13. tammikuuta 2015

Pakkaspäivä ja punaturkkinen otus


Nyt hypätään vähän ajassa taaksepäin ja palataan päivään, jolloin pakkaslukemat hipoivat -20astetta. Tuonapäivänä pakkauduin itse monen, monen, monen, monen vaatekerroksen alle ja hipsin pellon poikki talliin katsomaan rakasta karvakorvaani. Kyseinen karvakorva oli tallissa popsimassa viimeisiä korsia aamuheinistään kunnes nappasin sen ladon puolelle hoidettavaksi. Tarkistin ensin ystäväni jalat ja totesin takasissa olevan taas nestettä joka on ilmeisesti oire kauran saannista, sillä neste ''poistuu'' liikutuksessa.
Hetkenpäästä saimme seuraamme Tiian joka oli tullut meidän menoa kuvaamaan. Rupattelimme niitä ja näitä samalla kun hoidin karvaista otusta kuntoon. Otus ei ollut kovin kiinnostunut töihin lähdöstä ja osoitte mieltään kauhomalla välillä etujalkojaan ilmassa. Pienen ärähdyksen myötä hölmöily loppui ja kun karvakorva oli saanut työvälineet päällensä lähdimme pellolle päin.


Menimme alkukäynnit keskenämme herran kanssa, sillä kuvaajamme kävi toisaalla ja kun Tiia tuli takaisin olimme kerenneet mennä muutaman pätkän jo ravissa. Energinen otus köpötteli välillä rauhallisesti ja välillä taas niska pilvissä, menohalu päällä, mutta osasi käyttäytyä herrasmiesmäisesti heti hieman muistuteltuani sille, ettei se ole pellolla yksin tekemässä päivän duunia.
Kun käynti alkoi pikkuhiljaa toimimaan paremmin ja Santtu oli kuulolla niin pohkeista kuten ohjista oli aika siirtyä ravityöskentelyyn joka oli pätkittäistä lumen, sekä hevosen mielipiteestä, että missä mennään. Vaihtoehtoina oli lumipenkka taikka kelkan tekemät urat ja arvaatte varmaan missä herra halusi kulkea?
Sieltä missä aita on matalin oli tietysti otuksen mieleen kulkea, mutta teimme voltteja ja työskentelimme myöskin paljon umpihangessam vaikkakin hankeen kääntyminen oli aina tahmeaa ja välillä jopa pysähdyimme kun herra tiedusteli, että onko sinne hankeen oikeasti pakko mennä. Pohkeella eteenpäin ja homma alkoi sujua. Välillä hankeen kääntyessämme ravissa Santtu varmaan luuli, että hanki syö sen koivet, sillä jalka nousi aika korkealle. Tai sitten se luuli olevansa hieno kouluhevonen.


Ravi tuntui välillä todella hyvälle ja tahdikkaalle mistä saa olla iloinen, mutta on hieman vaikeaa saada välillä kontaktia herraan kun se viilettää niska pilvissä. Jotenkin täytyy keksiä, että miten saisin sen tajuamaan, että pää voi olla myös alhaalla, vaikka mennäänkin astetta kovempaa askellajia kuin käynti.
Aina kun Santtu meni hyvää, lyhyttä ja tahdikasta ravia hyvän pätkän annoin sen sitten kaahottaakkin välillä ja varsinkin pitkällä pellon suoralla josta se välillä innostui liikaakin eikä meinannut pysähtyä, mutta kaikki meni kuitenkin hyvin eikä laastareita tarvittu.

Jaffat tulloo~!
En muuten varmana pysähdy!
Kun ravailut oli ravailtu rauhoituimme hieman käynnissä ja haimme taipuvaa runkoa. Teimme voltteja hangessa ja kävelimme hetken myöskin pitkin ohjin. Karvainen otus käveli rentona kaula pitkällä, pärski ja maiskutteli suutaan. Teimme muutaman pysähdyksenkin, mutta en hakenut niiltä enempää kuin sen pysähdyksen ja paikallaan seisomisen. Samalla kun pysähtelimme rupattelin kuvaajamme kanssa ja Santtu kuunteli meitä tarkasti. Otus varmaan ihmetteli, että mille ihmeelle nauroimme ja mistä puhuimme, välillä se halusi lähteä omine nokkinensa liikkeelle, mutta pysähtyi taas kun pyysin.



Levähdystauon jälkeen kokosin taas ohjat ja teimme käynnissä muutamia kontrolli tarkastuksia jonka jälkeen lähdimme taas ravaamaan. Ja vaikka ajattelin, että me vain ravailisimme nosti Santtu laukan aina tietystä kurvista ja annoin sen sitten laukata kun intoa vielä oli. Aiemminkin ravaillessamme se tarjosi laukkaa muutamiin kurveihin ja paikkoihin, mutta pyrin pysymään ravissa. Nyt oli loppuviilennyksen aika ja päätin antaa herran laukata ja otimme ihan laukannostotkin molempiin suuntiin muutamaan otteeseen niin, että nosto oli hyvä ja laukka rullasi hyvin.


Taisi olla viimeisiä laukkapätkiä jonka otimme kun tämä punaruskea herra otti ja lähti pellon kaukaisimmalta nurkalta, kurvissa tallille päin. Pieni inahdus vain kuului ja takapuolikin taisi lentää, tai siltä se ainakin selässä tuntui. Kesti hetken tajuta mitä oli tapahtunut kunnes hoksasin, että hei, mehän mennään ja aika kovaa. Taisin huutaakkin jotain epämääräistä tämän laukkaavan otuksen selästä kun me kaahotime kohti pellon reunaa ja viimehetkellä tajusin laittaa jarrut toimintaan. Kertaakaan ei ollut ongelmana, että olisin tippunut sillä automaattisesti nousin kevyeeseen istuntaan ja nappasin herran harjasta tukea. Taisin vain vähän pelästyä, että kerkeämmekö me hidastaa ennen aitaan törmäämistä ja kääntää portista pois ettemme kohta löytäisi itseämme tallin pihasta. Hyvin herra vastasi jarruihin vaikkakin kääntyminen oli aika tahmeaa, mutta pääsimme ehjin nahoin kääntymään ja hidastamaan ravin kautta käyntiin. Tämä pätkä taitaa olla ikuistettuna videolle, mutten ole sitä vielä Tiialta saanut, mutta ehkäpä myöhemmissä postauksissa laitan videon näkyviin, sillä tapaus oli varmasti aika hauskan näköistä!



Laukkailut oli sitten laukkailtu ja treenit treenattu. Santtu herrakin oli kevyessä pintahiessä lopetettuamme hankitreenimme. Pakkasenkaan puolesta emme olisi voineet enempää tehdä vaikka kummallakaan ei tainnut kylmä olla, mutta ajattelen herran hengitysteitä ja kovemmat treenit saadaan hoitaa lämpimämmällä säällä. Köpöttelimme hetken taas pellolla uria pitkin kunnes lähdimme kurvaamaan tallin pihaan. Pysähdyimme tallin taakse ottamaan vielä loppukuvia hyvästä treenistä, ihanassa auringon valossa.

Hyvästä treenistä? Mulla oli aikeina heittää sut hankeen, mutta epäonnistuin..

Löysitkö suosikkikuvan tästä postauksesta?
Mikset kertoisi mikä ja miksi juuri kyseinen kuva?

Kaikki tämän postauksen kuvat © Tiia Paananen

5 kommenttia:

  1. Toinen ja kymmenes olivat mun lemppareita!

    VastaaPoista
  2. Haha, 7. kuvassa kuski ainakin on iloinen :D Tosi kivoja otoksia kaikki, mutta oma lempparini on ehdottomasti tuo toisiksi viimeinen !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, eikun hymyä vaan huuleen ettei homma mene ainakaan liian vakavaksi touhuksi :D
      Kuvaaja kiittä ja pakko sanoa, että toisiksi viimeinen kuva on myös oma lempparini.

      Poista