21. huhtikuuta 2015

Tallipaikka

 Kerroin teille jonkin aika sitten, että meidän on vaihdettava tallipaikkaa ja jos et ole vielä tietoinen miksi, käy lukemassa tämä postaus.
Olemme löytäneet siis tallin joka sijaitsee 4km Suonenjoen keskustasta maalaismaisemiin. Minulle tulee tallille matkaa siis n.6-7km ja kyytipelinä pyörä joka on vielä hankkimatta. Tulevalla tallilla on paljon peltoa missä herra saa laiduntaa, tilava talli jossa 2karsinapaikkaa ja lisää saa tehtyä myös. Uittopaikka on lähellä ja kuullemma hyvät maastot! Kaveri on vielä tallille etsinnässä, mutta ehkä sekin löytyy pian. Parempi kyllä olisi, sillä muutto on vähän yli viikon päästä eli ensikuun alussa. Yksin en haluaisi Santtua jättää ja nyt kun herran joutuu siirtämään ei minulla ole varaa ostaa sille kaveria mikä harmittaa, sillä tämän kesän haaveena oli hankkia kesäponi.
Tallipaikan vaihdosta on kuitenkin tullut hyviä ajatuksia vaikka ensin taisin jopa kirota koko asian läpikotaisin ja päässäni suhisi. 
 Hyviä puolia voisin luetella tässä muutaman jos teitä kiinnostaa;
+Santtu saa isomman laitumen kuin nykyisellä tallilla jossa se joutui olla pienessä hiekkapohjaisessa pihatossa ja pääsi joskus hetkeksi isoon aitaan
+Tilavampi talli, karsinahan Santulla on ollut aina iso ja hyvä, mutta nyt on käytävätkin leveämmät ja talli paljon kotoisampi
+Pesupaikka löytyy jossa saamme kylmättyä jalat ja pestyä koko hepan
+Saamme aidata tallin pellolle kentän jossa ratsastaa ja pääsemme harjoittelemaan sitten koulukiemuroita taas paremmin
+Lämmin varustehuone

Sitten jokaiselta talliltahan löytyy aina miinuksia ja tässä tapauksessa niitä on tällähetkellä vain muutama;
-Junarata aiva tallin vieressä
-Asfalttinen autotie pitää ylittää jotta pääsee maastoreiteille

Saas nähdä mitä Santtu tykkää uudesta paikasta. Hetken se ainakin stressaa, tai odotan stressaavan niinkuin aina. Hermostunutta hevosta ei kannattaisi niin usein muuttaa paikasta toiseen kuin ollaan nyt herran kanssa muutettu, mutta on herra asettunut sitten muutaman mietintäpäivän jälkeen. Nyt vaan jännittää tuo junarata, että ottaako herra paniikit siitä vai sopeutuuko se kauheaan kolinaan joka junasta sitten irtoaa.

Tässä muuten meidän lemppari huopamme jonka löysin Hööksistä jokin aika sitten
Tämän tallipaikan kuluihin menee laskujeni mukaan n. 250€ per kuukausi joten ei paha ollenkaan. Karsinavuokra hoidolla on 150€ mutta itse täytyy ostaa purut, heinät ja rehut.
Edellinen tallipaikka oli ilmainen joka oli ns. täysihoito paitsi näin loppupuolella. Itse ostin hevoselle kuitenkin heinät ja rehut eli kuukaudessa meillä meni n.56€ sinne talliin. Kulut nousevat nyt, mutta se ei minua haittaa sillä saan rakkaan ystäväni lähemmäs minua ja parempaan hoitoon kuin se nyt on. Pääsen jopa useammin Superin kanssa touhuamaan joten kaikki on hyvin.

2 kommenttia:

  1. Missäpäin suonenjokea,onko enää olemassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En Suonenjoella enää asustele niin En tiedä missä kunnossa ko talli nykypäivänä on.

      Poista