12. marraskuuta 2012

Sataa, sataa, ropisee~

Juuh, eli tänään olikin sitten kurjempi sää kuin eilen..
Noh, mitäpä maanantailta voi odottaa? :D
Kuitenkin, Santulla oli tallipäivä tänään. En pistänyt sitä ulos sillä meilläpä ei ole vielä sadeloimea ja sillä on nähtävästi vasen takajalka turvonnut kaviosta vuohispattiin asti. Joten katsottiin jospa se laskisi iltaan mennessä ja niinhän tuo teki. (: Onhan se hieman vielä turvoksissa mutta laskee kokoajan. Aamulla jalka oli hieman arka, mutta ei enää. Onneksi!
Olin huolissani että eläinlääkäri joudutaan kutsumaan mutta eipä tairvittu. Mikä on hyvä rahan kannalta jos sitä hirveästi ei ole :D
Mutta mutta, aamulla siis loimi päälle ja heinää Santulle. Ja sitten bussilla poikaystävän kanssa kouluun. (:
Koulussa olin tosi väsynyt sillä oli hiukkasen tylsä päivä kun arvosteltiin toisten akvarellitöitä, mutta hyvä että sain hyvät arvostelut omista töistäni. (: Voisin huomenna ottaa paremmat kuvat niistä ja kertoakkin enemmän. Töistä tulikin mieleen....

Tässä on ensimmäinen IKINÄ maalaamani ihminen joka oli koulussa myöskin ensimmäinen maalaukseni/työni. Ja kuvassahan on siis oma rakas poikaystäväni hänen fauni cossissaan :D
Failasi hieman kasvojen osalta sillä ei näytä häneltä, mutta sain sentään hyvää kommenttia. ^^
Tätä saan siis jatkaa vielä vuoden ajan kunnes on arvostelu :D Mutten jaksa, saatan tehdä jopa uuden jos mielin ja kehityn.


Jotenka siis. Tänään oli myös hammastarkastus klo: 11:00 ja eij.. D: En tykkää hampilääkäreitsä.. en yhtään.. ;_; Mutta ei onneksi ollut pelottava täti.. :3 Tarkasti nopeasti ja löysi vain yhden reijän alun! yay! :D Ja olen onnellinen sillä minulla on erittäin herkät hampaat reikiintyä vaikka niitä pesisin joka aamu ja ilta, muttapa.. Eipä siitä enempää. :D

Hampilääkäristä takaisin kouluun ja tekemään maalauspohjaa seuraavalle työlle jonka aiheena on ''tila''.. Ulko- tai sisätila.. eikä miulla ole ideaa ja huomenna pitäisi olla värillinen hahmotelma.. ;__; Mutta ei hätiä! Kyllä mää jottai keksin vielä >:3 Toivottavasti... :P
Mutta siis kotiin koulusta päästiin vaille kolme ja eikun kotiin tarkastelemaan santun vointia ja oli todellakin hyvä että takasen turvotus laski päivän aikana. Seuraavan kerran  kun jalka turvottaa pistetään lunta pussiin ja jalkaan (: Se kuulemma auttaa jos ei linimentillä halua myrkyttää hevostaan. Ja kyllä minä linimenttiä käytän, se on hyvä, mutta pikkuhiljaa sekin on hevoselle epäterveellistä. Suosin kylmäys patjoja ja muovipusseja puolillaan lunta. :D
Mutta, annoinpahan heinää ja otin loimen pois ja katsoin onko kaikki ok. (Normaali tarkastus yllätysten varalta jokapäivä) Kävin sitten vielä illemmalla antamassa kauraa ja porkkanoita pojulle. Myös heinät piti antaa sillä olihan se syönyt edelliset. (: Sitten löysin itseni selvittämästä häntää ja harjaa, noh nepä selvitin ja pistin hännä nätisti letille ettei sotkeud heti. Kun iltaheinät vielä vien niin otan letin pois, sillä eihän hevosille voi jättää yöksi/karsinaan moneksi tunniksi härpäkkeitä häntään. Kyllä, tämä on totta ja minulle opetettu juttu. Joillekkin uusi ja joillekkin ihan outo juttu, mutta minä pidän tästä periaatteesta. Ei tule hankaluuksia sitten aamulla että häntä on kiinni jossain ja heppa paniikissa. (: Noh, kohta iltaheiniä viemään ja sitten nukkumaan.

Kuittaus, Kuurasusi~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti