Kävimme Rassen, Maken ja hevosten omistajan, Jonnan kanssa maastossa tässä yksi kaunis, lämmin kesä ilta. Suunnitelmana mennä rauhallisesti harjun pidemmälle ja loivemmalle mäelle ottamaan rennot laukka pätkät ja kävellä takaisin tallille.
Meillä oli kypäräkamera mukana mihin saimme talteen meno matkan päämääräämme, mutta kortin täytyttyä emme saaneet laukka pyrähdyksiä videoitua. Kuinka ollakkaan videot hävisivät tästä kyseisestä kamerasta, emmekä saa ihastella päivää jälkeenpäin. Edellisenä päivänä ennen koneelle siirto suunnitelmaani, videot olivat vielä kamerassa, koska suoratoistin ne kameran näytöltä. Eivät vain enää koneeseen liittämisen jälkeen löytyneet.
Maastoilimme Pälkäneen harjulla ja meno suunta oli rauhallista ja maisemat vaihtuivat asfaltti tiestä kauniiseen sammal metsään pururadan ja polkujen saattelemana.
Olin sopinut oman isäntäni kanssa, että hän tulisi napsimaan laukka kuvia ja videon pätkän, joten hän saapui sovittuun paikkaan ja hammasta purren ajoi auton pikku pöpelikköön ja tallusti otolliselle paikalle räpsimään kuvia. Ilme oli taas mitä mahtavin. Onneksi tämä kultainen mies olento oli niinkin ihana, että toi neideille juotavaa, koska sää oli todella paahtava.
Hevosten liikutus jäi minimaaliseksi, eli muutamaksi laukka pätkäksi ja kävelimme paikanpäältä takaisin laitumelle pienen ravi jäähdyttelyn saattelemana. Hevoset ja me olimme aivan loppuja ja kyllä hiki virtasi. Hevoset saivat ennen laitumelle menoa vilvoittavan kylvyn.
Heppajengimme löysi myös näköalatornilta mageen graffitin, jonka edessä oli pakko ottaa yhteis kuva. Isännän hermoja koeteltiin ja hevoset keskustelivat kanssamme, että voiko noin värikkään sienän viereen mennä, ettei kohtalon luuta kalkuta. Isäntä selvisi minuutin sarjakuvauksella ja hevoset melkein nukahtivat pystyyn. Päivä oli mitä hienoin.
(Mielestäni postauksen kirjoitustyyli on hyvin erilainen edellisiin, onko?
Ja jos se on, niin onko se hyvä vai huono, jatkoon vai ei?)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti