30. huhtikuuta 2014

Hei, tää kutittaa!

Vapun aattona tapahtuu kaikkea kummallista. Varsinkin Santulle.

Tänään lähdin jo ajoissa tallille sillä oli kengitys päivä. Pitkästä aikaa pääsin jopa kulkemaan bussilla ja samaa matkaa nappasin matkahuollosta minulle tulleen suuren paketin isältäni. Paketti oli turkoosin värinen isohko laukku jossa oli laite mitä olin odottanut jo muutaman kuukauden ajan ja olen siitä täällä blogin puolella kertonut hieman salavihkaisestikkin.

Kengittäjä saapui tallille yhdentoista aikoihin ja siihen mennessä olin kerennyt harjata Santun sekä hieman siistiä harjaa, häntää ja jalka karvoja. Tänään oli sellainen ns. kevät puunaus kesää varten vaikka kyllähän sitä kesälläkin tulee saksien kanssa leikittyä.
Santulta lähti tänään siis kengät pois ehkä jopa koko kesäksi, riippuu jos sen kaviot kestävät käyttöä mitä siltä nyt pyydän. Santtu on ollut kengättömänä aiemmin eli en heitä tätä näin vaan lonkalta, olen miettinyt asiaa muutaman viikon ja pääsin sitten tähän tulokseen. Nopeasti asiat hoituivatkin Santun osalta, autoin kengittäjää vielä tallin muiden hevosten kengityksessä eli toin ja vein hevosia kengitettäväksi. Operaatio menikin niin ripeästi että kerkesin yhden jälkeiseen bussiin.

Kun pääsin kotiin hyytävän kylmästä säästä tallikaverini soitti ja pyysi minua liinan päähän tallille ja päätin sitten lähteä kyytiin kun ei minulla olisi parempaa tekemistä ollutkaan. Otin mystisen laitteen mukaani sillä päätin nyt sitten kokeilla sitä kun ei aamulla onnistunut. En nimittäin löytänyt toimivaa pistoketta karsinamme läheltä.
Hyppäsin ison laukkuni kera ystäväni autoon ja kurvautimme tallille. Hengailin hengessä mukana kun hän siivoili karsinansa, haki hevosensa talliin. Kysyin ystävltäni haluaisiko hän kokeilla laitetta myös, noh hän sitten suostui kun kerroin hieman enemmän tästä mystisestä laitteesta. Ystäväni harjasi hevosensa ja laitoimme laitteen hyrisemään. 8minuutin hoito oli pian ohi ja lähdimme kentälle humppaamaan.

Pian olikin oma aikani taas hakea kengätön Supermieheni tarhasta. Oli siis tarkoitus antaa laitteella hoitoa Santulle. Herra oli pyörinyt taas mudassa eli pidin pienen harjaus operaation ennen hoitoa. Nyt olisi varmaan hyvä paljastaa mikä tämä laite on?

No laite on siis Bemer;
''Fysikaalinen verisuoniterapia BEMER on yksi tämän hetken tehokkaimpia hoitomuotoja, jolla tuetaan sairauksien ennaltaehkäisyä ja niistä paranemista. Kyse on fysikaalisesta terapiasta, joka stimuloi paikallisesti heikentynyttä tai häiriintynyttä mikroverenkiertoa tukien näin terveyden ylläpitoa ja sen palauttamista. Nykyinen BEMER -laitesukupolvi perustuu viimeisimpiin tutkimustuloksiin. BEMER käyttää hyväkseen maailmanlaajuisesti ainutlaatuista signaalirakennetta, sekä siihen perustuvia ohjelmia. BEMER-hoito soveltuu koko kehon ja sen luonnollisten säätelymekanismien hoitoon. Siksi sitä käytetään oireista riippumatta täydentävänä hoitona erilaisissa tervehtymisprosesseissa. BEMER auttaa myös suorituskyvyn parantamisessa.''
lainattu Mabona hevospalvelun sivuilta.

Oma laitteeni on siis Bemer 3000 jonka sain isäni kautta käyttöömme. Laite on ns. testissä meillä ja ties kuinka kauan. Vähintään ainakin kuukauden päivät pyrin pitämään tassuni kiinni tässä laitteessa että näen minkälaisia muutoksia se Santussa tuo esiin. Laite mikä meillä on voidaan käyttää myös ihmisillä, oikeastaan tämä laite on ihmisten laite, hevos laitteita on erikseen mutta laitteella voi antaa hoitoa hevosille, miksei myöskin muille eläimille.
Pahoittelen suuresti kuvien laatua, Kännykkä + pimeähkö talli eivät sovi yhteen.
Tänään oli Santun ensimmäinen kokemus siis tähän tiettyyn laitteeseen. Bemerissä on siis tietynlainen patja mikä laitetaan hevosen selkään. Meillä on fleece loimi patjan sekä hevosen välissä ettei patja likaannu liikaa sillä onhan se minulla vain väliaikaisesti käytössä. Nyt en kerro sen enemää laitteesta kun olen lajitellut sille ihan oman postauksen ja ''esittelyn'' hieman myöhemmälle.

Heitin Santulle siis fleecen päälle harjattuani pahimmat mudat pois ja kävelytin sen tallin ''aulaan'' missä oli lähin toimiva pistoke. Ystäväni piteli Santtua paikoillaan kun laitoin bemer patjan sen selkään ja kiinnitin sen loimivyöllä paikoilleen. Nakkasin sitten laitteen päälle 1teholle ja heti alkoi tapahtua. Santtu hätkähti kun laite meni päälle ja alkoi täristä koko kroppansa alueelta, ihmettelimme hieman mitenkä herra tärisi laitteen vaikutuksesta mutta tiesimmepähän että laite toimii. Meni hetki että Santtu alkoi rentoutua ja pikkuhiljaa tärinäkin loppui. Se taisi tajuta että tämä oli hyvä juttu. Kun puolet hoidosta oli kulunut (4min) Santtu oli varsinkin oma itsensä mutta lerpsutti alahuultansa ja ihmetteli hökötystä selässään mikä hieman taisi jopa kutittaakkin sitä.
Hassusti se katseli kummaltakin puolelta patjaa ja maiskutteli välillä tyytyväisen oloisena sekä rentona. Kun 8minuutin hoito oli ohi herra oli rento ja oikein tyytyväisen näköinen. Otin fleecen ja patjan pois sen selästä ja taputtelin herraa kehuen sitä kun oli niinkin hienosti paikallaan. taskustani löytyi jopa porkkana makupalaksi. Sittempä vein Superin takaisin tarhaan sillä meillä oli kiire kauppaan. Kaupat sulkeutuivat tänään täällä kuudelta joten ei ollut aikaa enää liikuttaa Santtua.
Herra meni tyytyväisenä tarhaan ja pääsi piehtaroimaankin jota se on alkanut tekemään ihan urakalla ja varsinkin muta lätäkköihin!


Tässä minä nyt sitten vietän rakkaan poikaystäväni kanssa vappua kahdestaan(kissojen kanssa). Ehkäpä katsellaan leffoja tai leivotaan jotakin herkkuja.:)


HYVÄÄ VAPPENDAALIA!

2 kommenttia:

  1. Moi, kuka sun uskä on sillä mun setä ja sen vaimo on ainoita Bemerin maahan tuojia Nils Kämpe ja Merja Kämpe :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isäni ei maahantuo vaan jälleenmyy. Mika Voutilainen --> https://hyppynaru.bemergroup.com/fi

      Poista