22. elokuuta 2014

Rakas ystäväni

Jokaisella meillä on elämässään kohokohtia. Minun parhain hetkeni oli, kun sain sinut omakseni.
Ja tässä on meidän tarinamme
Olen tuntenut sinut pienestä pitäen, kasvoin sinuun kiinni ja olet aina ollut elämäni hevonen. Muistan ne ihanat mökkireissut jolloinka aina juoksin pellon läpi luoksesi heti kun hyppäsin autostamme ulos. Ensimmäinen asiani oli aina tulla tervehtimään sinua sähkölanka aitauksen viereen tarjoten sinulle ruohontupsua.
Ihanasti aina höristen ravasit tai köpöttelit luokseni korvat hörössä, kevyesti ja erittäin varovasti napaten ruohotupsun kämmeneltäni. Olit nuori niinkuin minäkin, mutta emme tainneet silloin vielä ymmärtää maailmasta mitään muuta kuin elämän rutiinit.
Muistan aina ne ihanat kärrylenkit joille sain tulla kyytiisi ja joskus kokeilla jopa sinua ohjastaa. Autoin aina hoitamisessasi ja valjastuksessa. Tiesin joka kerta aina enemmmän ja enemmän siitä miten pitäisi toimia kanssasi ja vartuin rinnallasi oppien niin paljon sinulta.
Iloitsin aina hetkistä kanssasi joten aina kun oli aika lähteä takaisin kaupunkiin tulin hyvästelemään sinut kyynel poskellani. Silittelin samettisen pehmeää turpaasi kertoen, että tulen vielä takaisin. Joskus katsoit minua hörähtäen isoilla, ruskeilla ja kauniilla silmilläsi ihankuin tietäen että tulen aina takaisin.

Ehkä tämä kaikki oli vain omaa mielikuvitustani, olinhan pieni lapsi. Mutta nyt kun mietin asioita ja sitä mitä meillä oli silloin on vaikea usko sitä harhaksi.

Nyt rakas ystäväni, olet vihdoin minun. Olet ollut aina se jota halusin pidellä käsissäni ja sanoa, että olet minun. Vaikka kyse on niinkin hassusta asiasta kun omistamisesta, minulle se on paljon enemmän.

Muistan vielä kun ainainen haave kesän lähestyttä oli saada kesähevonen hoidettavaksi joten tutkailin hevospalstoja ja laitoin kyselyitä eteenpäin. Ikinä ei onni osunut kohdalleni ja aloin etsiä halvempia projekti hevosia myynti sivustoilta. Silmääni iski 10vuotias lämminveri tamma lapista jonka halusin. Soitimme ja sovimme, että haemme hevosen puolestavälin matkaa ja kun aloitin kysellä kyytejä, kukaan ei halunnut lähteä niin pitkälle matkalle joten viimeinen vaihtoehto oli mökkimme vieressä asuva ravi mies joka oli äitini eno, Heikki. Soitin Heikille kysyen josko hän lähtisi kaverikseni noutamaan lämppäri tammaa minulle projektiksi. Sovimme asiat ja suljin luurin kunnes Heikki soitti minulle n. 10min päästä takaisin kysyen Santusta.
''Etkö sie haluaisi mielummin Santtua ottaa? Se ei enää raviradalle halua mennä ja teuraaksi joutuu jos ei sitä nyt kukaan ota''
Sydän pomppasi kurkkuuni kun tajusin, että kyseessä oli elämäni hevonen. Peruin kaupat tamman omistajan kanssa ja harmittelin tapahtunutta, asiat selvisivät hyvin ja soitin taas Heikille hetken puhuttuani äitini kanssa asiasta.
 Seuraavana viikonloppuna Heikki toi sinut kotikunnalleni valkoisessa trailerissa erään huoltoaseman pihaan jossa kirjoitimme omistajanvaihdos paperit. Huoltoasemalta ajoimme yksityistallille jonnekka olin saanut meille pihatto paikan.
Olin todella innoissani enkä meinannut pysyä housuissani kun avasin trailerin etuluukun ja tulin sinua katsomaan. Silittelin silmät kyynelissä päätäsi sekä pehmeää turpaasi ensimmäistä kertaa kun olit omani. Talutin sinut trailerista ulos ja vein sinut uuteen tarhaasi tutustumaan paikkoihin.
Olit laiha ja rimppakinttuinen vanha ravuri suoraan radalta, mutta en välittänyt ulkomuodostasi tippaakaan. Tiesin, että sitouduin isoon vastuuseen ja elävään eläimeen 100%'sti. Sinussa oli tekemistä niin ruummiillisesti ja koulutuksellisesti.

Toit minulle paljon iloa, tekemistä sekä myöskin surua ja sen kautta kokemusta. Kanssasi olin elossa ja oma itseni. Ensimmäisinä kuukausina ratsastaminen oli hankalaa sillä sopivaa satulaa ei meinannut löytyä ja varusteemme olivat muutenkin huonot. Vanhat sekä kovat suitset perus nivelellä ja satulan tilalla oli vaaleansininen horzen huopa. Tämä riitti meille kuitenkin täydellisesti, että pääsimme alkuun. Siteemme kasvoi entisestään ja aloit luottaa minuun entistä enemmän. Saatoit kävellä vierelläni minne vain eikä minun pitänyt pitää sinusta edes kiinni.
Ihka ensimmäistä kertaa selässäsi






Kun olit tottunut jo ajatukseen, että nousen selkääsi saimme käyttöömme laina satulan talliltamme joka oli aina yhtä ihmetystä. Satulaa piti aina nuuhkia kaula pyöreänä ja hieman steppailla kun sen selkääsi laitoin. Pikkuhiljaa siihen kuitenkin totuit, mutta selkään nouseminen oli taas suurin ongelmistamme. Jouduin aina sitomaan sinut tolppaan aidan viereen, nousta selkään ja nopeasti napsauttaa meidät irti, ettemme vedä puomia mukanamme. Kaikki meni aina kuitenkin hyvin ja rauhallisesti kun olit säännöllisellä liikunnalla. Pian satulan saamisen jälkeen kokeilimme hypätä pieniä esteitä ja huomasin heti että tykkäsit siitä kunhan ymmärsit hypätä etkä vain juosta esteen ylitse. Ensimmäinen laukkapätkämme tapahtui esteharjoituksissamme. Edessämme oli suorassa linjassa pieni pysty(n.30cm) ja isompi okseri(n.60cm) jonka jälkeen nostit ensimmäistä kertaa laukkasi. Harmiksemme kenttä oli niin pieni isoille askelillesi, että laukka jäi lyhyeen, mutta laukka alkoi nousta enemmän myös maastossa tämän jälkeen.

Elimme maastoillen ja iloiten elämästä, kunnes tapahtui yksi suurista takapakeista. Lähes jokainen hevosenomistaja haaveilee joskus elämänsä aikana omistavansa hevosen ja hoitavan sitä omassa pihassaan sekä tallissaan. Muutin poikaystäväni sekä äitini kanssa 10km kaupungista maaseudulle missä oli hevosen pito mahdollisuus. Riemuissani tein tallia sekä aitaa sinulle ja ehkä tulevalle ystävällesi tietämättömänä asiasta, että tämä ei ollut paras vaihtoehto loppujenlopuksi.
Perheeni ja minä olimme tietysti todella onnellisia, että tallille meno kustannukset vähenivät, mutta hevosen kustannus sekä vastuu nousi. Aluksi kaikki meni todella hyvin ja olin onnellinen kanssasi, mutta muutaman kuukauden päästä mikään ei mennyt niinkuin piti. Olin niin väsynyt sinun temppuiluihisi, että minun oli pakko huutaa itselleni ettet olisi enää minun ongelmani.
Laitoin sinut myyntiin.


Luulin tämän olevan viimeinen ratsastuksemme
Sinun myymisesi oli elämäni suurin virhe. Vaikka jäitkin vielä luokseni sekä hoidettavakseni muutamaksi kuukaudeksi ennen lähtöäsi luulin tekeväni oikein niin itseni kuin sinunkin kannaltasi. Viimeisinä kuukausinasi luonani sait tutustua toiseen rotusi edustajaan Dustyyn joka oli ylläpito hevoseni alku kevääseen saakka. Kun Dusty lähti, sinäkin muutit.


