21. syyskuuta 2013

Tänään se tapahtui!

VAROITUS! Tylsä teksti postaus.. :D

Syy miksi postauksia ei ole nyt tullut on... OLEN SAANUT TÖITÄ! Jipii! :)
Ja tietysti mitään erikoista ei ole tapahtunut edellisen piirrustus postauksen jälkeen. Mutta nyt alkaa tapahtumaan ;)

Olen nyt siis töissä lähitallilla joka on uudesta kämpästämme n. 7,5km päässä. Talli on todella mukava kuin ilmapiirikin. Ette tule kuulemaan tallin yksityisköhtia tai näkemään sitä kokonaan sillä arvostan yksityisyyttä ja tallin väki on itse pyytänyt ettei heistä julkaista mitään internettiin. Mutta päivästäni kerron silti mahdollisimman paljon tai vähän, milloin mitenkin. :P

Työskentelen siis yksityis tallilla jossa asustaa muutama hevonen ja poni. Teen ilta tai aamu talleja siinä missä normaalikin talli työntekijä. Olen yleisesti mennyt töihin aamusta ja ollut iltaan tai päivään.
Olen oikeastaan työKOKEILUSSA enkä töissä, mutta saan siitä elämiseen hyvin rahaa jota nyt tarvitsen enemmän sillä Santtu on siirtymässä työpaikalleni vuokralle ^^

Olemme suunnitelleet työnantajani kanssa tätä Santun siirtämistä koko ensimmäisen viikon ja sovittiin että Santtu siirretään 1. tai 2. päivä ensikuuta mutta eilen kun ilmoitin asiasta eteenpäin kuulin että missä Santtu nyt majailee Hemmon kanssa on saatu vuokralainen joka muuttamisesta en tiedä mutta hevoset täytyy saada viikonlopun aikana pois tontilta ja sitten minuun iski paniikki.. En tykkää jo sovituista asioista niiden muuttamista ja vielä niin nopeasti.. Kauhuissani ja ärsyyntyneenä selitin työnantajalleni asian laidan joka ymmärsi, onneksi! Menimme kahvittelun jälkeen suunnittelemaan tätä soppaa ja saimme hyvän karsinan tyhjennettyä heinistä Santtua varten mikä on POP! Sain kuljetuksenin väsättyä sitten siinä samalla :P

Samana päivänä tein perus aamu talli hommat eli siivosin karsinat, lakaisin käytävät ynm mukavaa talli touhua ja pörräämistä. Liikuttelin ennen ruoka aikaa myös yhden hevosen maasta käsin. Kyseinen hevonen on vanha ja kaipaa vetristelyä ja taivttelua jota tein löntystelemällä sen kanssa kentällä pieniä ympyröitä ja taivutuksia, myös venytyksiä jaloille ja kaulalle. Mukava hevonen pakko sanoa. (: Hieman tulee oma rakas Santtu mieleen sen ilmeestä ja olemuksesta. :D

Mutta niin, karsinan siivouksen ja roudaamisen jälkeen sain tehtäväkseni liikuttaa ponin jonka tein myöskin maasta käsin ja juoksuttamalla. Itse tykkään kauheasti poneista kun ne ovat pieniä ja pippurisia niinkuin tämäkin yksilö. Juostiin hippastakin sen kanssa ja oli kivaa! Poni puuskutti hyvin treenin jälkeen ja kävelytin sitä sitten vielä lopuksi hyvin.

Olimme sopineet äidin kanssa treffit joten äiti kurvautti pihaan Puffe kyydissään joka pelkäsi pientä mustaa ponia :P Ponia kyllä kiinnosti kauheasti pieni pörröinen koira! Vein sen sitten tarhaan kaverinsa luokse joka jo odotti hirnuen ja höristen. Sitten nousin auton kyytiin ja menimme vilkaisemaan Santun tavaroita(Tämän tarkoituksena katsoa tarpeelliset tavarat Santulle uuteen kotiin). Löysimme kaiken minkä olin äidille antanutkin talteen, mutta kaikki nahkainen esim meksikolainen remmi, hackamoret ja ohjat olivat täynnä hometta... Noh, puhdistin ne ja vein autoon niinkuin satulankin jonka pelkään olevan nyt epäsopiva kun santtu on saanut massaa ympärilleen. En katso tätä asiaa pahalla sillä siitä saa lihasta sitten tehtyä kovalla treenillä ja hyvällä ruokavaliolla.

Tässä vaan harmittelen että mitenkä plajon mulla on Santun kanssa tekemistä.. Että pitääkö se totuttaa satulaan uudestaan kun sillä ei olla tehty yhtään mitään koko kesänä ja siitä lähtien kun se minun pihastani lähti.. mur, no sille ei voi mitään, on mulla ainakin aikaa sen kanssa touhuta :D

Tänään sitten aamulla heräsin jo kymmeneltä aamulla ja en saanut enää unta, nosin kissan takia sillä kuulin että se on taas tiskipöydällä nuolemassa jotain.. Joten nousin komentamaan sen pois ja en jaksanut enää mennä sänkyyn. poikaystävänikin nukkui vielä niin sikeästi etten raaskinut herättää. (:

Myöhemmin poikaystäväni herättyä menimme käyttämään Midgettiä ulkona kun se kinusi sitä. Ja tuolloin traileri kyydittäjä soitti pääsevänsä kyydittämään Santtua. Joten äkkiä soitto äidille että päästään pojan luokse. Ja kun pääsimme sinne missä Santtu & Hemmo asustivat oli kyydittäjä jo paikalla ja kerennyt kääntää trailerin. :D Joten eikun Santtu vaan kyytiin ja menoks. (:
Poikahan ei ole ollt trailerissa sen jälkeen kun se kuljetettiin Myhkylästä Kokonvaaraan.. Kokonvaarasta sitten talutettiin tietä pitkin tuonne. Eli onhan siitä yli puolivuotta vai onko jo vuosi kun se viimeksi on trailerissa kulkenut joten oli hieman epäröintiä nähtävissä. Normaalisti Santtu kipsutti traileriin moitteetta mutta nyt se jumitti katsomaan Hemmoa trailerin suulle. Luultavasti sanoi hyvästit kaverilleen (: Muuten poitsu oli tosi nätisti koko matkan ajan (: Matkahan ei ollut kun ehkä n. 20km pitkä eli ei paha. (:

Työpaikalleni saavuttaessa traileri käännettiin ja otin Santun ulos ja kauheasti se ihmetteli :D Suloisesti korvat hörössä ja pää korkealla. Nätisti se silti käveli narussa kun kiersin kentän muutaman kerran ympäri. Poika piehtaroikin siinä välissä. Ja tutustuttiin mustaan lämppäri tammaankin joka oli juuri omistajansa kanssa tehneet töitä. Molemmat haistelivat ja ihmettelivät kunnes Santtu päätti lähteä kävelemään taas :D Siinä vielä hetken käveltiin ja annoin pojan syödä vihreää kunnes vein sen laitumelle tutkimaan. Sitten se vaan söi ja ihmetteli muita naapuri tarhaojen hevosia.

Santtu kotiutuu varmasti hyvin tuonne kun minäkin käyn siellä jokapäivä töissä ja kun poika tajuaa että paikka on koti ja rutiini alkaa jäämään sille päähän niin kyllä hyvin kelpaa olla. (:

Huomenna sitten ehkäpä kuvien kanssa näytän missä kunnossa Santtu on tänäpäivänä ja katsotaan josko muutakin keksin teille kerrottavaa (:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti