10. huhtikuuta 2017

Kevät, se löytyy vasemmalta


Kyllä, kevät on täällä. Mistä sen tietää? No siitä kun tallilla on suu sekä silmät täynnä karvaa, ratsastus alustat on sellaista liejua ettet tiedä mitä tehdä ja missä. Hevosta on harjattava yli puoli tuntia, koska uljas ystäväsi on ottanut mutakylvyn juuri ennen kuin saavuit tallille. Ihanaa? No on se!

Itse pääsin taas käymään tallilla viime keskiviikkona eli viides päivä. Pääsin harjaamaan mutaista hevosta ja sylkimään karvoja suustani.
23.03 eläinlääkäri kävi antamassa Creditille päivä kännit ja piikittämässä oikean etujalan vuohisen kortisooni piikillä. Siitä alkoi taas muutaman viikon kävely päivät jonka aikana itse en päässyt käymään ruunan luona ollessani kuumeessa lähes kokonaisen viikon.

Keskustelin Creditin omistajan kanssa ennen tallille lähtöä ja kyselin, millä mielin hevosta nyt saisi liikuttaa ja sain luvat ottaa muutaman ravipätkän, mutta huolehdin hevosen lämmityksestä ennen yhtäkään raviaskelta.

Kävelimme ympäri peltoa noin parikymmentä minuuttia ellei jopa puolisen tuntia. Muutamat tempo lisäykset otin käynnissä jotta saisin ruunaa enemmän kuulolle ja liikkumaan rungon läpi. Teimme töitä hackamoren kanssa niinkuin kuvistakin näkyy ja hain hevoselta jo tuntumaa vekottimiin. Hienosti herra haki työasentoa ja myötäsi tuntumalle. Alussa ohjaus oli hakusessa, mutta muutamien käännöksien jälkeen nekin alkoivat sujua ja pääsin jopa asettamaan hevosta.
Huima muutos edelliseen kertaan kun menimme hackamoren kanssa, silloin Credit ei kuunnellut minua yhtään ja mennä humputti eteenpäin vaikka yritin kääntää menosuuntaa ja hidastaa.

IMG_8126


IMG_8093

IMG_8115

Credit oli jotenkin todella symppis ja ratsastuksesta jäi todella kiva fiilis. Vaikka ihan alkumetreillä ruuna oli toisella puolella peltoa sitä mieltä että oli ravattava takaisin tallille päin, sain sen silti asettumaan ja pääsimme muutaman steppaus askeleen jälkeen käynnissä takaisin. Tämänkin tapauksen jälkeen tunnustelin ruunaa käynnissä tarkemmin ja kun poikaystäväni tuli kuvaamaan meitä kyselin häneltä ontuuko hevonen. Tietty hän ei ole hevosihmisiä, mutta on aiemmin osannut sanoa jos ruuna on ontunut vähääkään minkä olen itse tuntenut myös selkään.

Täytyy ensikerralla taas keskustella poikaystävän kanssa näistä kuvista, kun taas jostain syystä menosuunta on vain vasemmalle. Muutama kuva oli otettu oikeaan suuntaan, mutta ne olivat huonolla ajoituksella otettu liikkeeseen katsoessa ja muutankin hevoselta puuttui kavio tai tilaa oli ympärillä niin vähän etten jaksanut alkaa muokkaamaan niitä. Muuten kuviin saa olla super tyytyväinen, koska en ole Santun aikana saanut näin paljon hyviä kuvia mikä harmittaa, mutta minkäs sille mahtaa enää. Onneksi nyt herra Ceen kanssa saadaan paremmin kuvia, ja ehkäpä kesän mittaan uusi kamera eli parempaa laatuakin luvassa!

The Gang


IMG_8142

Ratsastuksen jälkeen oli pakko napata pari yhteiskuvaa ratsain vielä pellolla ja yritin saada koiratkin kuvaan mukaan mikä onnistui melko hyvin ellen sanoisi. Koirakuva löytyy myös meidän Insagramista mikä on nyt uusi ja blogikohtainen, eli jos seuraatte vielä tuota Huurrehukka tiliäni niin sinne ei tule enää hevoskuvia, joten siirtykäähän Varjossakasvanu tilille seuraajiksi niin pysytte ajantasalla sielläkin!

Siirryimme muutaman kuvan jälkeen takaisin tallille hoitelemaan ruuna takaisin tarhaan. Varusteita ottaessa pois tuli huomattua taas tuo ihana kevät, kun satulan ja satulavyön takana oli iso irto karvakasa. Hackamoren turparemmin pehmustekkin oli saanut muutaman mustan karvan antamaan kontrastia. Jalan kylmäys hoitui fleece pintelin ja pakaste pussin avulla ja Credit vain naureskeli toimenpiteelle kun yritin sitoa pussia pintelille kiinni koipeen päätäni rapsutellen.


IMG_8336

Nyt kun Creditin jalka on piikitetty ja herraa voi alkaa liikuttamaan pikkuhiljaa taas normaalimpaan tahtiin pääsemme mekin treenaamaan kunnolla, sillä itseäni kutkuttaisi ajatus koulukisoista tämän herran kanssa sillä onhan meissä potentiaalia, eikö?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti