16. kesäkuuta 2015

Terveempi hevonen monella tapaa

Terveisiä terveeltä jalalta jonka kanssa ollaan päästy taas maastoilemaan ja tekemään töitä. Santtu on ollut hyvin pirteä ruunan rupsukka viimeviikkoina vaikka toisin saattaisi luulla vielä(kin) yksin elelevästä hevosesta.

Kaveri on kovasti hakusessa tavalla taikka toisella. Sopivia yksilöitäkin on löytynyt, mutta omistajat sitten 'hävinneet' taikka vastauksia ei vain tule. Hyvin Santtu on pärjännyt yksin vaikka itseäni riipii katsella sitä ilman lajitoveria joka toivottavasti löytyisi mahdollisimman pian sillä kaikki on ollut valmista jo pitkään.

Karsina on purutettu, ruokakupit valmiina sekä varusteille on paikat tyhjennetty ja lisää laitumia on aidattu. Karsinoihin on tuloss myös uudet ovet kunhan työmies kerkeää talon kunnostuksesta talliin. Milloinkohan se sitten tämä onni kääntyisi ja Superi saisi kaverin. Olen etsinyt jokapuolelta, kiven sekä kannon alta mutta ei ole vielä tärpännyt.

Asiasta kukkaruukkuun, olemme Santun jalan tervehdyttyä juosseet irtona sekä käyneet maastossa. Olimme eräs kaunis ötököiden täyttämä päivä kentällä irtona ja päätin rakentaa seuraavalle päivälle muutaman esteen, mutta kun Santtu meni ja juostessa hyppi aina toisen esteen yli niin rakensin kujan ja kokeilimme sitten ihan irtohypytystä mistä herra taisi tykätä vaikka ei aina täysin esteen yli päässytkään. Heinäpaali-koivunrunko esteet eivät olleet hääppöiset mutta ilmiselvästi piristivät ruunan arkista pyörimistä.

Pari päivää esteistä kun jalka pysyi hyvässä kunnossa kävimme maastossa 4km lenkin, siellä siis missä herra otti ja lähti jolloin jalka meni mäsäksi, mutta nyt Santtu käyttäytyi todella hyvin eikä meillä ollut mitään ongelmaa vaikka vauhti välillä menikin aika huimaksi ja lähtötilanne oli karmivaa pomppimista sekä kaikelle säikkymistä mutta hetken pellonreunaa kävellessämme herra rauhoittui ja toimi hyvin.

linkki videoon


linkki videoon


Samaan aikaan kun herran jalka pamahti aloitin syöttämään sille viikon chian-siemen kuurin koska ostimme itsellemme avopuolisoni kanssa pussin josta riitti hienosti myös viikon kuuri hevosellekkin josta oli meille apua ja varmasti kunhan tilaisuus tulee alkaa herra syömään chiaa ihan jokapäivä. Hiekkaisten ruohojuurakoiden napostelu loppui heti, karva kiiltää paremmin, hevonen on pirteämpi ja rauhallisempi. Suolistossa on ilmeisemmin ollut jonkunverran hiekkaa kun sitäkin tuli ulos aika paljon minkä huomasin karsinaa siivotessani kun herra oli sateisen yön sisällä. Nyt taitaa olla terveempi hevonen monella tapaa kun se on niin tyytyväisen näköinen!

PS. Kysymyspostauksen vastauspostaukset sekä tallin esittely tulossa pian!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti