17. heinäkuuta 2014

Kuulumisia ja tapahtumia

Tässä onkin nyt tapahtunut kaikenlaista viimekertaisesta postauksesta. Olemme käyneet Santun kanssa maastossa niin selästä- kuin maastakäsin. Ollaan myös touhuttu hyvin muunkinlaista hommaa.
Yritän tiivistää kaiken tapahtuneen niin ettei tästä tulisi kauhean pitkää postausta ja kuvatkin ovat puhelimella kuvattuja, sillä minulla on ollut paljon kiirettä, sekä stressiä uuden koulun takia. Kävimme siis Santun kanssa alkukuusta maastolenkillä selästäkäsin käppäilemässä maastoja tutummaksi hieman pidemmältä ja ihan sai ihmetellä kun Santtu malttoi jopa kävellä eikä vaan tipsutella niska taivaissa. Ohitimme autoja sekä kuorma-auton eikä herra hätkähtänyt pahemmin. Heti kun näin että traktori olisi tulossa meitä vastaan päätin kääntyä suosiolla pienelle sivutielle ja odottaa traktorin ohi ettei Santulle nouse herne nenään sillä siitä olisi alkanut sota. Hienosti herra malttoi seisoa muutaman minuutin verran että traktori menisi ohi. Korvat hörössä se hieman tärisi traktorin ääntä ja olin valmis siihen, että olisin kohta ojassa mutta eipä siinä kuinkaan käynyt vaan pääsimme tallille ehjin nahoin. Kiitos Santtu!
Kyllä, tarvitsemme loimivyön.
Santtu on saanut nauttia myöskin bemer hoidosta sekä pienestä puunauksesta, minä nimittäin parturoin herran harjaa, vuohisia sekä häntää hieman tasaisemmaksi. Vaikka pakko myöntää, että villimpi tukka olisi nätimpi, mutta Santun harja on vielä hieman huonossa kunnossa ja varsinkin harjan latvoista joita on pakko välillä napsia pois että herra olisi 'edustavamman' näköinen.
Bemer hoidin jälkeen kävimme kokeilemassa miten herra reagoi hieman kovempaan pohjaan kuin pelto. Tallin vieressä on oiva paikka tätä testata joten kun kuorma-autoja ei näkynyt kävimme hieman hölkkäämässä liinan kanssa. Totesimme tällä kerralla, että Santtu on jumissa jos toisestakin paikasta kun oikea kierros ei sujunut kauhean hyvin ympyrällä. Tämä ilmeni ympyrän oikomisella, peistaamisella sekä päin kääntymisellä. Hyvin jalat sen kuitenkin kestivät ja saatamme käydä täällä juoksemassa useampaan otteeseen myöhemmin.
© Sonja Hodju
© Sonja Hodju
© Sonja Hodju
© Sonja Hodju
© Sonja Hodju
© Sonja Hodju
Muutaman hölkkäringin jälkeen päätimme kiertää tallille pienen polun, sekä pellon kautta ja syöttää herraa hetken pellon laidalla, ettei laiskan omistajan tarvitsisi niin paljoa niittää sille vihreää. Mutta tosiaan se oli hyvä, että virkistävä vaikkakin pieni lenkki. Huomasi että Santtu tykkää tämmöisistä pienistä köpöttely lenkeistä. Innostusta löytyi pienellä ja tiheällä polunpätkällä kun herra melkein rynni päälleni. Muutama toru ja herra kulki sen jälkeen mallikkaasti.
Pellolle päästyämme halusin hieman kokeilla josko Santtu ravaisi perässäni pellon laitaa pitkin ja se ei oikein innostanut tätä myrtsiä syöppöä vaikka sain sen lopulta ravaamaan hetken perässäni ja heti kun pysähdyimme herra alkoi taas syömään.
© Sonja Hodju
© Sonja Hodju
Näiden liikutusten jälkeen lähdin siis itse matkoille Suonenjoelle poikaystäväni äidin luokse viikonlopuksi viettämään mansikka karnevaaleja sekä kuopioon animeconia. Niistä en sen enempää kertoile ainakaan toistaiseksi kun ei kuviakaan ole muista kuin karnevaalien kulkueessa olevista hevosista mistä en julkaise kuvia ilman lupia.
Tiistaina kun tulimme takaisin kotiin vauhdikkaan 'loman' jälkeen lähdin vielä samana päivänä käymään Santun luona katsomassa miten herralla on mennyt ja ihmeissäni katselin taas hyvän näköistä ja pulleaa ''poniani'' joka nakotti aidan vieressä höristen minulle tervehdyksensä. Harjailin Santun ja tarkastelin kaviot sekä jalat vuolua miettien. Sittempä olikin irtojuoksutus mielessäni, mutta Santtua se ei oikein miellyttänyt. Hölmö yritti jatkuvasti vaihtaa omin päin suuntaa ja ryntäsi uhkaavasti päin minua, mutta kaikki hölmöily loppui kun pistin herraan vauhtia ja otin kontrollin sen tekemisistä. Harjoittelimme suunnan vaihtoja sekä tahdin kontrolloimista, että Santtu ymmärtäisi kumpi nyt olikaan se pomo. Lopuksi menin aidan keskelle kyykkyyn ja Santtu tuli taakseni nätisti maiskutellen. On jotenkin hienoa että Santtu osaa nyt tulla luokseni juoksutuksen lopuksi eikä vaan jää notkuilemaan jonnekkin nurkkaan takapuoli minua kohti vaan hän tepsuttelee nätisti luokseni heti kun vain tajuaa että näin on tehtävä.
Kahtokkee nyt mikä pullukka! :)
Lopuksi käytiin vielä syöpöttelemässä vihreää pellolla riimunnarun päässä. Istuskelin hetken herran vierellä pitämättä narusta kiinni ja revin herralle aitaukseen vihreää sylillisen verran kun huomasin ettei se lähtisi minnekkään sillä keskittyminen oli symisessä. En tiedä kuinka pitkään siinä katselin kun ystäväni nautti vihreästä, mutta rennon hetken lopetti yllättävä vesisade jonka takia jouduin viemään Santun takaisin tarhaan ja itse vetämään hupun päähäni.


Oliko tämmöinen kuulumispostaus hyvä? / Mitä blogissa pitäisi teidän mielestä muuttaa?
Vastaa kommentteihin!

En nyt tiedä kuinka aktiivinen blogista tulee kun lähden kouluun, mutta yritän tehdä postauksia mahdollisimman useasti ja nyt vielä loppukuun pitää tämän niin aktiivisena kuin pystyn. Asiat eivät ole vielä oikein suoristuneet Santun suhteen sillä on vaikeaa löytää halpaa tallipaikkaa ja vielä tarpeeksi läheltä kouluani että herraa pääsisin itse liikuttamaan. Pahoin pelkään että joudun Santun antamaan jonnekkin osaavalle ihmiselle ylläpitoon niin että pääsen sitä itse kuitenkin katsomaan riippuen kuinka pitkälle se joutuu. Nykyisessä paikassaan se saa olla niin pitkään kuin on tarve, mutta liikuttajaa en ole vielä sille löytänyt. Kouluun lähden ensikuun alusta ja asuntolaan voi muuttaa 10päivä jolloin varmaankin sinne lähden. Riippuen mitenkä asiat tässä etenevät käyn Santtua moikkaamassa muutaman kertaa kuukaudessa sillä bussimatkat maksavat kuitenkin senverran, että käynnit jäävät vähäisiksi. Toivonmukaan näin ei tarvitse käydä jos ihmeen kaupalla saisinkin herran lähelle minua. Itse koulun talleihin minulla ei ole varaa herraa viedä.

4 kommenttia:

  1. En kirjoita tätä kommenttia pahalla :) Mutta eikö kannattaisi nyt oikeasti (jos et ole jo) käyttää hieroja katsomassa hevostasi kun se tuntuu olevan koko ajan kipeä?Ja se että jos oot käynyt yleisessä tapahtumassa,tässä tapauksessa karnevaaleissa,ei sinun ottamista hevoskuvista tarttee kysyä hevosenomistajan lupaa kuvien julkaisuun :) Tämmöinen pieni tekijänoikeuspläjäys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Santtu on ollut tässä vain kerran nyt ''kipeänä'', mutta asiat ovat pahentuneet tai helpottaneet aina välissä. Kipuilut lähtivät liikkeelle liian ahtaasta satulasta ja senjälkeen ollaan hoidettu herran selkää mahd. hyvin.
      Plus; hierojat ovat kesälomalla tällähetkellä keneltä olen kysellyt ja Santulla on selässä lihas tulehdus mitä juuri ei saa hieroa. Itse hieron herraa aina kun pystyn.
      Karnevaalien kuvia en viitsi tänne pistää sillä ne ovat aika karmeita. Kamerani vetelee viimeisiään ja kuvat ovat epätarkkoja ja kuvasin vielä harmiksi monta kuvaa aurinkoa vasten mikä ei tee hyvää kuville.

      Poista
  2. Sinut on haastettu -> http://one-girl-one-horse.blogspot.fi
    Kommentoi mun blogiin kun olet tehnyt haasteen, niin käyn lukemassa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minut on haastettu tähän jo aiemmin. :)
      http://varjossakasvanu.blogspot.fi/2014/02/11-kysymyksen-haaste.html

      Poista