6. heinäkuuta 2018

Hieno lapsi hevonen


Make ja Holy siirtyivät jonkin aikaa sitten toiselle tallille missä herra ori pääsisi treeniin. Olemme käyneet hevosten omistajan kanssa nyt kahdella tunnilla, minä menin viimeksi Holylla mutta tällä kertaa pääsin pitkästä aikaa Make oriin kyytiin. Tallin pitäjä piti meille tunnin viime maanantaina ja saimme kokea hienoja hetkiä tämän 4 vuotiaan kanssa.
Keskityimme tunnilla ulko-ohjaan, hevosten rentouteen ja minun suoruuteeni missä todellakin on parannettavaa. Katseeni oli suurimmalta osin taas kohti maata, mikä näkyy kuvista, mutta sain osittain sitäkin ylös kun jaksoin ratsastuksen lisäksi keskittyä myös siihen.



Menimme paljon ympyröitä ravissa ja haimme ulko-ohjan tarkoitusta. Make tuntui alusta asti kevyeltä ja alku kankeuden jälkeen se alkoi rentoutumaan niskasta ja hetkittäin tuli nätisti eteen alas.
Ravin tahti oli aluksi hankala saada kontrolliin, mutta kun sain itseni suoremmaksi ja rauhoitin kevennyksen, niin kappas vaan. Ravi rauhoittui todella pieneksi ja kun annoin edestä tilaa, hevonen haki selkänsä mukaan.
Lapa edellä kaahottaminen on tämän nuoren ongelma ja siihen on oma lääkkeensä, se ulko-ohja. Oikeaan suuntaan lapa liihottaa edellä ja se oli hankala saada pakettiin mukaan. Opettaja nakkasi minulle raipan jolla nakuttelin lapaa samalla kun käytin ulko-ohjaa. Pikkuhiljaa asia korjaantui ja kun muistin istua kyljet tiukkana, suorassa, pääsimme yhteisymmärrykseen.
Käynnissä työskentely oli todella tahmeaa, käytin enemmän istuntaa ettei siitä tulisi kuuro pohkeelle. Välillä napautin pohkeella ja pyysin eteen jos se jäi laahustamaan tai lähti valumaan kuolaimen taakse, hän toimi todella hienosti pelkällä istunnalla.



Tähän vielä lyhyt videon pätkä tunnilta;


Mielipiteeni nuoremmilla hevosilla ratsastamisesta on jäänyt vähäiselle vaikka olen muutaman nuoren selässä käynytkin. Make on todella kiva ori ja kunhan sillä tehdään enemmän, siitä tulee hieno. Se vaatii kärsivällisyyttä ja hyvää lämmittelyä. Muutaman kentän ympäri hölkkäyksen jälkeen Make alkoi jo kivasti myödätä ja sen työmoraali on ihailtava.
Tunnin lopussa Make oli todella väsynyt eikä jaksanut kantaa itseään enää pidempiä pätkiä josta johtui askellaji rikkoja ravista käyntiin ja samalla herra heilutteli päätään. Oli aika lopettaa seuraavaan hyvään pätkään ja antaa pitkät loppu käynnit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti