15. toukokuuta 2015

Kun ravi leikkii kuurupiiloa ja ratsastaja vaan heiluu

Santun muuton yhteydessä olemme saaneet peltojen paljouden kautta aidattua itsellemme ratsastus alueen mikä on n. 36x25m kokoinen eli aika hyvä kenttä, pohjassa olisi tietysti parannettavaa jos tässä meinasi kokonaisen kesän ratsastaa. Ehkäpä saan eräitä tahoja suostuteltua jos tekisimme ihan hiekkakentän jonnekkinpäin tallin tonttia. Talli on ollut enimmäkseen ravitallin kun se oli vielä käytössä, mutta nytpä se on muuttumassa hyvinkin ratsupuoleiseksi jonka takia olisi kyllä aivan mahtavaa saada parempi kenttä kuin multainen ja ruohoinen pellon pohja jota on myllätty ehkä jo monien vuosien ajan.
Leppävirralla ollessamme meillä ei ollut Santun kanssa kentää käytössä vaan peltoa jota ei saanut aidata koska hevosten ja lehmien piti päästä laiduntamaan kesäksi pelloille ja ratsastamisessa pelto olisi mennyt pilalle eikä ruoho enää kasvaisi jos kovasti maata tallustelisi. Ravitalli kun oli niin onneksi löytyi hyvät maastolenkit joita sitten kulutettiin ja välillä väännettiin pellolla ja yritettiin avuttomasti saada hevonen kulkemaan niinkuin viime kesänä Outokummussa missä miellä oli kenttä käytössä ja saimme ravin lyhyeksi ja laukat nousemaan.
Laukka on löytynyt myös Leppävirralla ja nyt vähän liian innokkaasti täällä Suonenjoella, johtunee pienemmästä tilasta missä teemme töitä ja Santtu on unohtanut miten kentällä liikutaan. Ravi on aivan kamalaa, jos sitä edes voisi osittain raviksi sanoa. Kiitoravi olisi parempi sana ja hevonen kulkee lapa edellä eikä taivu, joka johtuu Santun muutto stressistä joka vetää lihakset takapäästä jumiin ja siitäkin, että ollaan ratsastettu maastossa puolisen vuotta.
Näinä ensimmäisinä ratsastuskertoina pyrin vain rauhallisuuteen ja siihen että jos edes hitusen saisi ravia molempiin suuntiin eikä vain peitsaamista ja laukkaa. Tuntuu jotenkin kamalan vaikealta saada Santtu ratsastettua läpi aina jokakerta kun sen selkään nousen, siis nyt viimekertoina mitä olen sillä ratsastanut. Ehkä olen kadottamassa oman ratsastustaitoni? Santtuhan ei kulje vielä täysin runkonsa lävitse, mutta olen aina saanut sen kuitenkin ratsastettua kaikkien askellajien kanssa niin että askel on puhdas, rytmikäs ja saanut sitä lyhennettyä ja pidennettyäkin.


Katsokaa nyt tuota räpellystä. Hevonen yrittää kaikkensa miellyttää, mutta itse ratsastaja taitaa tyriä puolet hommasta. Pakko vaan sanoa että taidamme kaivata apua mistä olen täälläkin aiemmin kirjoittanut. Toivonmukaan saadaan jollain hyvällä diilillä meille ohjaaja ja pian, sillä minä nauran täällä omalle ratsastukselleni mitä voisi pikemminkin sanoa hyväksi yritykseksi.

2 kommenttia:

  1. Tosiaanko väität, että osaat läpiratsastaa hevosen?? Eihän tuo kulje lähellekään peräänannossa, eikä kyllä kulje missään muussakaan videossa tai kuvassa. Ja sen karsinan "ovi" mistä olet kuvan laittanut on vaarallinen ja kaiken lisäksi laiton!! Joku aamu se kopu on jaloistaan kiinni niissä tikkuisissa laudoissa ja on kuollut verenhukkaan hitaasti ja tuskaisesti. Todella vastuullista hevosenpitoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisin käyttää äksypöksyjen mielestä väärää sanaa. Osaan läpiratsastaa hevosen kyllä, mutta läpiratsastamisella tarkoitin tässä nyt sitä että käyn kaikki askellajit läpi ja että hevonen tekee töitä mielellään eikä yritä itse määrätä tahtia. Santtu ei kulje peräänannossa missään muodossa ja olisi hassua edes puhua asiasta kun hevonen ei edes käytä selkäänsä vielä kunnolla tai osaa kauheammin muutakaan.
      Karsinan ovi on väliaikainen, uudet ovet tulevat pian. Kiitos huolenpidostasi

      Poista