15. huhtikuuta 2014

Lensin kuin leppäkeihäs!

Mikäköhän hevosilla on aina tähän aikaan vuodesta kun ne pomppivat ja hyppivät mitenkä sattuu? Tänään oli nimittäin semmoinen päivä että kyllä oma pannu sihisi punaisena.

Olen päässyt ystäväni kyydillä tallille tässä alkuviikosta sillä rahatilanteemme on mitä mainioin. Onnea on kun on ystäviä, vai mitä? Minusta se ainakin menee niin, mutta mitä eiliseen tulee niin ei ollut kummoinen päivä. Kävimme siivoamassa karsinat sillä kenttä oli niin liejua ettei siinä olisi uskaltanut mennä enkä olisi kyllä jaksanutkaan liikuttaa Santtua kun unirytmini ovat yö vuorolaisen tasolla. Eli valvon yöt ja nukun päivät jos saanen näin sanoa.

Tänään kuitenkin oli liikutuksen vuoro sillä herralla oli pitkä vapaa takana. Perjantainakin oli jo kevyt päivä pyöröaidassa köpötellessä. Viikonloppuna en kerennyt käymään tallilla ja ei olisi kauheammin huvittanutkaan sillä satoi jatkuvasti niinkuin kyllä nyt alkuviikostakin. Menin tänäänkin siis ystäväni kyydillä tallille ja siivosimme karsinamme tuttuun tapaan. Tallihommat hoidettua kävin hakemassa Santun tarhasta ja kauhistuneena katsoin sen vartaloa josta sateli karvoja kuin kaatamalla. Siinä ei auttanut muu kuin ottaa hikiviilaa käteen ja alkaa hommiin.
Kun suurinosa karvoista oli saatu pois otin pehmeän pölyharjan jolla otin pölyn sekä näkyvimmät irtokarvat pois etteivät ne hinkkaisi satulan alla. Tämän pölyisen operaation jälkeen oli vuorssa aivastukset sekä suojien laittaminen. Päätin laittaa herralle putsit sekä etusiin suojat, mieluiten olisin menyt ilman suojia sillä kenttä oli pehmeä sekä mutainen, mutta täytyyhän hevosella jotakin tukea olla jaloissaan.

Sittempä oli normaalisti satulan vuoro ja kun osaavampi ihminen oli paikalla niin pyysin häntä katsomaat satulaamme että onko se oikeasti sopivaa sorttia ja saimme 'vihreän kortin' eli sen pitäisi olla siis sopiva. Romaanilla en siis tee sinäänsä mitään, vaikka mielestäni romaanit tekevät satuloista ehkä hienompia. Noh, se on makuasia! Satulan ollessa paikoillaan laitoin vielä herralle hackamoret ja itselleni kypärän päähän jonka jälkeen lähdimme kentälle juoksutusliinan kera sillä pelotti ajatus nousta energisen hevosen selkään. Se oli hyvä idea juoksuttaa herra ensin sillä kyllä vauhtia piisasi, käynti sekä ravi olivat ensin letkeää ja ehkä laiskaakin mutta kun pyysin herraa laukkaamaan se vinkui nostaessaan laukan ja antoi muutamat pukitkin perään. Siinä oli hetken pidättelemistä kun herra rynni eteenpäin, mutta oli laukka kuitenkin hallittua ja se rauhoittui hetken päästä. Molempiin suuntiin oli samanlainen reaktio mikä hieman nauratti minua kun ei se koskaan ole noin innoissaan ollut työnteosa.

Juoksutettuani herran molempiin suutiin päätin nousta selkään. Herra oli ensin erimieltä ja lähti pölkyn luota karkuun mutta kun murahdin sille niin olipa sitten nätisti. Lähdimme kävelemään kenttää ympäri ja huomasin herrassa heti kuumuutta sekä kilpailuviettiä sillä kentällä oli kaksi muutakin ratsukkoa meidän lisäksemme mikä oli Santulle täysin uusi juttu. Se hölmö luuli että nyt täysyy kisata ja katsoa kuka on nopein. Oli siinä siis sitten pidättelemistä, meinasin moneen otteeseen lentää selästä kun herra yritti kääntyä kavereihin päin ja ottaa hatkat. Minulla meni melkein heti fiilikset koko hommaan ja karjuin sekä huusin hevosen selässä ja vedin sitä ympyröille ja pyysin peruuttamaan. Toiset katsoivat varmaan kauhuissaan kun olin herralle niin kovakourainen. Itsekkin hirvittelin että miten voin olla noin kovakourainen omalle hevoselleni, mutta oli siihen kyllä aihetta sillä jos Santtu oppii possuilemaan näin, niin tästä ei tule kyllä yhtään mitään.

Sain herran rauhoitettua kuitenkin hyppimisten jälkeen ja luulin sen loppuneen, mutta ei. Tallin oven ohittaessamme herra alkoi taas pomppia ja yritti rynniä kentän toisessa päässä ravailevan tamman tykö josta yritin tehdä lopun heti, mutta kuinka ollakkaan herra ottin kunnollisen sivuhypyn oikealle ja minä lensin maahan takamukselleni. Onneksi kentän pohja oli pehmeä ja en tippunut vieressä olevaan vesilammikkoon, nousin hammasta purren ylös maasta ja kävelin Santun luokse mikä jäi seisomaan muutaman metrin päähän. Kirosin tapahtuman päässäni ja ehkä mumisinkin jotakin epämääräistä. Mielessäni tämä olisi sanut jäädä tähän, mutta tiesin ettei siitä seuraisi hyvää joten nousin uudestaan selkään ja sama jatkui. Hyppiminen, pomppiminen ja rynniminen. Meinasin toiseen otteeseen pudota jolloinka päätin hakea kuolaimen herran suuhun. Menimme sitten talliin ja vaihdoin hackamoren kolmipalakuolaimeen ja lisäsin martingaalin mukaan. Sitten taas kentälle ja selkään. Sama homma jatkui vieläkin mutta pääsin nyt enemmän kontrolliin ja jos herra yhtään yritti pomppia taikka kääntyillä vedin sen ronskisti pienelle ympyrälle niin että se joutui vetämään itsensä kokonaan pakettiin josta sitten suoristin ja peruutin muutaman askeleen josta jatkoimme matkaa eteenpäin.

Tästä päivästä tulikin sitten pelkkä köpöttelypäivä sillä tiesin että jos en saisi Santtua rauhoittumaan käynnissä niin ravissa se olisi katastofinen torpedo joka rynnisi jokapuolelle. Meinasimme nimittäin muutamaan otteeseen rynniä kentän aidanpäälle. Onneksi ei. Loppu hyvin kaikki hyvin, sain Santun rauhoittumaan ja päätin sitten lopettaa siihen kun saimme käynnissä molempiin suuntiin kierrokset ilman hölmöilyä.

Siitä sitten normaalisti tallin puolelle hoitamaan herraa tarhaan. Purin varusteet ja kylmäsin jalat. Annoin tietty muutaman porkkanan kiitokseksi siitä että se osasi lopulta rauhoittua, tosin se rauhoittui vasta sitten kun toiset ratsukot olivat menossa pois kentältä, mutta kuitenkin. Oli se aika jännä juttu olla toisten kanssa kentällä. Eiköhän se joskus opi olemaan toistenkin kanssa kentällä niin että se keskittyisi omiin hommiin eikä kisaamiseen ja rynnimiseen. :)

4 kommenttia:

  1. Meidän täytyy vaan lisäillä tuota yhdessä oloa kentällä niin ne tottuu :) Ja en minä ainakaan kauhistunut, itekin karjahtelin omalle neidille kun se pelleili alussa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, jospa ajankanssa tosiaan korjaantus hieman se kisavietti. se minua ihmetytti kun se yksi tietty kulma on aina semmoinen 'trikkeri' mistä se hösläänty. :D Ja hyvä ettet kauhistunut, itse olin ihan nolona aina sen jälkeen kun olin karjunut kun tajusin miten ronski olin :D

      Poista
  2. Eli oletteko kokonaan siirtyneet kuolaimettomiin? Hieno juttu! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emme ole täysin siirtyneet kuolaimettomiin mutta niillä pääosin mennään. :)
      Maastoon mentäessä laitan pelhamin ja jos tuntuu ettei kuolaimettomilla vänksläämisestä tule mitään niin laita omppu kolmipalan. Mutta pikkuhiljaa jos päästään täysin kuolaimettomaan työhön niin se olisi hienoa! :)

      Poista