Vaikka et muuttanut pitkälle en silti kuullut sinusta yhtään mitään koko kesänä ja minun tuli ikävä sinua. Havahduin aktiivisemmaksi kun kuulin epäilyttäviä huhuja. Soitin silloiselle omistajallesi ja sovimme tapaamisen. Kun näin sinut monen, monen kuukauden jälkeen olit surkean näköinen ja apean oloinen. Vaikka sinulla oli kaltaistasi seuraa, sinusta näki kuinka olit silti huomiota vailla. Katsoit minua kauniilla ruskeilla silmilläsi kuin kysyen ''Miksi jätit minut''. Painoit pääsi syliini kun tulin sanomaan sinulle terveiseni ja ratkesin itkuun. Olit yltäpäältä mudassa, harjasi oli takussa sekä kaviosi hoitamattomat. Sinusta ei oltu huolehdittu niinkuin oli sovittu. Elit kurjissa oloissa ystäväsi kanssa ja monien selvittelyiden ja tapausten jälkeen olit taas minun ja vein sinut turvaan.



En tiennyt mitä olit kokenut, mutta olit kontrolloimaton, kuin pieni varsa. Luottamuksemme rakentaminen uudelleen oli alkanut. Testailit sekä kokeilit minua ja etsit rajojasi jotka teimme nopeasti selväksi, mutta luottamus oli vielä tipotiessään. Onneksi pikkuhiljaa aloit taas luottamaan minuun. Jouduin opettamaan sinulle kaiken alusta alkaen, muistit osan asioista todella mallikkaasti mutta jotkut asiat, kuten satula oli melkein vieras käsite niinkuin selkään nouseminen. Pikkuhiljaa rakensimme yhteistä tulevaisuutta uudestaan, aivan niinkuin silloin ensimmäisen kerran. Etenimme pienin askelin, sinun ehdoillasi.









Yhteistyömme alkoi mennä niinkuin sen pitikin. Oli tietysti vaikeitakin aikoja sillä eihän tämä ole mitään ruusuilla tanssimista. Sait uusia ystäviä niinkuin minäkin ja kehityit nopeammin mitä kuvittelin. Tämän uusi alkumme toi itsevarmuutta minulle ja varmaan sinullekkin. Teimme töitä aina tosissamme ja sinä yritit kaikkesi.
Tiellemme tuli kuitenkin taas takapakkia, mutta niistäkin olemme jo selvinneet. Selkäkipuja sekä taas uusi tallipaikka pörräsivät päissämme. Selkäsi parani levolla sekä hoidolla ja uudessa paikassa aloit keksiä ilkikurisia karkaus temppuja. Kokeilit taas rajojasi ja olit tietysti hämmentynyt suurista muutoksista, mutta toivon, että ymmärrät miksi tämän kaiken teen.
Kaikesta olemme selvinneet yhdessä ja sen me jatkossakin teemme. Siitä olen varma.


Olen kiitollinen jokaisesta hetkestä kanssasi, olivat ne hyvä tai pahoja. Toivon vain, että saamme kokea vähintäänkin yhtäpaljon kaikkea ihanaa tulevaisuudessa. Me emme luovuta vaikka kuinka vaikeaksi päivät saattavatkaan mennä.

5 kommenttia:

  1. Yyh itku meinas tulla ku luin tätä :D ja tän lukiessa tajusin miks Santtu temppuili meillä sillon alkumetreillä.. :)

    VastaaPoista
  2. Missä tätä heppaa kohdeltiin huonosti ? Ja missä tämä oli ekoissa kuvissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En voi sanoa missä kohdeltiin huonosti sillä asiat ovat selvitettyjä ja en halua enää henkilölle ongelmia. Yksityistallilla on siis pyörinyt kokoajan.
      Ensimmäisissä kuvissa Santtu oli kuusjärvellä, tarkemmin myhkylässä olevassa yksityistallissa missä oli poni ja toinen isompi tamma kaverina.
      Toinen kuva on kyllä otettu jo ennen minulle tuloa eli se on kasvattajan luota. :)

      Poista
  3. Olipas ihanan tunteellisesti kirjoitettu postaus ihanasta ystävästäsi :)

    VastaaPoista