10. tammikuuta 2015

Ensimmäinen

Tämäpä onkin vuoden 2015 ensimmäinen postaus ja se ei jää viimeiseksi vaikka mietin kovasti blogin pistämistä sivummalle taikka yksityiseksi vielä viikko sitten. Onneksi olen vielä tässä, pakko sanoa itsekkin, sillä blogin pitäminen ja tänne kirjoittaminen on suuri osa minua nykypäivänä. En tiedä mitä tekisin ajalla, joka jäisi niinsanotusti ylimääräiseksi kun en pohtisi tätä blogia.

Tämä blogi alkoi kantaa hedelmäänsä vuoden 2012 loppupuolella jolloin Santtu muutti meidän omaan pihaamme kun saimme omakotitalon syrjemmältä missä oli melko hyvä paikka hevosen pitoon.
Nyt blogi on ollut kaikkien näkyvillä yli 2 vuotta ja välissä on ollut aktiivisia aikoja sekä epäaktiivisia, mutta maasta se sienikin ponnistaa, vai mitä?
Yksi aivan uskomattomista asioista on se, että blogilla on kasassa jo yli 110 lukijaa! Joidenkin mielestä voi kuitenkin olla, että 100 lukijaa on vähän, mutta minulle se on todella iso ja ihana juttu. Kun aloitin tämän blogin kirjoittamisen ajattelin, että lukijamäärät jäisivät vain hevos tuttaviini, mutta toisin kävi. Haluan kiittää myöskin teitä jotka olette kommentoineet niin risuja kuin ruusuja blogista ja antaneet myöskin hyviä vinkkejä. Toivoisin kuitenkin hieman aktiivisempaa kommentointia jos suinkin mahdollista, koska on mukava kuulla teidän lukijoidenkin mielipiteitä asioista olivatpa ne sitten hyviä taikka huonoja. Ja jokaisen kommentin myötä saamme tästä blogista remontoitua paremman.

Ensimmäinen postaus, joten ehkä annamme kunnian vielä kiertää ja avaamme blogin uuden 'sarjan' mitä pyrin julkaisemaan kerran kuussa, mutta älkää suuttuko jos jokunen kerta tämä sarja ei ilmestykkään täysin ajallaan. Tämä postaus sarja on sitten nimenomaan sellainen, että tarvitsen siinä paljon teidän apua ja ideoitanne jotta se toimisi sillä ei minunkaan pääni ole pohjaton kaivo.





Sarja alkoi nyt pidemmällä pätkällä, mutta suurimmaksi osaksi ne tulevat olemaan lyhyempiä ja paremmin toteutettuja. Hahmotkin saattavat välillä vaihdella, mutta Santtu on kuitenkin tämän sarjan seikkailija joka joutuu niin arkisiin kuin ihmeellisempiin kommeluksiin. Ideat ovat lähtöisin omista kokemuksista tai mielikuvituksesta. Jos joku teistä lukijoista keksii jonkun hassunhauskan idean ja haluatte nähdä sen sarjassa, laittakaa kommenttia tai sähköpostia(Kuurasusi@hotmail.fi) niin toteutetaan parhaat ideanne!


Oliko postaus mieleesi? Kannattaako sarjakuvaa jatkaa?

kommentoi niin autat minua parantamaan blogia

3 kommenttia:

  1. HAHA vähä ihana sarjakuva! :D<3 ehottomasti jatkoa! WOU sä oot taitava !!

    VastaaPoista
  2. Mahtavaa! Sarjakuva! Jään innosta kihisten odottamaan jatkoa. :D

    VastaaPoista