käynyt tällä tallilla ja ketään ei näkynyt pihalla tai tallissa. Löysimme maneesin ja menimme sisälle, laitoin valot päälle ja suuni aukesi heti. Luksusta. En ole köyhänä maalais junttina tottunut tälläiseen luksukseen. Maneesi oli 22x64 kokoinen ja todella hyvin valaistu.

Otin Creditiltä fleecen pois joka oli kävelymatkamme ajan sen päällä lämmikkeenä ja huomioliivinä sillä kävelimme maneesille asfaltti tietä pitkin ja minä siis talutin hevosen, en ratsastanut. Credit puhisi ja katseli ympärilleen. Kannoin kolme puomia keskelle maneesia ja täten päivän tehtävä oli  keksitty, sitten vain hevosen selkään ja töihin. Odotimme vielä isännän kuvaamaan joka tuli hieman meidän jälkeemme maneesiin.
Isäntä kuvasi meistä video clippejä joista olen todella kiitollinen, niistä siis seuraava video;


IMG_4363

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, mutta video kertoo vieläkin enemmän. Minulla on vielä paljon, PALJON opittavaa tästä hevosesta, mutta tarvitsen osaavamman ihmisen arviointia. Tässä kuussa emme vielä päässeet tunnille, mutta toivonmukaan ensikuussa sitten saamme uuden mahdollisuuden. Maneesiin pääsy oli kyllä pop!
Minulle saa antaa ohjeita ratsastuksessa jos näette videolta jotain korjattavaa. Jalustimia pääsen pikkuhiljaa pidentämään kunhan vain ensin uskallan sen tehdä.

3 kommenttia:

  1. Kiinnitin ehkä eniten huomiota siihen, että laukassa yritä pitää oma kroppa suht suorassa! Nojaudut eteen joka sitten taas ei edesauta muutenkin jo vähän hakusessa olevaa laukkaa :) tosin olen uusi lukija, en pahemmin ole selaillut historiaanne, mutta ajattelin nyt jotain kommentoida!

    Istuntasi näyttää muuten silmääni kivalta, katse vaan ylös niin koko olemuksesi muuttuu selässä! Ja tämä ihan omasta kokemuksesta, tulee oikeasti muuten parempi olo ratsastaa kun ei töllää säkää tai hevosen niskaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Janita!
      Laukassa mulla on tällähetkellä ehkä se isoin ongelma kyllä tuo könötys. Jäi edellisen hevosen ajoilta. En ole kamalammin laukkaa päässyt nyt nostamaan ja istumaan niin se on unohtunut, että miten. Ehkäpä ensikerralla muistaa nojata taakse ja vielä nostaa leuka ylös. :)

      Poista
  2. mielenkiintoinen blogi sulla,jään seuraamaan! :)

    http://kouluradoilla.blogspot.fi

    VastaaPoista