Pitkästä aikaa

Hei vaan kaikki. Täällä epäaktiivinen ja puolikuollut kirjoittaja. On aika aloittaa taas  täällä höpöttely.
Suurin ihmetys, mikä minua mietityttää on blogin kävijämäärä, mikä on pysynyt tasaisena 20-30kävijän välillä koko tämän hiljaisuuden ajan. Seitsemän pitkää kuukautta blogi on ollut täysin hiljaa. Ei mitään muuta uutta kuin maaliskuussa vaihtunut ulkoasu. Kommentteja on tullut postauksiin muutamia ja olen niistä kiitollinen.

On ollut hyvin vaikeaa olla ilman tätä blogia ja ylipäätään hevosia. Pääsin Santun poismenon jälkeen rapsuttelemaan alkukesästä hieman hevosia, mutten mitään muuta. Olen vain elänyt kaupunkielämää yrittäen päästä hevosen selkään, mutta rahatilanne on sanonut toisin.
En jättänyt blogimaailmaa kuitenkaan taakseni missään vaiheessa vaan jatkoin bloggaamista koirablogissani melko aktiivisesti pikkuhiljaa keräten rahaa edes yhteen ratsastustuntiin.

Minun piti alkaa vuokraamaan erästä ponia Siilinjärvellä, mutta rahatilanne olisi tullut bussimatkoissa vastaan.

Pääsin nyt, vihdoin taas hevosen selkään viime lauantaina kun avopuolisoni lupasi maksaa tuntini. Tunti oli Rauhalahden ratsastuskoululla ja sain ratsukseni pienen Rommi nimisen ruunan.

Poimin ystäväni mukaan kuvaamaan tuntiani, jotta saisin nauraa jälkeenpäin omalle suoritukselleni, mutta nauroin jo ponin selässä. Enhän minä muistanut melkein mitään ja se tuntui höölmöltä.

Menin HeB tasoiselle tunnille jossa oli kuusi muuta ratsukkoa. Sää oli sateinen ja tuulinen joten ratsastimme maneesissa. Maneesi oli hyvin tilava, mutta hämärä.

Oli oikeastaan aika hyvä mennä suoraan tunnille missä pääsisi tekemään oikeasti töitä ja muistelemaan, että miten sitä hevosta ratsastettiinkaan. Aloitimme heti väistöillä ja asetuksilla. Käynnissä ja ravissa. Huh kun tuli hiki kun teki töitä. Pitää kyllä todeta että poniini oli super kiva kun antoi minulle niin paljon virheitäni anteeksi. Minä kun yritin ja kovasti muistaa ja ratsastaa reilusti. Ei poni ilmaiseksi kyllä mitään antanut vaikka tulikin vähän toilailujani vastaan.

Ensimmäiset väistöt olivat kamalia, unohdin ulko-ohjan tarkoituksen joten eihän siitä mitään väistöä tullut. Banaanina mentiin eteenpäin. Kun tunti meni eteenpäin ja pääsimme kokeilemaan monta kertaa uudestaan tehtävää alkoi se pikkuhiljaa sujuakkin. Teimme saman tehtävän vielä ravissakin kunnes siirryimme kokeilemaan sulkutaivutusta. Härreguud mitä rääkkäystä. En minä muista, apua opettaja!

Sain ohjeita ja saimme peräti kolme hyvää askelta sulkutaivutuksessa toisella yrityksellä. Voittaja fiilis. Kyllä minä ehkä muistan nämä vielä joskus. Onneksi lopputunnista otimme vielä vähän rentoa laukkaa ja asetimme hevosia. Kontrolloimme askelpituutta ja sellaista kivaa. En voi muuta sanoa kun että kyllä nyt tuntuu, että on töitä tehnyt. Jokaista lihasta kolottaa, mutta on se sen arvoista ja nyt tajuan. että minun vain täytyy päästä ratsastamaan uudestaan ja pian. Aktiivisesti, kiitos.

Olemme nyt muuttamassa 27. päivä Jyväskylään ja aion jatkaa siellä hevosharrastusta sekä tietysti hevosblogin pitämistä. Ehkä minä pikkuhiljaa taas muistan mitä olen unohtanut ja kehittyisinkin vielä eteenpäin. Kisaaminen olisi korvan takana, mutta se on kaukana tulevaisuudessa.

Minulla on muutama vuokrahevonen jo katsottuna Jyväskylän alueelta ja vielä pitää vain päästä koeratsastamaan vaihtoehdot ja katsoa kenen kanssa lähden harrastamaan. Ratsastuskoululla on pakko päästä käymään säännöllisesti, sen olen päättänyt. Minä lähden töihin ja tienaan ne rahat vaikka henki menisi. En halua olla enää näin pitkää aikaa irti tästä ihanasta lajista.

Viikko Helsingissä

Blogi on ollut nyt taas hiljainen ja syy siihen oli minun yhden viikon Helsinkilomani. Viikko hurahti nopeasti, ehkä liiankin. Mukaan kuului Jumbossa pyörimistä, uudet kengät, ratsastus käsineet, muutamat sukat ja muuta kivaa. Nyt on hyvä kävellä ensitalvi kunnon kengilläkin ja toivonmukaan eivät varpaani jäädy. Onneksi on villasukat!

