Kato mamma kun mä yritän!

''Varoitus! Postauksessa uusia varusteita niin mulla kun mun palvelijallakin''

Lauantaina 7.helmikuuta oli hurjaakin hurjempi päivä jona yritin jaksaa asentaa puhelimeni kypärään kiinni, että saisitte videota meidän maastolenkeistä, mutta empä sitten jaksanut vaivautua kun kaveri jo odotti valmiina, että millonka lähdetään lenkille! Olimme Tiian kanssa sopineet, että lähdemme yhdessä Santun sekä Lassin voimin maastoon lenkille ja idea olikin siinä, että Tiia ajaisi Lassilla ja minä ratsastaisin Santulla perässä ja päästeltäisiin (ainakin Santulta) herroilta enimmät höyryt pois.
Hirvitys fiilis lähti siitä, kun tajusin millon Santtu oli liikkunut viimeksi ja siitä kun se oli niin malttamattoman energinen. Ja parempaa fiilistä tähän ei tehnyt se, että keli oli melkein plussan puolella, hevoset keräsivät tilsoja kavioihinsa ja tiet olivat auraamatta. Päätimme kuitenkin lähteä matkaan sillä hevoset kaipasivat liikuntaa. Minä hyppäsin Santun selkään Tiian avustuksella ja heti kun pääsin satulaan istumaan oli herra jo pinkomassa ladosta ulos, mutta yritin pidätellä sitä paikallaan siihen asti, että Tiia saa Lassin irti seinästä ja itse hypättyä kärryjen kyytiin. Ja kun saimme lähtömerkin ja käänsin Santtua varovasti ulos ladosta se ampaisi hypähtäen ulos ja pysähtyi vasta lumipenkkaan. Minun piti hetken rauhoitella itseäni ennekuin uskalsin ohjata Santtua yhtään mihinkään suuntaan ja vaikka tähän olin varautunut, en silti uskonut että lähtö olisi näin lennokas. Tajusin pian että meidän oli lähdettävä liikkeelle tai kärkikaksikkomme jättäisi meidät jälkeensä joten käänsin Santun kaverin perään ja se lähti ravilla eteenpäin josta sain se nsitten käyntiin kuitenkin. Onnea oli monté ohjat jotka ostin vähänaikaa sitten ja niitä olemme ahkerasti käyttäneet.

 

Heitimme sitten kimpassa vähän yli 5km lenkin ja kaikki meni suht hyvin muutamia Santun energiapiikkejä lukuunottamatta. Onneksi oli Tiia Lassin kanssa edessä ettei meno ollut aivan päätöntä. Lassi on senverran rauhallisempi niin oli hyvä pitää sellainen herra meidän tientukkeena vaikka Santtu meinasi ampaista muutamaan otteeseen jopa heidän ohitseen. Olin kuitenkin ajantasalla kaikesta mitä herra teki ja sain sen nopeasti aina kiinni ja käännettyä takaisin kärrien perään ennen suurempia ongelmia. Kotipihaan tultuamme kävelimme Santun kanssa vielä vähänaikaa kun Tiia puri kamat ja laittoi Lassin talliin, että me pääsemme latoon lopettelemaan päivän työt.

Sunnuntaina 8.helmikuuta päädyimme hyppäämään pientä esteen näköistä tekelettä tienpätkälle. Ilma oli kuin esterin takapuolesta vetäisty, mutta pääsimme kuitenkin ihan hyviin tuloksiin ja saanen olla hevosestani taas ylpeä.
Ideahan lähti siitä, kun edellisenä päivänä kävimme hirrrmuisen monté lenkin kaverin kanssa niin tänään olisi sitten hieman rennompi reeni ja perus puksuttelu tallin ympäri auratussa polussa ei kiinnostanut. Ja Tiia lupautui taas meitä kuvaamaan ja olin tietty iloinen kun saadaan taas blogiinkin materiaalia. On hän kyllä niin ihana, pakko sanoa, siis miettikää nyt.. Se jaksaa seistä töröttää lumipyryssä ja nakottaa kameransa kanssa pällistelemässä meidän menoa!
Ennen Santun varustamista taikka selkään hyppäämistä annoin pojulle BEMER hoidon mistä se ei ole saanut hetkeen nauttia ja senkin takia herra oli ensin ihmeissään ja pörpötteli hetken kunnes rauhoittui ja melkein nukahti seisailleen 8min hoidon aikana.

 Hoidon jälkeen menimme ladon puolelle ja laitoin herralle vermeet päälle, hyppäsin selkään ja lähdimme ulos. Kävelimme tienpätkää sillävälin kun Tiia viritti meille esteen mökiltä löytyneestä, vanhasta pinnasängyn kaiteesta ja sinisestä jakkarastamme. Este ei ollut päätähuimaava ja eihän sen tarvitsekkaan, kunhan heppa saa välillä vähän erilaista tekemistä mielenpiristykseksi.
En sitten tiedä, että oliko homma Santun mielestä aivan kamalaa touhua vaiko sitten ihmeellistä, sen saatte te päättää näistä kuvista, että miltä tämä homma oikein näyttää, mutta Superi näyttää aika järkyttyneeltä joissain otoksissa.

Hei, mikä toi pelottava ja värikäs juttu tossa on!?

 Pian alkukävelyiden jälkeen nostimme tahdin raviin ja ravailimme tienpätkää edestakaisin, välillä käyden vähän pidemmällä tai sitten keirsimme tallin ja palasimme takaisin esteen ja Tiian luokse. Aina kun ohitimme esteen, Santtu kipsutteli kuin varpaillaan ja mahdollisimman kaukaa tutoa väripilkkua, ettei se vaan hyppää nenille. Mutta rakas, sinun kuuluisi hypätä sen nenille ja vieläpä yli~

Kävelimme hetken vielä ja kävimme katsomassa tuota hirmuista estettä lähempää ja Santtu oli asiasta hieman erimieltä, mutta loppujenlopuksi sekin tajusi ettei siinä ole mitään pelättävää. Ainakaan näin jos ohitse kävelee tai sen eteen pysähtyy, asiahan oli sitten täysin eri kun lähdimme ravissa sitä kohti ja oli aika katsoa josko upea ratsureima hyppäisi vai jänistäisi.

Ensimmäinen lähestyminen oli aika mutkitteleva ja sain pyytää Santtua eteenpäin useaan otteeseen ja rohkaista sitä sillä se pörisi ja ihmetteli, että mikä onkaan nyt homman nimi. Pieni töksähdys ennen estettä ja sitten se liisikin esteen yli upeasti pienen rohkaisun jälkeen. Itsehän jäin hypyssä hieman jälkeen, mutta eipä tuo tainnut paljoa haitata.
Toiseen suuntaan tullessamme este olikin vielä pelottavampi ja herra ei meinannut mennä siitä mihinkään takuuseen, että mitä sen pitäisi tehdä asian kanssa. Se teki muutaman u-käännöksen ja käänsin sen tietty aina esteeseen päin uudestaan ja rohkaisin sitä kunnes peruutimme ja otimme uuden lähestymisen.

''Apua, mikä toi on! Eikai me mennä sen lähelle?''

''En halua, se on pelottava ja se vielä syö mut!''

''IIK se tarttuu mun jalkaan kiinni!''

''Siis en mä voi yksinkertaisesti mennä tosta!''

''No mennään sitten, mutta tyylistä ei puhuta''

Pikkuhiljaa homma alkoi olla 'ei niin pelottavaa' herra punaturkin mielestä, mutta sitten alkoikin se kunnon ravuri liitäminen esteen ylitse. Suurinosa hypyistä sujui hyvin ja moitteettomasti, kun taas jotkut olivat aivan kamalia. Kun tuo pieni este alkoi sujumaan ravissa, ainakin jokaotisella hypyllä hyvin niin päätin kokeilla lopuksi vielä lähestyä laukassa oikeaan suuntaan joka sitten ensimmäisellä yrittämällä vaihtui raviksi esteen lähetessä, mutta kyllä me ainakin kerran päästiin ihan laukalla sen ylitse! Mutta hei, enhän minä voi Superilta täydellisyyttä vaatia todellakaan, kaikkensahan se yrittää ja hienosti kaikki meni loppujenlopuksi ja herrakin pääsi pieneen hikeen.

 

Kun homma oli sitten mielestäni hanskassa, oli aika lopettaa ja ottaa pieni loppuverryttely rauhallisessa ravissa ja siirtyä käyntiin pienen puksuttelun jälkeen. Santtu oli kyllä niin tyytyväisen näköinen itseensä lopuksi, että ei mitään rajaa! Mutta kyllä se sai ollakkin, homma luisti ja herra hyppäsi. Paljoa tuota korkeampia esteitä emme voi harrastaa herran vanhan hankkarivamman takia joka sijaitsee etujalassa. Eläinlääkärin mukaan se on kunnossa ja pienet hypyt sillointällöin eivät haittaa ja onhan tuostakin vammasta jo monen monta vuotta aikaa, sillä se tapahtui raviradalla joskus vuonna nakki ja muusi. Nestettä jalassa on ja se näkyy jos tarkasti katsoo, muttei ole muuten oireillut ja se oli normaali treenin jälkeen ja seuraavanakin päivänä. Joten ei huolta kun jalat vaan muistaa hoitaa treenin jälkeen kunnolla!

''Siis mä oon niin tyytyväinen nyt itseeni. Saat äiskä antaa mulle extra herkkuja''

No laitetaas tähän loppuun vielä niitä epäonnistuneitakin kertoja teille näytille niin tiedätte miltä sekin homma sitten näyttää. :D

Pelottava monsteri este

Kauniilla ravilla yli

Tää on meidän 'hienoin' tyylinäyte ja Santtukin poseeraa!

''Eikai se varmasti hyppää tosta mun kimppuun?''

Niinkuin varmaan tarkkanäköiset huomasitte, että kuvista löytyy jonkinverran uutta tavaraa, niistä tulee sitten postaus erikseen missä kerron mitä, milloin ja miksi varuste on hankittu. Tässä on vielä kuvauspäivä edessä uusille tuotteillemme joten postaus jää vähän jälkikäteen niinkuin tänä viikonloppuna kuvattu MyDay videopostauskin johon tarvitsen mieheni konetta sillä sielläpä on videon editointi ohjelmat mulla tallessa kun tämä ikivanha läppäri ei pyöritä kun juuri ja juuri gimppiä millä saan tilaustöitä piirrettyä.

Mutta nyt voittekin kertoa, että mikä oli lempikuvanne ja saisitte samalla kertoa onko tämä meidän meno aivan kamalan näköistä touhua!