4. elokuuta 2014

Hassu Otus

Moi taas! Niinkuin huomaatte on ulkoasumme vaihtunut hieman erilaiseen versioon. Edellinen oli keskeneräinen ja aika tumma josta en pitänyt kuin ehkä viikon verran ja sen oli nyt vaan pakko vaihtua. Joten, mitä mieltä olette tästä ulkoasusta? :)
Onko parannettavaa tai huomautettavaa?


1.päivä tätä kuuta minulle iski tallille mennessä 'hullu' ajatus kokeilla ratsastaa pitkästäaikaa kunnolla ilman satulaa/jalustimia. Tämä ei jäänyt pelkäksi ajatukseksi sillä varustin Santun pelkillä hackamorella, martingaalilla sekä ratsuvyöllä joka piti matringaalia paikallaan. Mira oli taas tallilla otti muutaman kuvan ennenkuin kameran patterit simahtivat, nämä kaksi 'upeaa' kuvaa on siis otettu omalla kamerallani joten laatu on sitä maata.
Köpöttelimme Superin kanssa aidassa muutaman kierroksen molempiin suuntiin ensin käynnissä ja huomasin, että pohja oli liukas ja herran takajalat lipsuivat tietyissä kohdissa. Kokein kuitenkin nostella hieman ravia ja ohjata Santtua sellaisita kohdista jotka olivat kuivempia todeten hetkenpäästä ettei tästä tule yhtään mitään joten suuntasimme pellolle. Nostimme ravit sekä laukat molempiin suuntiin ja päästin taas Miran Superin selkään. Mira ei epäröinyt hetkeäkään satulattomuudesta vaan punttasin hänet selkään ja sinneppä ne lähtivät taas revittelemään. Ensin kohtuudella, mutta sitten ehdotin että saisivat mennä pidemmälle peltoa ja revitellä Miran mielen mukaan ja mikäpä siinä sitten. Otin muutaman videopätkän näiden hullujen menosta ja siitäpä video alhaalla näiden kahden kuvan jälkeen.
Alkukäyntejä
Erittäin varovaista ravia


2. päivä olin itse ihan puhki edellisestä ratsastuksesta ja sisäreiteni eivät kärsineet nousta hevosen selkään joten tänään olikin vuorossa maastakäsittely päivä mikä toi piristystä edellisiin ratsastuksiin. Minulla oli maastakäsittelyä varten nyt herkkupalojakin mukana, että saisimme lopuksi kokeilla hieman vanhoja temppujammekin.
Aluksi kunnon puunaus ja sitten irtojuoksutusta noin 15minuuttia josta saimme taas yhden hienoimmista join-upeistamme. On mukavaa mitenkä Santtu kehittyy sekä ymmärtää asioita aina enemmän ja enemmän, nytkin se ymmärtää irtojuoksutuksen lopuksi tulla luokseni kun pysähdyn ja käännyn siitä hieman poispäin. Joskus siinä menee hetkei ennenkuin herra tajuaa, että voisi jo lopettaa juoksemisen, mutta reaktio on yleisimmin jo terävämpi kuin aiemmin. Maiskutellen se löntystelee luokseni joko viereeni tai selkäni taakse odottaen seuraavaa tehtävää.
Irtojuoksutuksen jälkeen kokeilimme hieman vanhoja temppujamme kuten ''pyydä/kosketa'', ''hymyile'' & ''kumarra''. Makupalat olivatSantun mielestä oikein mukava yllätys, herra meinasi välillä innoissaan napata sormeni suuhunsa, mutta heti kun sanoin ''sormi'' se päästi irti ja odotti nöyrästi palkkiota. Tämän 'ei' sanan Santtu on oppinut sinäänsä omillaan kun olen antanut sille makupaloja ja joskus herra on todellakin innoissaan ja napannut someni suuhunsa. Olen aina ärähtänyt hieman ja sanonut jotakin sormiini liittyvää ja pikkuhiljaa olen vähentänyt sanoja ja siitä herra on tämän termin oppinut mikä on hienoa. Santtu muisti tempuista parhaiten pyytämisen/koskettamisen, tämä temppu on sellainen, että Santun täytyy koskettaa turvallaan ryntäitään muutaman sekuntin ajan saadakseen herkun tai taputuksen. Aina kun temppu harjoitteluissa on ollut taukoa joudun hetken aina muistuttamaan Santtua, että mitä sana tarkoittikaan koskettamalla kämmenellä sen ryntäitä josta se sen sitten hokaisee eikä meinaa enää lopettaa vaan haluaa lisää herkkuja.
Tästä tempusta siirrymme kumarrukseen joka tuli todella näppärästi läpi ihankuin vanha tekijä, enne ole vain koskaan oikein päässeet tekemään temppua loppuun sillä herkut loppuivat aina kesken, mutta nyt Santtu pääsi 90% loppuun asti tämän kanssa mikä toi hymyn huulilleni. Herra onkin sellainen herkkupeppu, että se tekee melkein mitävain pienestä porkkananpalasesta.
Mikä ihmetys tuo on?
No eihän tämä nyt niin pelottava ollutkaan.
Herkkujen vähentyessä päätin kokeilla mitä Santtu sanoisi pussista missä pidin herkkujamme. Survoin loput porkkananpaloista taskuihini ja rapistelin pussia käsissäni josta herra 'heräsi' ja hörähti ihmeissään. Vein pussia pikkuhiljaa lähemmäksi Santtua ja annoin sen haistella sitä jonka jälkeen aloin silittää sen päätä pussi kädessäni. Ensin herra oli erimieltä asiasta, mutta kun se huomasi ettei siinä olekkaan mitään pahaa sai pussilla tehdä vaikka mitä. Tein pussiin pienen rei'än ja laitoin sen Santun korvaan roikkumaan hetkeksi.
Kun pussi oli tullut tutuksi nappasin aidan vieressä olevan laidanpätkän mistä Santtu oli taas ihan ihmeissään. Näytin lautaa herralle ja laskin sen maahan parin metrin päähän herrasta ja käytimme sitä hetken puomin tavoin ja kävelimme sen yli muutamaan otteeseen, mutta ensin tietty annoin Santun haistella tätä ihmetystä. Kun olimme köpötelleet laudan yli nostin sen taas käsiini ja kiersimme aidassa ympyrää laudan laahatessa maata perässämme. Santtu pelkästyi ensin raahaavaa ääntä mutta rauhoittui sekä tottui siihen hetkenkuluttua josta pysähdyimme ja nostin laudan pystyyn Santun nenän eteen. Lauta ja herra tekivät tuttavuutta hetken ja nostin laudan hitaasti sen selkään katsoen mitä herra sanoo oudon esineen kosketuksesta ja mitään reaktiota saamatta jätin laudan nojaamaan herran kylkeen.
On tämä Santtu vaan niin ihmeellinen otus. Ottaa niin iisisti kaiken uuden paitsi kun olen sen selässä se olisi varmaan hypännyt aidan yli ja lähtenyt juoksemaan jos lautaa olisi vilautettu sen nokan edessä. Kaikki on vaan aina jännempää kun joku on selässä.

3 kommenttia:

  1. tää on kiva ulkoasu! :--)

    http://smiling-horse.blogspot.fi/ kommenttia saa heittää

    VastaaPoista
  2. Hei mua häiritsee ratsastuskuvissa se, ettette ota kunnolla ohjista kiinni! vähintää se 10cm kireämmät ohjat, eikä mitään löysiä! Mut kiva ulkoasu!:)

    VastaaPoista
  3. Löysälle ohjalle yritän tämän herran juuri opettaa. Ex-ravurit ovat yleisesti sellaisia että kun ottaa ohjan kireämmälle, se lähtee kaahottamaan eteenpäin ilman rajoja joten tämän olen soveltanut toimivaksi. Sekä että hackamoren kanssa pääsee hyvälle tuntumalle ilman ohjan kireyttäkään. :)

    VastaaPoista