16. kesäkuuta 2014

Uutta ilmettä

Ja taas tuli vaihdettua ulkoasua hieman uudempaan verisoon. Mitäs tykkäätte 'auringonlasku' teemastamme?
Minä lupaan tykätä tästä nyt edes jonkun aikaa, että saan paremman idean seuraavaan ulkoasuun. Muutama idea on käynyt mielessä, mutta ne eivät ole onnistuneet joten ole nehittänyt teokset roskakoriin eikä meillä ole sopivia kuvia uuteen banneriin minkälaisia tarvitsisin. Ehkäpä täytyy ottaa kaveri mukaan tallille ja käydä taas vähän kuvaamassa poikaa ja meitä tietty yhdessä.

Olen tässä miettinyt hieman vaihtaa postauksiamme senverran, että kertoisin joskus omia mielipiteitäni asioista sekä ehkä sekaan enemmän lifestyleä ja kissojemme kuulumisia, mitä olisitte siitä mieltä?
Uutta blogia en viitsisi luoda lifestyle tyyliseksi sillä asiaa minulla ei paljoa ole sillä elämäni on erittäin tylsää. Joskus kuitenkin tapahtuu isompia asioita kuten esim. hiusten värjäystä, ystävien kanssa ulkoilua sekä kissojen kanssa sattuu ja tapahtuu kaikenlaista kokoajan.

Sitten pienimuotoisia uutisia. PÄÄSIN KOULUUN!
Ai että olen niiin onnellinen! Pääsin vihdoin unelma kouluuni nimittäin Kiuruvedelle. Tarkemmin Hinguniemeen opiskelemaan hevostalouden perustutkintoa hevosenhoitajana. Ratsastuksenohjaaja oli alunperin tähtäimessä, mutta kokeet menivät penkin alle joten päätin lähteä hoitajaksi ja sieltä ehkä haarautua ohjaajaksi jos taitoni sekä hermoni riittävät. Muutan siis Kiuruvedelle opiskelija asuntolaan kouluni ajaksi ja Santusta en ole vielä varma tulisiko se mukanani Kiuruvedelle, kovasti sen haluaisin tietty mukaan, mutta ensin on löydettävä hyvä tallipaikka ja jos sellaista ei löydy se luultavimmin jää tänne Outokumpuun ainakin toistaiseksi. Tästä blogista tulee sitten opiskelija painoitteinen kesän jälkeen, mutta yritän pitää aktiivisuuden yllä sekä kertoa Santun kuulumisista riippuen tuleeko se nyt mukaani vai ei. :)

4 kommenttia:

  1. Tosi ihana tämä uus ulkoasu! :) ootko päässyt alottelee, mulle sitä banneria?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hmm.. Olet laittanut sen sinulle s-postiin, muttei se nähtävästi ole perille tullut? No minäpä laitoin sen nyt uudestaan tulemaan. :)

      Poista