Kävin hetken mielijohteesta Lahdessa moikkaamassa ystävää ja olin siellä jopa yötä. Näin myös ihmisen jonka olin tuntenut 5vuotta mutten vielä ikinä nähnyt. Tapasin hänet ja tyttöystävänsä Tikkurilassa, kävimme kahvilla ja myöhemmin löysin itseni hänen seurastaan baarista. En juomassa vaan olin ystäväni seurana, hän on nimittäin järjestyksenvalvojan pestissä. Siellä sitten rupateltiin kunnes kolmen aikaan aamusta vuoro loppui ja sain kyydin keskustasta isän luokse nukkumaan. Kiva selväpäinen ilta.

Lauantaina olin isäni apuna Vantaanseudun steiner koulun keskiaikamarkkinoilla auttamassa juontohommissa. Puhuin siis vuorotellen isäni kanssa mikrofooniin ja infosimme missä tapahtuu ja mitä. Tapahtuman oli järjestänyt siis steiner koulu ja paikanpäällä oli poniratsastusta, myyntikojuja, kahveeta sekä pullaa. Myös kaikenlaisia esityksiä, kuten tanssai laulua ja Barbaaritallin ritariesitys ratsain. Minä juonsin tapahtumaa ja kiertelin kuvaamassa tapahtumia kaikessa rauhassa. Ohjelmaa kesti kahdestatoista kahteen jonka jälkeen kävimme isän ja pikkuveljen kanssa syömässä, vaihtamassa vaatteet ja lähdimme linnanmäelle. Jihuu!

Lintsillä pikkuveljeni kanssa ja oli kyllä tosi mahtavaa viettää aikaa hänen kanssaan. Viimeksi näimme toisemme isoveljeni lapsen ristiäisissä kesällä. Ensin kun tulin vantaalle oli veli hiljainen ja ujo. En minäkään osannut hänelle puhua.. Masentavaa ajatella että ei osaa omalle veljelleen puhua mutta kyllähän se muuri siitä kaatui ja sitten se oli menoa. Ihana ja fiksu kaveri! Pikkuveli uskalti tulla mun kanssa linnanmäellä vaikka mihinkä laitteeseen. Aloitimme kummitusjunasta mikä oli aika tylsä mutta siitä menimme linnunrataan ja vuoristorataan ja vaikka mihin. Uskaltauduimme illan lopussa Kieppiin, kieputtimeen ja Ukkoon! Hui.. Mulla on korkeanpaikankammo ja aika huono  maha joten oli ihme ettei mitään ylimääräistä lentänyt suusta taikka paniikkikohtaus iskenyt laitteiden korkeimmassa pisteessä. Kingiin en vain uskaltanut lähteä.. Se oli jotai niin kamalaa jopa ajatella!

Yhteen päivään mahtuu monta tuntia mutta joskus sen on loputtava. Aamulla 4h keskiaikamarkkinoita ja illalla 4h linnanmäkeä. Mikäpäs siinä jos on mahtavaa seuraa!? Illalla tosin lähdin vielä moikkaamaan Helsingin keskustaan kaveria ja ilta venähti entistä enemmän ja väsyneenä kömmin sohvalle nukkumaan.
Kaksi viimeistä päivää otin rennosti löhöillen ja kävin hermohoidossa. Hoidolle ei ole virallista nimeä mutta isäni ystävä joka on hoitanut monia ihmisiä on mm. parantanut tenniskyynärpään ja saanut halvaantuneita ihmisiä kävelemään käsitteli minun lonkkani. Huusin, itkin ja meinasin käydä miehen kurkkuun kiinni, mutta hoito oli kivun arvoista. Lonkkiini ei ole hoidon jälkeen sattunut tippaakaan. Ihan mahtavaa! Ensikuussa on keikkaa taas Helsinkiin ja tähän kys. hoitoon ihan kunnolla. 3kerran kipu ja huuto 9päivän sisään tuntuu kamalalle mutta se että voisin joskus elää ilman jokapäiväistä kipua olisi mahtavaa.

Nyt olen kuitenkin kotiutunut ja päässyt Santun ja Turon luokse takaisin. Oli ihanaa nähdä ne pitkästäaikaa ja sain jopa sellaisen vastaanoton mitä en unohda. Menin aitaan poikien luokse ja molemmat painoivat päänsä syliini eivätkä meinanneet päästää minua lähtemään. Kierivät minun ympäri ja tökkivät turvillansa. Ihania otuksia ja niin rakastettavia!

 Ps. Minun on hieman pakko avautua tänne teillekkin tästä minun tämänhetkisestä tilanteestani. Syksy on saapunut ja sitämukaa syysmasennus. Minua ei tällähetkellä kiinnostaisi pitää blogia pystyssä taikka jaksaisi huolehtia mistään muustakaan, mutta yritän pysyä pinnalla joten nämä on niitä asioita jotka minut siellä pitävät. Isompiakin asioita saattaa nyt tapahtua mutta pidän teidät ajantasalla mahdollisimman hyvin. Mutta varautukaa siihen, että blogi on epäaktiivinen.