17. kesäkuuta 2018

Lämppäri kesä

Pitkästä aikaa blogiin ilmenee omia hevos kuulumisia, jee!
Olemme poikaystäväni kanssa muuttaneet täksi kesäksi Valkeakoskelle ja olen päässyt harrastamaan hevosten kanssa oikein urakalla. Kyselin facebookin lämminveristen ryhmässä liikutus hevosta ja löysinkin paikan missä on neljä ihanaa hevosta ja poni. Parastahan tässä on se, että kaikki hevoset ovat lämminverisiä! Poni on nuori shetlanninponi ori ja yksi lämminverisistä on myös nuori ori poika.

Nämä seuraavat herrat ovat kaksi tämän kesän ratsuani, molemmat hyvin erilaisia. Minulla on tänä kesänä kaikkiaan kolme saman rotuista mutta hyvin erilaisia jätkää joiden kanssa on ilo harrastaa. Kolmannesta herrasta kerron seuraavassa postauksessa enemmän.
Olen iloinen, että löysin todella mukavan ihmisen, hevosten omistajan jonka kanssa pääsen näitä hienoja hevosia käsittelemään ja viemään jopa eteenpäin. Pääsen tunneille oppimaan ja tiedä mitä päähänpistoja meille vielä tuleekaan!



Holy on 15 vuotias ruuna joka on tästä porukasta pisimmälle viety ja todella mukava ratsastaa vaikka pienen kokonsa vuoksi askellajit ovat melko ponimaiset. Yksi suurimmista 'ongelmista' on kuolaimen takana kulkeminen.
Holy ei tee mitään ilmaiseksi ja vaatii todella tarkat avut, sekä määrätietoisen ratsastajan että poni tikitys muuttuu miellyttävämmäksi ratsastaa.
Ruuna osaa kulkea oikein päin kaikissa askellajeissa, jopa laukassa. Holy osaa etu- ja takaosakäännökset sekä väistää käynnissä ja ravissa. Tämä suloinen hörökorva omistaa ihanan, nöyrän ja kultaisen luonteen!



Seuraavaksi esittelen toisen herran, oriin nimeltä Make joka on vielä todella raaka nuoren ikänsä takia, mutta sitä viedään kokoajan eteenpäin. Hänestä yritettiin tehdä ravuria, mutta niin ei kuitenkaan käynyt ja hän toimittaa nyt ratsun virkaa. Ori on laukka herkkä ja omistaa todella lennokkaat mutta tasaiset askeleet.
Make kaipaa paljon treeniä ja massaa, varsinkin takapäähän. Luonne on upea, hoidettaessa seisoo melko nätisti paikallaan ja ratsastaessa hän on ehkä jopa laiska, ei ollenkaan orimainen vaan pikemminkin 20 vuotias ruuna. Haemme hänen kanssaan treeniin rentoutta ja hyvää mieltä, pikkuhiljaa hyvä tulee.


Eipä unohdeta ponia! Pate on nuori ori poika jota on ajettu ja ratsastettu mutta sopivan ratsastajan puutteessa hän on päässyt lihoamaan ja ehkä vähän unohtamaan opittuja asioita. Tämä kaveri on mukava maastakäsiteltävä ja olen myös häntä muutaman kerran ratsastanut hyvin lyhyen aikaa sillä minäkin olen liian pitkä ja painorajan plussa puolella.
Ponilla on nuoren ikänsä takia oma tahto ja tietysti toinen syy siihen on pallit. Ensimmäisen kerran kun touhusin ponin kanssa, hän kukkoili ja yritti jyrätä, hyppi takajaloilleen ja kävi päälle. Onneksi pienellä muistutuksella käytös loppui ja sitten oltiinkin todella nätisti ja väistettiin, peruutettiin ja seurattiin kuin koira. Odotan innolla sitä päivää kun pääsen ajamaan tätä ponia, jos vain kesän aikana löytyisi hyvät poni valjaat niin pääsisi pullukka vähän töihin.
Pian hänestäkin parempia kuvia tulossa! Super suloinen poniini.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti